Sydneyn asukkaat raivoissaan hallitukselle maasto­paloista – ”Suurinta kaupunkiamme myrkytetään” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Sydneyn asukkaat raivoissaan hallitukselle maasto­paloista – ”Suurinta kaupunkiamme myrkytetään”

Julkaistu: 11.12.2019 19:48

Tuhannet Sydneyn asukkaat marssivat keskiviikkona vaatien hallitukselta voimakkaampia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Australian suurimman kaupungin Sydneyn asukkailla on tullut mitta täyteen maassa pitkään raivonneiden maastopalojen vuoksi. Kansalaisten kasvava raivo on lisännyt maan hallitukseen kohdistuvaa painetta ilmastonmuutoksen vastaisten toimien lisäämiseksi.

Reutersin mukaan tuhannet kaupunkilaiset marssivat keskiviikkona läpi liikekeskustan vaatien hallitukselta voimakkaampia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Monilla heistä oli kasvoillaan hengityssuojaimet.

Jotkut Sydneyn mielenosoitukseen osallistuneista olivat varustautuneet kaasunaamareilla ja muilla hengityssuojaimilla.

Jotkut Sydneyn mielenosoitukseen osallistuneista olivat varustautuneet kaasunaamareilla ja muilla hengityssuojaimilla.

Kaupungissa on kärsitty jo viikkojen ajan maastopalojen aiheuttamasta huonosta ilmanlaadusta. Maan itärannikolla roihuavat 100 maastopaloa ovat värjänneet taivasta oranssiksi, heikentäneet näkyvyyttä sekä haitanneet julkisen liikenteen toimintaa.

Sairaaloissa on jouduttu viime viikkoina hoitamaan runsaasti hengitysvaikeuksista kärsiviä potilaita. Tiistaina tilanne oli erityisen paha, sillä ilmanlaatuindeksi ylitti vaaralliseksi määritellyt lukemat paikoin jopa 11-kertaisesti.

– Olemme keskellä pahinta kuivuutta miesmuistiin, kyseessä on toiseksi kuumin vuosi mittaushistoriassa. Eilen ilmanlaatu oli savun vuoksi pahimpia, joita olen koskaan nähnyt – tätä on ilmastonmuutos, Uuden Etelä-Walesin osavaltion ympäristöministeri Matt Kean sanoi yleisradioyhtiö ABC:lle.

Kahden Ahvenanmaan laajuinen ”megapalo”

Maastopalot ovat tunnetusti jokavuotinen ilmiö Australiassa kesäisin, mutta ilmastonmuutoksen myötä kohoavat lämpötilat ja lisääntyvä kuivuus tehostavat niiden leviämistä. Niiden ohella voimistuneet ja arvaamattomasti käyttäytyvät tuulet tekevät maastopalojen hallinnasta ja sammuttamisesta entistä vaikeampaa.

Palomiehet yrittivät estää maastopalon leviämistä asutusalueelle noin 100 kilometrin päässä Sydneystä tiistaina.

Palomiehet yrittivät estää maastopalon leviämistä asutusalueelle noin 100 kilometrin päässä Sydneystä tiistaina.

Tilanne on pahentunut kuluvalla viikolla erityisesti sen vuoksi, että tuulten vaikutuksesta useat erilliset maastopalot ovat yhdistyneet yhdeksi massiiviseksi roihuksi Sydneyn pohjoispuolelle. Tämän ”megapalon” laajuus on Reutersin mukaan 3 000 neliökilometriä.

Jos vertailukohtaa haluaa hakea Suomesta, esimerkiksi Ahvenanmaa on pinta-alaltaan puolet tästä.

Maastopalot ovat heikentäneet Australian suurimman kaupungin Sydneyn ilmanlaatua merkittävästi erityisesti tällä viikolla. Kuva tiistailta.

Maastopalot ovat heikentäneet Australian suurimman kaupungin Sydneyn ilmanlaatua merkittävästi erityisesti tällä viikolla. Kuva tiistailta.

Kokonsa puolesta suurpalo ohittaa reippaasti esimerkiksi Yhdysvaltain Kalifornian osavaltion historian laajimman maastopalon. Kaikkiaan maastopalot ovat kärventäneet Uudessa Etelä-Walesissa yli 20 000 neliökilometriä maastoa.

Paloviranomaiset ovat arvioineet, että jättimäisen maastopalon taltuttaminen vie vielä viikkokausia, eikä tämä lupaa hyvää Sydneyn ilmanlaadun kannalta.

Hallitus vähättelee ilmastonmuutoksen yhteyttä paloihin

Itäisessä Australiassa ainakin neljä ihmistä on kuollut ja yli 680 kotia tuhoutunut marraskuun alusta lähtien. Maastopalot käynnistyivät tuolloin, vaikka kesän ja tyypillisen maastopalokauden alku sijoittuu yleensä kuukautta myöhäisempään ajankohtaan.

Sekä asiantuntijat että paloviranomaiset ovat arvioineet, että palokauden aikaistumisen taustalla on ilmaston lämpenemisen aiheuttama, kolmivuotiseksi venynyt poikkeuksellinen kuivuus sekä kohonneet lämpötilat. Ilmanlaadun heikkenemisen lisäksi olosuhteet vahingoittavat erityisesti maataloussektoria, joka on Australian talouden kannalta erittäin merkittävä.

Mielenosoittajat vaativat Australian hallitukselta voimakkaampia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Mielenosoittajat vaativat Australian hallitukselta voimakkaampia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Kansalaisten raivon kasvaessa Australian hallitus on puolustanut toimiaan ja vähätellyt ilmastonmuutoksen yhteyttä palojen vakavuuteen ja tavallista varhaisempaan käynnistymiseen.

– Ilmastonmuutos on ilman muuta yksi tekijä, siitä ei ole kysymystäkään. Mutta on syytä muistaa, että useimmat näistä paloista ovat ”Pikku-Luciferien” aiheuttamia, varapääministeri Michael McCormack sanoi ABC:lle, viitaten tulipalojen sytyttämisestä epäiltyihin tuhopolttajiin.

”Lakatkaa polttamasta vauvojemme tulevaisuutta”, vaativat mielenosoitukseen osallistuneet raskaana olevat naiset.

”Lakatkaa polttamasta vauvojemme tulevaisuutta”, vaativat mielenosoitukseen osallistuneet raskaana olevat naiset.

Australia on yksi maailman suurimmista hiilipäästöjen tuottajista asukasta kohti laskettuna muun muassa siksi, että sen energiantuotanto nojaa pitkälti hiilivoimaloihin. Kesäkuussa hallitus hyväksyi myös uuden hiilivoimalan rakentamisen Queenslandin osavaltioon.

– He ovat syypäitä siihen, että suurinta kaupunkiamme myrkytetään. Ja merkittävien toimien sijaan he ajavat pikavauhtia uusia hiilikaivoksia, Sydneyn mielenosoitusmarssin järjestäjiin kuuluva Chloe Rafferty sanoi.

Tuoreimmat osastosta