Kommentti: Kuinka herättää aivokuollut? Natolla on sisäisiä vaivoja, joihin tarvittaisiin hyviä lääkkeitä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Kuinka herättää aivokuollut? Natolla on sisäisiä vaivoja, joihin tarvittaisiin hyviä lääkkeitä

Julkaistu: 4.12. 18:21

Naton 70-vuotisjuhlakokouksen piti pystyä osoittamaan, että puolustusliitto on taas yhtenäinen ja voimakas. Ei onnistunut, arvioi erikoistoimittaja Jouko Juonala.

Moskovassa ja Pekingissä seurattiin varmasti huvittunein ilmein puolustusliitto Naton huippukokousta Lontoossa keskiviikkona.

Naureskeluun onkin aihetta. Herääkö aivokuollut henkiin? Näinhän Emmanuel Macron järjestöä hiljattain kuvasi. Vitsailua varmasti lisäsi Saksan ulkoministeri Heiko Maas, joka ehdotti kokouksen alla ”viisaiden tietäjien” eli entisten huippujohtajien konklaavia pohtimaan Naton tulevaisuutta. Tuoreita ideoita harmaahapsilta? Ehdotus ei juuri saanut kannatusta.

Vielä hauskempaa tuli, kun kokouspaikalta levisi niin sanottu mikki auki -video. Siinä Macron, Kanadan Justin Trudeau, Boris Johnson ja Hollannin pääministeri Mark Rutte vitsailevat Donald Trumpista tämän selän takana. Trump suuttui ja nimitti Trudeauta ”kaksinaamaiseksi”.

Vitsailu nähtävissä yllä olevalla videolla.

Keskinäisestä nokittelusta huolimatta juhlakokous päättyi huippujohtajien hymyyn, selkään taputteluun ja kauniisti muotoiltuun yhteiseen julistukseen, mutta kulissin takana on syvää erimielisyyttä. Jos Naton vahvimman jäsenmaan johtaja on muiden pilkan kohteena, ei järjestöllä kovin hyvin mene.

Trumpin oli määrä pitää virallinen lehdistötilaisuus huippukokouksen jälkeen. Sen presidentti peruutti ja lähti saman tien kotimatkalle.

Trumpin lisäksi Turkin johtaja Recep Tayyip Erdogan on vaikea pala Natolle. Turkki hankki juuri tuliterän S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän venäläisiltä ja hyökkäsi Syyriaan kertomatta liittolaisille. Onneksi hän luopui uhkauksistaan vastatoimista, jos Nato ei julista kurdien YPG-järjestöä terroristiseksi. Ei julistanut. YPG:n asejoukot olivat pääosassa kovissa maataisteluissa Isisiä vastaan.

Sisäisten jännitteiden lisäksi Natolla on ulkoisia paineita. Venäjä pysyy vaikeasti ennakoitavana rajanaapurina puolustusliiton itäisille jäsenmaille. Kiina kasvattaa sotilasmahtiaan ja haastaa koko ajan Yhdysvaltoja. Sen vuoksi Trump ja Pentagonin kenraalit siirtävät jo katsettaan Tyynellemerelle, pois Euroopasta, ja odottavat Euroopan hoitavan itse puolustuksensa.

Kiinan kova kiinnostus Afrikkaan ja Arktiselle alueelle on tosiasia. Myös Naton on otettava se huomioon. Ehkäpä Kiinasta tulee se liima, joka yhdistää Natoa ja pakottaa sen tiivistämään rivejään.

Saavuttaako Nato yksimielisyyttä huippukokouksessa? Vasemmalla Boris Johnsonin koura, oikealla Donald Trumpin.

Saavuttaako Nato yksimielisyyttä huippukokouksessa? Vasemmalla Boris Johnsonin koura, oikealla Donald Trumpin.

Suhtautuminen Venäjään sen sijaan jakaa Natoa. Liittokunnan sisällä on voimia, jotka hakevat läheisempiä yhteyksiä Venäjään kuin hyvä olisi. Emmanuel Macron puki tämän sanoiksi Lontoossa: hänen mukaansa ”Naton pöydässä kaikki eivät kutsu Venäjää viholliseksi”.

Nato voi kohta joutua aivan eksistentiaalisten kysymyksen eteen. Onko peruskirjan turvatakuilla enää pohjaa? Onko puolustusliitto menettänyt pelotteensa uskottavuuden ja elänyt jo aikansa? Riittääkö eurooppalainen puolustusyhteistyö korvaamaan Naton?

Näitä kysymyksiä voi pohtia usealta kantilta. Jos vastaukset ovat kielteisiä, heikkenee myös Suomen turvallisuus. Suomi on Naton tehostetussa kumppanuusohjelmassa ja tiiviissä yhteistyössä liiton kanssa.

Analyysin voi aloittaa toteamalla, että monenkeskinen, sopimuksiin perustuva järjestelmä on kriisissä. Suurvaltojen sitoutuminen kansainväliseen sopimusjärjestelmään heikkenee, ja ne haluavat yhä enemmän omaa tilaa toimia – joutumatta käymään tuskastuttavia neuvotteluja eripuraisten ja epämieluisten kumppanien kanssa. Nato on tästä vain yksi esimerkki.

Mitä tämä sitten merkitsee? Maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessori Tommi Koivula vastasi kysymykseen näin Safer Globe -verkoston seminaarissa Helsingissä viime viikolla.

– Isossa kuvassa ollaan jättämässä taakse syvä rauhantila ja siirtymässä vähemmän syvään rauhantilaan, Koivula sanoi.

Se on huolestuttava arvio. Kehitys tähän suuntaan kiihtyi sen jälkeen, kun Venäjä otti Krimin laittomasti haltuunsa vuonna 2014, ja sota Itä-Ukrainassa alkoi. Krimin operaatio oli malliesimerkki hämäyksestä ja nykyaikaisesta hybridivaikuttamisesta, joiden ansiosta Venäjän onnistui saada niemimaa itselleen laukaustakaan ampumatta. Propaganda- ja informaatiotykki sen sijaan puhui. Se tehosi.

Ukrainan kriisin puhjettua EU on ryhtynyt tiivistämään puolustusyhteistyötään, ja Suomi on tässä kehityksessä kiinteästi mukana. Euroopan puolustus on kuitenkin yhä edelleen pitkälti yhtä kuin Nato, jolla on juuri tätä tarkoitusta varten rakennetut komento- ynnä muut järjestelmät. Ja Natolla on yhä vielä takanaan Yhdysvaltain voima. 

Jos Nato kuitenkin heikentyy olennaisesti transatlanttisen suhteen murenemisen tai muun sisäisen hajaannuksen myötä, läntiseen Eurooppaan syntyy turvallisuustyhjiö. Se olisi hyvin vaarallista.

Yksi Naton kummallisuuksista oli Turkin asekauppa Venäjän kanssa: Turkki hankki uuden S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän. Kuvassa järjestelmän Serbiaan myyty laukaisualusta.

Yksi Naton kummallisuuksista oli Turkin asekauppa Venäjän kanssa: Turkki hankki uuden S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän. Kuvassa järjestelmän Serbiaan myyty laukaisualusta.

Tommi Koivulan mukaan elämme nyt suurpoliittisten suhteiden välivaihetta, ja mannerlaatat ovat siirtymässä toiseen asentoon. Yhdysvallat ja Kiina hakevat asemia suhteessa toisiinsa, ja Venäjä pyrkii yhdeksi kulmaksi tähän suurvaltojen kohtalonkolmioon. Ei hyvää kehitystä, jos ajatellaan Suomea.

– Tämä ilmenee monina pieninä konflikteina. Asemiin ajo on meneillään, ja se on pienelle maalle kenkku vaihe, Koivula pohti.

Euroopassa on jo aidosti herätty Yhdysvaltojen epävarmuuteen kumppanina. Jatkuvasti liittolaisilleen nuivisteleva Trump voi tulla valituksi myös toiselle virkakaudelle. Ei ole mitään takeita siitä, että hänen seuraajansa palaa Yhdysvaltain vanhaan, transatlanttiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, jota se harjoitti vuosikymmenet toisesta maailmansodasta lähtien. Trump katkaisi jatkuvuuden, eikä siltoja välttämättä rakenneta uudelleen.

EU ei kuitenkaan ole yksimielinen, kaikkea muuta. Ja jos se ryhtyy oikeasti rakentamaan yhteistä puolustusta, nousee ydinasevaltio Ranska keskeiseen osaan turvallisuuden tuottajana. Juuri sitä presidentti Macron tavoittelee: Euroopan strategista kykyä käyttää voimaa itsenäisesti. Macronilla ja hänen visioillaan on paljon vastustajia.

EU:sta lähdössä oleva Britannia on myös sotilaallisesti kyvykäs ydinasevaltio. Britit eivät kohta enää ole EU:n ytimessä, tasaamassa vaakaa innokkaasti valtaa tavoittelevien ranskalaisten vastapainoksi. Britannia pitää sitoa Euroopan puolustukseen muunlaisin sopimusjärjestelyin, mutta se ei ainakaan lisää maanosan yhtenäisyyttä. Linnakkeesta tulee liian monimutkainen.

Unionilla on paljon pehmeää voimaa ja kykyä toimia konfliktitilanteissa, joissa ei olla vielä asevoiman käytön tasolla.

Jäljelle jää vielä EU:n ja Naton yhteistyö, joka toimiessaan hyödyttäisi kumpaakin osapuolta. Turvallisuutensa takaajaksi EU tarvitsee yhä sekä Naton organisaatiota ja yhteistä puolustusta että Yhdysvaltoja, jolla on valtavat resurssit ja kyky tuoda Eurooppaan aseita, joukkoja ja sotatarvikkeita. EU:n ja Naton yhteistyö hyödyttää pieniä maita, kuten Suomea, muun muassa lisäämällä länsimaisten aseidemme huolto- ja ammustäydennysvarmuutta ja mahdollisuuksiamme saada apua hädän tullen.

Myös Nato tarvitsee EU:ta. Unionilla on paljon pehmeää voimaa ja kykyä toimia konfliktitilanteissa, joissa ei olla vielä asevoiman käytön tasolla. Suhde on symbioottinen, ja se on tiivistymään päin.

Ei pidä unohtaa sitäkään, että Yhdysvallat tarvitsee EU:ta, 500 miljoonan asukkaan talousaluetta, pysyäkseen voitolla kilvassa kommunistisen Kiinan kanssa. Yhdysvallat ja EU voivat yhdessä padota Kiinan vaikutusvaltaa monella sektorilla: vaikkapa puolustuksen, teknologiakilpailun, kyberturvallisuuden ja tiedustelun piirissä. Kauppapolitiikka tulee siihen päälle.

Washingtonin pitäisi nyt vain nähdä, että monenkeskisen sopimusjärjestelmän ja läntisen liittokunnan pitäminen elossa on Yhdysvalloille hyödyllisempää kuin tämän rakennelman romuttaminen.

On valitettavaa, että kylmän sodan kilpailu, suurvaltojen vastakkainasettelu ja asevarustelun kierre ovat palaamassa takaisin maailmaan. Mikä olisi vaihtoehto? Kaupankäynti ja kanssakäyminen, työskentely kaikille yhteisten päämäärien hyväksi, kuten esimerkiksi rauhan ja vakauden ylläpitämiseksi ja ilmastonmuutoksen vaikutusten torjumiseksi. Länsi, Suomi mukaan luettuna, tarvitsee tätä varten kansainvälisiä järjestöjä ja sopimuksia, mutta samalla myös kykyjä vastustaa Venäjän ja Kiinan vihamielisiä vaikutusyrityksiä. Yhteistyötä ja voimaa siis. Niitä molempia.