Ensin kuului räjähdys, sitten liekkihelvetti pääsi valloilleen – video näyttää brittihotellin kohtalon - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ensin kuului räjähdys, sitten liekkihelvetti pääsi valloilleen – video näyttää brittihotellin kohtalon

Julkaistu: 22.11. 22:27

Ilmasta käsin kuvattu video kertoo karua kieltä siitä kuinka liekit ahmaisivat viktoriaanisen rannikkohotellin eteläisessä Englannissa.

Claremont Hotel-nimeä kantava rannikkohotelli syttyi palamaan Eastbournen rantalomakaupungissa Britannian etelärannikolla varhain perjantaiaamuna. Kaikki hotelliasukkaat evakuoitiin, mutta tulipalossa kuusi ihmistä sai lieviä vammoja, ja yksi loukkaantuneista vietiin sairaalaan hoidettavaksi, kertoo BBC.

Tulipaloa sammuttamaan saapui arviolta 60 palomiestä ja 12 paloautoyksikköä. Brittilehti Mirrorin tiedon mukaan palokunta pumppasi sammutusvettä suoraan merestä.

Tyylisuunnaltaan viktoriaaninen, 72 huonetta sisältänyt hotelli rakennettiin vuosina 1851–55.

Tulipalo alkoi alustavien tietojen mukaan rakennuksen kellarista. Silminnäkijät kertoivat kuulleensa voimakkaan räjähdyksen ennen kuin savu ja liekit valtasivat hotellin.

Tulipalon alkaessa suurin osa hotellin asukkaista oli nauttimassa aamiaista, mikä edesauttoi nopeaa evakuointia. Sammutustehtävää suorittanut apulaispalopäällikkö Mark Andrews kiitti hotellin henkilökunnan ripeää toimintaa hätätilanteessa.