Samoalla alkoi kaksipäiväinen rokotuskampanja tuhkarokkoepidemian takia, koko maa on suljettuna - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Samoalla alkoi kaksipäiväinen rokotuskampanja tuhkarokkoepidemian takia, koko maa on suljettuna

Pojalle annetaan rokotusta Samoalla 2. joulukuuta.

Pojalle annetaan rokotusta Samoalla 2. joulukuuta.

Julkaistu: 5.12. 2:26

Tyynenmeren saarivaltiossa Samoassa alkoi torstaina massiivinen rokotuskampanja.

Tyynenmeren saarivaltiossa Samoassa alkoi torstaina ennennäkemätön rokotuskampanja maassa riehuvan tuhkarokkoepidemian taltuttamiseksi. Käytännössä koko maa on suljettuna kahden päivän ajan, kun rokotusryhmät kiertävät rokottamassa asukkaita.

Rokottamattomia ihmisiä on käsketty laittamaan punainen lippu kotinsa ulkopuolelle.

Toistaiseksi 62 samoalaista on kuollut tuhkarokkoon, heistä suurin osa lapsia. Ennen epidemiaa vain noin 30 prosenttia Samoan 200 000 asukkaasta oli rokotettu tuhkarokkoa vastaan. Keskiviikkona osuus oli noussut noin 55 prosenttiin.