Katolisen kirkon piispa käräjille Intiassa – syytetään nunnan raiskaamisesta useita kertoja - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Katolisen kirkon piispa käräjille Intiassa – syytetään nunnan raiskaamisesta useita kertoja

Julkaistu: 30.11.2019 11:43

Piispa on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Intiassa alkoi lauantaina oikeudenkäynti, jossa paikallista katolisen kirkon piispaa Franco Mulakkalia syytetään nunnan raiskaamisesta useita kertoja.

Syytteen mukaan raiskaukset tapahtuivat vuosina 2014–2016. Mulakkal johti tuolloin seurakuntaa, johon myös häntä syyttävä nunna kuului.

Mulakkal on kieltänyt syytökset. Jos hänet todetaan syylliseksi, häntä voi odottaa jopa elinkautinen.

Nunna teki rikosilmoituksen viime vuoden kesäkuussa, mutta poliisi alkoi tutkia tapausta vasta kolme kuukautta myöhemmin, kun viisi nunnaa järjesti päivittäisiä mielenosoituksia osavaltion korkeimman oikeuden ulkopuolella.

Nunnat ovat ottaneet tapauksen tiimoilta yhteyttä kirkon johtajiin Intiassa ja Vatikaanissa. He syyttävät kirkkoa siitä, että tapausta ei otettu vakavasti.

Nunnia on kritisoitu kirkon piirissä. He ovat myös kertoneet, että heidän perheitään on häiritty.

Tuoreimmat osastosta