Salaiset tunnelit kulkivat Berliinin muurin ali – Burkhart Veigel järjesti peräti 650 ihmistä pakoon DDR:stä

rac

Julkaistu:

Berliinin muuri sulki Itä-Berliinin asukkaat tiukasti DDR:ään. Monet yrittivät paeta länteen kaivautumalla tunnelin ali. Muurin murtumisesta tulee marraskuussa kuluneeksi 30 vuotta.
Burkhart Veigelin on vaikea pidätellä innostustaan. Hän huitoo ja viittoo käsillään eri suuntiin samalla kun luettelee historiallisia faktoja ja käy läpi tarinaansa. Kerrottavaa riittää.

– Tunneli lähti tuossa kadunkulmassa olleen pubin olut- ja viinikellarista, koska siellä oli paljon tilaa kaivamisesta syntyvälle maa-ainekselle. Tässä tunneli haarautui, toinen osa meni suoraan, ja minun tunnelini vinoon risteyksen alta. Tässä kohdassa kahden metrin syvyydessä minä makasin ja kaivoin pakotunnelia muurin toisella puolella odottaneille itäberliiniläisille!


Veigel seisoo paikalla, joka kuuluu Berliinin muurin historian mielenkiintoisimpiin. Juuri tässä kohdassa muuri jakoi Saksan ja halkaisi Heidelberger Strassen (strasse=katu) kahtia pituussuuntaan. Kadun koillispuolen taloissa asuttiin DDR:ssä, lounaispuolella Länsi-Saksassa. Katu oli kapea, ja taloissa isot kellarit, joten pian muurin pystytyksen jälkeen kadun alla alkoi kuhina.

– Täällä kaivettiin eniten tunneleita muurin ali. Tiedämme seitsemän, joista kolme onnistui. Menestyneimmän tunnelin kautta pakeni 55 ihmistä länteen, Veigel selittää.



Hän osoittaa katuun Elsenstrassen kulmassa kiinnitettyä muistolaattaa, joka kertoo tapauksesta. Laatan mukaan hän oli auttamassa kymmeniä ihmisiä pakoon tunnelinsa kautta.

– Kadun kapeuden vuoksi ei ollut niin väliä, jos kaivoi vähän vinoon. Bernauer Strassella, joka oli vastaavanlainen pituussuuntaan jaettu katu, pienikin virhe johti isoon poikkeamaan tunnelin loppupäässä, koska katu oli leveä bulevardi.

Burkhart Veigel on eläkkeellä oleva entinen stuttgartilaislääkäri, joka opiskeli 1960-luvulla Länsi-Berliinissä. Lokakuusta 1961 lähtien aina vuosikymmenen loppuun asti hän oli samaan aikaan myös Fluchthelfer, pakoavustaja, eli henkilö, joka auttoi ihmisiä pakoon DDR:stä. Veigelille kyse oli alkuun periaatteesta, myöhemmin toiminnasta tuli puoliammattimaista.

– Muurin rakentaminen oli meille valtava järkytys. Minulle vapaus on aina ollut tärkeintä, Veigel sanoo.

– Alkuun emme ottaneet autettavilta rahaa, mutta myöhemmin kyllä, kun menetelmät vaikeutuivat, ja rahaa alkoi kulua yhä enemmän paon suunnitteluun ja toteutukseen, hän selittää.

Tyypillinen pakoavustajalle maksettava summa vastasi muutamaa sataa nykyeuroa. Vaikeimmista paoista saattoi joutua maksamaan tuhansia, varsinkin jos pakoavustaja joutui itse vaaraan.


Burkhart Veigel auttoi DDR:stä pakoon eri keinoin peräti 650 ihmistä. Hän on tunnustetusti yksi menestyneimmistä pakoavustajista ja on saanut palveluksistaan maalleen vuonna 2012 Saksan liittovaltion ansioristin. Veigel on tutkinut pakoavun historiaa ja kirjoittanut kirjan Tie muurin läpi. Pakoauttajat ja Stasi idän ja lännen välissä (2011).

– Berliinissä kaivettiin yhteensä 75 pakotunnelia. Niistä vain 19 oli menestyksiä, loput joko romahtivat tai paljastuivat ennen aikojaan. Tunneleita pitkin pakeni noin 300 ihmistä länteen ennen kuin niiden rakentamisesta tuli liian vaikeata, hän luettelee.

– Minulle oli tärkeää tutkia asiaa, koska vasta se antoi pohjan ymmärtää, minkälaisessa toiminnassa olin osallisena.

Veigel lähtee kävelemään pitkin Heidelberger Strassea, joka on nykyisin viihtyisä lähiökatu Treptowin ja Neuköllnin kaupunginosien välissä. On liki mahdoton kuvitella, miltä paikka näytti muurin kohotessa sen keskellä. DDR:n puolen taloja ei enää ole, koska ne revittiin pois ja tonteista tehtiin muurin suojavyöhyke. Samalla estettiin tehokkaasti uusien tunnelien kaivaminen.


Veigel avaa ovet Heidelberger Strasse 36:n sisäpihalle. Hän laskeutuu rappuset alas, availee taas ovia ja sytyttää valot pieneen kellaritilaan. Sen nurkassa on iso reikä.

– Löysimme tämän muutama vuosi sitten. Kyseessä on tuttavieni Peter ja Dietrich Arndtin sekä Jürgen Dillin kaivama tunneli. Täällä kellarissa oli vuosikymmenet iso tunnelista kaivettu maakasa, ja siksi se pysyi piilossa.

Miehet sulkeutuivat heinäkuussa 1962 tänne kellariin päiviksi. Heillä oli elintarvikkeita, ja vessana toimi kellarin nurkka. Näin heidän ei tarvinnut poistua täältä kaivamisen aikana, jolloin he olisivat voineet paljastua.

Miehet pyrkivät olemaan mahdollisimman hiljaa, sillä vaikka oltiin lännen puolella, joku talossa asuva olisi voinut kavaltaa heidät.

– Valitettavasti tunneli romahti kesken työn. Ihmiset, joiden piti paeta tätä pitkin, pääsivät kuitenkin myöhemmin pakoon minun tunneliani pitkin.

Romahduksen aiheutti todennäköisesti se, että alueella pohjavesi tulee vastaan jo muutaman metrin syvyydessä. Aiemmin mainitulla Bernauer Strassella kaivettiin jopa 13 metrin syvyydessä.



Yksi Berliinin muurin 138:sta tunnetusta kuolonuhrista oli länsiberliiniläinen opiskelija Heinz Jercha. DDR:n turvallisuuspoliisi Stasi ampui hänet 27. maaliskuuta 1962, kun hän oli johdattamassa idästä pakenevia ihmisiä kaivamaansa tunneliin Heidelberger Strassella.

– Hän oli tuttavani, Veigel kertoo ja osoittaa Heidelberger Strasse 35:n seinään ruuvattua Jerchan muistotaulua.

Jerchan tunnelin kautta oli jo paennut noin 50 ihmistä länteen, kun hän iltahämärissä lähti hakemaan uutta ryhmää. Kadun toisella puolella Heidelberger Strasse 75:ssa asuva Stasin ilmiantaja – koodinimeltä Naumann – oli kuitenkin huomannut puuhat, ja Stasi oli Jerchaa vastassa.

Stasin arkistoista löytyneen tapahtumakuvauksen perusteella Jerchaa kohti ammuttiin useita laukauksia. Yksi pistoolinluoti osui häntä selkään, mutta hän pääsi raahautumaan tunneliaan pitkin takaisin lännen puolelle. Siellä hän menehtyi pian sisäiseen verenvuotoon.

Surmakaan ei pysäyttänyt tunnelien kaivamista. Saman vuoden lokakuussa toinen pakoavustaja haavoittui vakavasti Stasin luodeista. Yhteensä Heidelberger Strassella autettiin pakoon vahvistetusti yli sata ihmistä.

Kun tunnelien rakentaminen Berliinissä tyssäsi, Burkhart Veigel kehitteli uusia pakokeinoja. Hän väärensi tukuittain passeja, joiden avulla itäsaksalaiset saattoivat esiintyä länsisaksalaisena tai ulkomaalaisena ja huijata rajatarkastuksessa. Veigel alkoi myös suunnitella pakoautoja. Hänen ryhmänsä käytti isoja amerikkalaisia Cadillaceja. Samoihin aikoihin Veigel alkoi epäillä, että häntä seurattiin.

– Perässäni oli epäilyttävä auto kerran täällä Berliinissä ja kerran Wienissä. Olen varma, että kyseessä olivat Stasin agentit lännessä, Veigel muistelee.


Ei olisi ollut ennenkuulumatonta, että Stasi olisi uhannut Veigelia tämän toiminnan vuoksi. Siksi hän siirsi pako-autojen valmistuksen Müncheniin ja alkoi itsekin oleskella muualla kuin Berliinissä. Veigel oli avioitunut vuonna 1966, ja kun vaimo sai kuulla miehensä kokemasta uhasta, perhe muutti vuonna 1969 lopullisesti pois Berliinistä ja asettui Hannoveriin. Veigel muistelee yhä mielellään ihmisiä, jotka hän auttoi pois DDR:stä.

– Eräs raskaana ollut nainen, joka oli paennut Cadillacin sisällä, lähetti myöhemmin minulle kirjeen, jossa luki: ”Tyttäreni tervehti vapautta rääkäisemällä.”

Burkhart Veigelin haastattelu on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin vuonna 2014.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt