Donald Trump määrättiin maksamaan 2 miljoonaa dollaria Trump-säätiön väärinkäytöstä – Trump puolustaa säätiötä Twitterissä

Julkaistu: , Päivitetty:

Tuomari sanoi, että Trumpin täytyy maksaa rahat henkilökohtaisesti.
New Yorkin korkeimman oikeuden tuomari määräsi torstaina Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin maksamaan 2 miljoonaa dollaria (noin 1,8 miljoonaa euroa) hyväntekeväisyyssäätiönsä väärinkäytöstä.

Maksumääräys on sovitteluratkaisu siviilikanteeseen, jonka New Yorkin osavaltion yleinen syyttäjä Letitia James nosti viime vuoden kesäkuussa. Kanteen mukaan Trump käytti säätiötään vuoden 2016 presidentinvaalikampanjansa hyväksi.

Tuomari Saliann Scarpullan mukaan Trump-säätiön varoja on käytetty Donald Trumpin poliittisten ja liiketoiminnallisten intressien hoitamiseen sekä Trumpin oikeusjuttujen sopimiseen.

Tuomari sanoi, että Trumpin täytyy maksaa rahat henkilökohtaisesti, ja hän käski Trumpia jakamaan rahat kahdeksalle voittoa tavoittelemattomalle järjestölle. Samalla Trumpin hyväntekeväisyyssäätiö lakkautetaan.

Letitia James sanoi, että hänen toimistonsa ja Trumpin asianajajat tekivät asiassa lopulta sovitteluratkaisun. James kertoi, että Trump oli myöntänyt ”henkilökohtaisesti käyttäneensä Trump-säätiön varoja väärin”.

– Päätös on valtava voitto ponnisteluillemme suojella hyväntekeväisyysvaroja ja laittaa vastuuseen ne, jotka käyttävät hyväntekeväisyyttä oman edun tavoitteluun, Letitia James sanoi lausunnossaan.

Noin kahden aikaan yöllä Suomen aikaa presidentti Trump julkaisi Twitterissä oman lausuntonsa, jossa hän puolusti säätiötään. Lausunnon mukaan säätiö oli ”uskomattoman tehokas hyväntekeväisyysjärjestö”, joka oli tehnyt ”pieniä teknisiä rikkomuksia”.
Trump syytti lausunnossaan Jamesia sovitteluratkaisun tahallisesta vääristelystä poliittisissa tarkoituksissa. James on demokraatti.

Donald Trump sanoo, että hänen hyväntekeväisyyssäätiönsä väärinkäytöksiä koskeva sovitteluratkaisu oli seurausta vuosien "poliittisesti motivoituneesta häirinnästä".

Trump arveli Twitterissä olevansa ainoa ihminen ehkä jopa historiassa, joka antaa valtavasti rahaa hyväntekeväisyyteen ja joutuu silti poliittisen hyökkäyksen kohteeksi.

– Ei ihme, että me kaikki häivymme! Trump sanaili.

Trump muutti hiljattain New Yorkista Floridaan.
– Sovimme tapauksen sillä ymmärryksellä, että kaikki säätiön aiemmat varat ovat menneet hyväntekeväisyyteen. Siksi olen iloinen lahjoittaessani vielä kaksi miljoonaa hyväntekeväisyysjärjestöille, Trump jatkoi.

James sen sijaan piti oikeuden päätöstä ”suurena voittona”. Hän oli alun perin hakenut presidentiltä noin 2,8 miljoonan dollarin korvauksia.

Trumpin säätiön toiminta joutui suurennuslasin alle vuonna 2016. Kesäkuussa 2018 New Yorkin osavaltio nosti kanteen Trumpia ja hänen kolmea vanhinta lastaan vastaan.

New Yorkin osavaltion pääsyyttäjän Barbara Underwoodin mukaan Trumpin säätiö oli rikkonut lakeja muun muassa Trumpin presidentinvaalikampanjan rahoituksessa.

Kanteen mukaan säätiön varoja oli käytetty myös muun muassa Trumpin yritystoimintaan liittyvien oikeusjuttujen sopimiseen, Trump-hotellien mainostamiseen ja Trumpin henkilökohtaisiin kuluihin.

– Tutkinnassamme paljastui, että säätiö toimi shekkivihkona, mistä herra Trump tai hänen yrityksensä maksoivat järjestöille riippumatta niiden toiminnan tarkoituksesta tai laillisuudesta. Yksityisten säätiöiden ei pitäisi toimia näin, ja aiomme vaatia Trump-säätiön tilille hyväntekeväisyyteen tarkoitettujen varojen väärinkäytöstä, Underwood sanoi kesäkuussa 2018.

Kyseessä ei ole ainoa takaisku Trumpille tällä viikolla. Esimerkiksi maanantaina liittovaltion vetoomustuomioistuin antoi päätöksen, jonka mukaan Trumpin kirjanpitoyrityksen on luovutettava presidenttiä ja tämän yritystä koskevat verotiedot kahdeksan vuoden ajalta Manhattanin piirisyyttäjille. Päätös on takaisku Trumpin pyrkimyksille salata taloustietonsa.

Lähteet: Reuters, AFP, CNN, AP