Kymmenet tuhannet joutuvat jättämään kotinsa Filippiinien tulvien vuoksi - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kymmenet tuhannet joutuvat jättämään kotinsa Filippiinien tulvien vuoksi

Maanvyörymät ovat katkoneet teitä, ja paikoitellen vesi on noussut niin korkealle, että sillat ovat jääneet vesimassojen alle.

Maanvyörymät ovat katkoneet teitä, ja paikoitellen vesi on noussut niin korkealle, että sillat ovat jääneet vesimassojen alle.

Julkaistu: 6.12.2019 16:52

Liki 66 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa Filippiineillä Kammuri-taifuunin mukanaan tuomien tulvien vuoksi, kertoivat viranomaiset perjantaina.

Kammuri voimisti Filippiineillä käynnissä olevia monsuunisateita pahasti.

Maanvyörymät ovat katkoneet teitä, ja paikoitellen vesi on noussut niin korkealle, että sillat ovat jääneet vesimassojen alle. Viranomaiset eivät kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole saaneet tietoja tulvien mahdollisesti vaatimista kuolonuhreista.

– Tulvat ovat pahimpia vuosikymmeniin, sanoi saarivaltakunnan suurimmalla saarella Luzonissa sijaitsevan Cagayan maakunnan edustaja Rogelio Sending.

Osa ihmisistä on jouduttu hakemaan kodeistaan veneillä.

Kuluneella viikolla Filippiinejä moukaroinut Kammuri tappoi ainakin 13 ihmistä.

Tuoreimmat osastosta