Delhissä raivosi tuhoisa tehdaspalo, kymmeniä kuoli tulipätsissä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Delhissä raivosi tuhoisa tehdaspalo, kymmeniä kuoli tulipätsissä

Poliiseja lähellä palopaikkaa Delhissä 8. joulukuuta 2019.

Poliiseja lähellä palopaikkaa Delhissä 8. joulukuuta 2019.

Julkaistu: 8.12.2019 7:20, Päivitetty 8.12.2019 8:47

Tehtaassa nukkuvat työläiset jäivät liekkeihin pääkaupungin vanhassa osassa sijaitsevassa tehtaassa.

Intian pääkaupungissa Delhissä ainakin 43 ihmistä on kuollut tehdaspalossa, kertoo poliisi. Uhrimäärän uskotaan edelleen nousevan. Palosta on pelastettu viranomaisten mukaan kuutisenkymmentä ihmistä.

– Pelastetut ovat tehdastyöläisiä, jotka olivat nukkumassa neljä-viisikerroksisessa talossa. Kaikki pelastetut on kuljetettu läheisiin sairaaloihin, kertoi Delhin pelastuslaitoksen edustaja Sunil Choudhary. Choudharyn mukaan palo on saatu sammutettua, mutta pelastustoimet jatkuvat edelleen.

Intiassa on tavallista että köyhät vierastyöläiset nukkuvat työpaikoillaan säästääkseen rahaa.

Palo syttyi varhain aamulla kaupungin vanhassa osassa, jonka kapeilla kaduilla toimii useita pieniä tehtaita ja pajoja. Poliisin mukaan palo on saatu sammutettua, mutta pelastustyöt ovat yhä kesken. Pelastustyöntekijöiden mukaan palopaikalle oli erittäin vaikea päästä muun muassa huonon valaistuksen ja ahtaiden kujien takia.

Useat kriittisessä tilassa

Palon syttymissyystä ei ole vielä tarkkaa tietoa. Intiassa on hyvin tavallista, että pienet tehtaat ja työpajat sijaitsevat kaupunkien vanhoissa ja ränsistyneimmissä osissa, koska maan hinta ja vuokrat ovat siellä halvempia. Turvallisuusmääräykset ovat kuitenkin usein puutteellisia, eikä niitä valvota mitenkään, joten onnettomuudet ovat tavallisia.

– Delhin tulipalo on kauhistuttava. Ajatukseni ovat heidän luonaan, jotka menettivät rakkaitaan. Toivon, että palossa loukkaantuneet paranevat pian. Viranomaiset tulevat tarjoamaan kaiken mahdollisen avun, sanoi pääministeri Narendra Modi Twitterissä.

Viranomaisten mukaan useat tulipätsissä loukkaantuneet ovat kriittisessä tilassa, joten uhreja on todennäköisesti luvassa lisää.

Tuoreimmat osastosta