Trump varoittaa Kim Jong-unia heidän ”erityisen suhteensa” menettämisestä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Trump varoittaa Kim Jong-unia heidän ”erityisen suhteensa” menettämisestä

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kuvattuna Singaporessa kesäkuussa 2018.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kuvattuna Singaporessa kesäkuussa 2018.

Julkaistu: 9.12.2019 1:21

Trump vastasi Pohjois-Korean ilmoitukseen, jonka mukaan maa on tehnyt lauantaina erittäin tärkeän kokeen.

Presidentti Donald Trump varoitti sunnuntaina Twitterissä, että Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un voi menettää heidän ”erityisen suhteensa”, mikäli tämä käyttäytyy vihamielisesti Yhdysvaltoja kohtaan.

– Kim on liian fiksu ja hänellä on liikaa menetettävää, itse asiassa kaikki, mikäli hän toimii vihamielisesti, Trump muun muassa twiittasi.

Trump kirjoitti toisessa twiitissään myös, että Pohjois-Korealla on valtavasti ”taloudellista potentiaalia”, mutta maan pitää luopua ydinaseiden käytöstä, kuten presidentit sopivat tavatessaan Singaporessa.

Twiitit oli vastaus Pohjois-Korean ilmoitukseen, jonka mukaan maa on tehnyt lauantaina "erittäin tärkeän kokeen" Sohaen satelliittien laukaisuasemallaan.

Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto KCNA välitti lauantaina kansallisen tiedeakatemian edustajan lausunnon, jonka mukaan testi ”vaikuttaa merkittävästi Pohjois-Korean strategiseen asemaan”. Testin yksityiskohdista ei kerrottu.

Pohjois-Korea on viime päivinä koventanut puheitaan muun muassa Yhdysvaltojen suuntaan. Maan YK-lähettiläs Kim Song on viitannut puheissaan eurooppalaisten ”vainoharhaisuuteen” ja Yhdysvaltojen ”vihamieliseen politiikkaan”. Song myös ilmoitti, että keskustelut ydinohjelmasta eivät enää ole neuvottelupöydällä.

Pohjois-Korea on suivaantunut arvostelusta, joka kohdistuu sen ballististen ohjusten laukaisuihin. Maan johto yrittää myös painostaa Yhdysvaltoja tuomaan ydinohjelmakeskusteluihin uusia avauksia vuoden loppuun mennessä.

Tuoreimmat osastosta