Kaksi epäiltyä avasi tulen New Jerseyssä – kuusi kuollut, mukana poliisi - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kaksi epäiltyä avasi tulen New Jerseyssä – kuusi kuollut, mukana poliisi

Julkaistu: 11.12.2019 1:37

Molemmat epäillyt ovat kuolleiden joukossa.

Ainakin kuusi ihmistä on kuollut ammuskelussa New Jerseyn osavaltiossa, lähellä New Yorkin kaupunkia Yhdysvalloissa.

Kaksi ihmistä avasi tulen tiistaina iltapäivällä hautausmaalla ja lähikaupan ympäristössä. Tapahtumia seurasi tulitaistelu epäiltyjen ja kymmenien poliisien välillä, kertovat yhdysvaltalaismediat.

Yksi poliisi sekä molemmat epäillyt saivat surmansa. Kuolleiden joukossa on myös kolme lähikaupassa ollutta ihmistä. Kolme siviiliä ja kaksi epäiltyä julistettiin kuolleeksi kaupan sisällä.

Lisäksi kaksi poliisia ja yksi siviili loukkaantui, mutta heidän tilansa on vakaa.

Kuollut poliisi oli paikallisen poliisilaitoksen mukaan viiden lapsen isä.

Ammuskelu sattui Jersey Cityn kaupungissa, joka on Manhattanista katsottuna toisella puolen Hudsonjokea. Välimatkaa New Yorkin Manhattanin ja ampumapaikan välillä on vain muutamia kilometrejä.

New York Timesin mukaan ammuskelu koostui kahdesta erillisestä välikohtauksesta. Ensimmäinen tapahtui läheisellä hautausmaalla ja toinen lähikaupassa.

Viranomaisia ammuskelupaikalla Jersey Cityssä. Ammuskelu alkoi noin kello 12.30 tiistaipäivällä paikallista aikaa.

Viranomaisia ammuskelupaikalla Jersey Cityssä. Ammuskelu alkoi noin kello 12.30 tiistaipäivällä paikallista aikaa.

Epäillyt saapuivat alueelle vuokrafirman kuorma-autolla.

Tilannetta seurasi tunteja kestänyt pattitilanne. Poliisipäällikön mukaan epäiltyjen liikehdintä oli ”nopeaa ja jatkuvaa” neljä tuntia kauppaa ympäröivällä alueella.

Pattitilanne johti suureen viranomaisoperaatioon, kun paikalle tuli niin paikallinen SWAT-erikoisyksikkö kuin myös FBI. CNN:n mukaan paikalle tuli myös pommiyksikkö New Yorkin poliisista.

Paikalla oli useita eri viranomaisia, myös SWAT-erikoisjoukkoja sekä FBI.

Paikalla oli useita eri viranomaisia, myös SWAT-erikoisjoukkoja sekä FBI.

Vahvistamattomien mediatietojen mukaan poliisin ja epäiltyjen välinen yhteenotto alkoi läheisellä hautausmaalla tai sen lähellä ja että se liittyi aikaisempaan henkirikostutkintaan.

Tapauksella ei epäillä olevan yhteyttä terrorismiin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi Twitterissä, että hänelle on informoitu Jersey Cityn tapahtumista.

Osa viranomaisista oli raskaasti varustettu.

Osa viranomaisista oli raskaasti varustettu.

New York Timesin mukaan Greenvillen kaupunginosassa kuultiin ammuskelun ääniä yli tunnin ajan.

Kaupunginvaltuutettu Jermaine Robinson kertoi paikalliselle News 12 News Jersey -medialle olleensa toimistossaan, kun hän alkoi kuulla laukausten ääniä.

Robinsonin mukaan laukaukset ”vain jatkuivat ja jatkuivat ja jatkuivat ilman taukoa”.

– Se oli jotain, mitä en ollut ennen kuullut elämässäni. Tämä oli jotain erilaista, hän totesi.

Ammuskelun vuoksi alueen koulut suljettiin hetkeksi tiistaina iltapäivällä.

Ammuskelun vuoksi alueen koulut suljettiin hetkeksi tiistaina iltapäivällä.

Tuoreimmat osastosta