Mielenosoittaja ammuttiin kuoliaaksi Libanonissa – protestit kiihtyvät - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Mielenosoittaja ammuttiin kuoliaaksi Libanonissa – protestit kiihtyvät

Libanonissa osoitetaan mieltä maan hallintoa vastaan.

Libanonissa osoitetaan mieltä maan hallintoa vastaan.

Julkaistu: 13.11. 3:06

Lähes kuukauden jatkuneet protestit ovat jälleen kiihtyneet.

Mielenosoittaja on ammuttu kuoliaaksi Libanonissa, kertoo maan valtiollinen uutistoimisto. Armeija avasi tulen mielenosoittajia kohti pääkaupunki Beirutin eteläpuolella, koska nämä olivat tukkineet teitä.

Tulituksen kohteeksi joutunut mies kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa.

Talousvaikeuksissa olevassa Libanonissa on ollut jo lähes kuukauden ajan suuria mielenosoituksia, joissa on vaadittu perusteellisia poliittisia uudistuksia ja viime vuosikymmenet maata hallinneen poliittisen eliitin syrjäyttämistä. Tätä ennen protesteissa oli ollut yksi kuolonuhri.

Mielenosoitukset johtivat pääministeri Saad Haririn hallituksen eroon lokakuun lopussa. Hariri kuitenkin pysyi vallassa väliaikaisen hallituksen pääministerinä, eikä uuden hallituksen muodostaminen ole näköpiirissä.

Alkuviikosta mielenosoittajat ovat tukkineet teitä ja estäneet pääsyn moniin julkisiin rakennuksiin, minkä vuoksi pankit ja koulut ovat olleet kiinni.

Sosiaalidemokraattisen PSP-puolueen mukaan kuollut mielenosoittaja oli puolueen jäsen. Puolueen johtaja Walid Jumblatt kehotti tukijoitaan pysymään rauhallisina.

– Tapahtuneesta huolimatta vain valtio voin antaa meille turvaa. Jos menetämme toivomme valtioon, syntyy kaaos, Jumblatt sanoi.

Jumblatt on Libanonin presidentin Michel Aounin vastustaja. Monet mielenosoittajat ovat vaatineet Aounin eroa, mutta tämä on luvannut poliittisia uudistuksia.

Aounin puolueella on enemmistö eduskunnassa yhdessä liittolaistensa kanssa. Liittolaisiin lukeutuu esimerkiksi voimakas shiialiike Hizbollah. Tv-haastattelussa tiistai-iltana Aoun puolusti Hizbollahin roolia hallituksessa, mikä kiihdytti katuprotesteja.