Uuden-Seelannin tulivuorenpurkauksen kuolonuhrien määrä nousi – kadonneeksi luultu nainen löytyi hengissä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Uuden-Seelannin tulivuorenpurkauksen kuolonuhrien määrä nousi – kadonneeksi luultu nainen löytyi hengissä

Julkaistu: 10.12.2019 14:02

Kahdeksan ihmistä on yhä kadoksissa.

Uuden-Seelannin poliisi on vahvistanut kuudennen ihmisen kuolleen White Islandin eli Whakaarin saaren tulivuorenpurkauksen seurauksena. Henkilöä hoidettiin Middlemoren sairaalassa.

Kahdeksan ihmistä on yhä kateissa purkauksen jäljiltä. Heidän oletetaan kuolleen. 31 ihmistä on sairaalahoidossa vaihtelevasti loukkaantuneina.

Yhteensä saarella oli purkauksen aikaan 47 ihmistä. Joukossa on Australian, Uuden-Seelannin, Saksan, Yhdysvaltojen, Ison-Britannian, Kiinan ja Malesian kansalaisia.

BBC:n haastattelema ambulanssipalveluiden johtaja Norma Lane kertoi, että yhteensä 11 helikopteria lähetettiin auttamaan pelastustoimissa.

– Emme ole koskaan nähneet mitään vastaavaa. Palovammat ovat todella vakavia, Lane kertoo.

Kadonneeksi luultu nainen on löydetty elossa Hamiltonin sairaalasta. Australialainen Lisa Dallow, joka oli kahden viikon risteilyllä miehensä ja tyttärensä kanssa, kärsii vakavista palovammoista. Hänen miestään ja tytärtään ei ole toistaiseksi löydetty.

Matkaopas Jake Milbank työskenteli saarella tulivuorenpurkauksen sattuessa. New Zealand Herald -lehden mukaan tapahtumapäivä oli myös hänen syntymäpäivänsä. Hän on nyt sairaalassa vakavien, 80 prosenttia hänen kehostaan peittävien palovammojen takia.

Kuolleiden joukossa on paikallinen kokenut turistiopas Hayden Marshall-Inman, jota Whakatanen entinen pormestari Tony Bonne kuvaili ”nuoreksi energiseksi mieheksi, joka menetti henkensä”.

Malesian suurlähetystö vahvisti tiistaina yhden malesialaisen turistin kuolleen.

Muita kuolleita ei ole vielä tunnistettu.

Tuoreimmat osastosta