Brittikonsulaatin ex-työntekijä väittää: Kiinan salainen poliisi kidutti minua - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Brittikonsulaatin ex-työntekijä väittää: Kiinan salainen poliisi kidutti minua

Julkaistu: 20.11.2019 22:18

Simon Chengin mukaan poliisit muun muassa syyttivät vakoilusta ja hakkasivat.

Hongkongin brittikonsulaatin entinen työntekijä kertoi keskiviikkona Kiinan salaisen poliisin kiduttaneen ja kuulustelleen häntä. Hongkongilainen Simon Cheng kertoi poliisin halunneen tietää Britannian osuudesta Hongkongin mielenosoituksiin.

Cheng kertoi olleensa muun muassa kahlittuna teräksestä valmistettuun x-kirjaimen muotoiseen kehykseen, joka piti hänen käsiään ilmassa tuntien ajan. Hänet pakotettiin myös tekemään tuntikaupalla ”äärimmäisiä voimaharjoituksia” ja häntä hakattiin aina, kun hän ei onnistunut tekemään niitä loppuun saakka.

Hän kertoi Facebookissa julkaisemassaan lausunnossa tulleensa pidätetyksi elokuussa palattuaan Manner-Kiinan puolella sijaitsevasta Shenzhenistä. Cheng oli viranomaisten huostassa 15 päivän ajan.

Britannian ulkoministerin Dominic Raabin mukaan Chengin väitteet ovat uskottavia ja hänen kohteluaan voidaan pitää kidutuksena. Raab kertoi BBC:lle pyytäneensä Kiinan suurlähettilästä tuomitsemaan kiinalaisviranomaisten käytöksen, joka rikkoo kansainvälistä oikeutta.

Cheng: Pisin tauoton kuulustelu kesti 48 tuntia

Chengin mukaan pisin tauoton kuulustelukierros kesti 48 tuntia. Poliisi odotti Chengin esimerkiksi tunnustavan, että Britannia lietsoo mielenosoituksia lahjoittamalla muun muassa rahaa ja välineistöä. Hän kertoi poliisin syyttäneen häntä brittivakoojaksi.

Kiinan ulkoministeriön edustaja Geng Shuang kertoi keskiviikkona, että Shenzhenin poliisi olisi taannut Chengin oikeudet lain mukaisesti. Shenzhenin poliisi kieltäytyi kommentoimasta Chengin lausuntoa uutistoimisto AFP:lle.

Shenzhenin poliisi kertoi elokuussa, että Cheng pidätettiin, koska hän oli rikkonut Kiinan kansantasavallan lakia yleisestä turvallisuudesta. Chengin mukaan hänen oli pakko tehdä videolle kuvattu tunnustus prostituutiosta maksamisesta, koska poliisit tarjosivat sitä vaihtoehtona ennalta määräämättömän pitkälle pidätykselle.

Nimeämättä jättämäänsä paikkaan paennut Cheng kertoi aikovansa hakea turvapaikkaa.

Tuoreimmat osastosta