Airbus A380 -matkustajakone odotti kiitoradalla Christchurchin lentoasemalla – sitten tapahtui jotakin hätkähdyttävää - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Airbus A380 -matkustajakone odotti kiitoradalla Christchurchin lentoasemalla – sitten tapahtui jotakin hätkähdyttävää

Julkaistu: 22.11.2019 13:15

Salama oli iskeä isoon lentokoneeseen tällä viikolla Uudessa-Seelannissa.

Kaksi salamaa iski erittäin lähelle matkustajakonetta keskiviikkona iltapäivällä Christchurchin kansainvälisellä lentoasemalla Uudessa-Seelannissa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Garden City Helicoptersin työntekijä Daniel Currie seurasi myrskyä ja onnistui tallentamaan hurjan tilanteen.

Salamat eivät kuitenkaan suoraan osuneet Emiratesin Airbus A380 -koneeseen, ja vahingoilta vältyttiin.

– Näkymä ikkunastamme kiitoradalle tänään! Emiratesin kone oli odottamassa myrskyn ohittamista, GCH:n Facebook-sivuilla kirjoitetaan.

BBC:n mukaan Uuden-Seelannin meteorologinen laitos oli antanut etukäteen ukkosmyrskyvaroituksia. Kahden tunnin aikana salamoita havaittiin 700.

Paikallisen median mukaan myrskyt koettelivat Canterburyn aluetta ja paikoin satoi kananmunan kokoisia rakeita.