EU-tuomioistuin linjasi Puolan tuomareiden eläkeiän alentamisen rikkoneen unionin lainsäädäntöä – Puolan mukaan lakia on jo muutettu - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

EU-tuomioistuin linjasi Puolan tuomareiden eläkeiän alentamisen rikkoneen unionin lainsäädäntöä – Puolan mukaan lakia on jo muutettu

Julkaistu: 5.11.2019 15:34

Naisille ja miehille säädettiin toissa vuonna eri eläköitymisiät.

Puolan tuomareiden ja yleisten syyttäjien eläkeiän alentaminen rikkoi unionin lainsäädäntöä, linjasi EU-tuomioistuin tiistaina. Sen perustelujen mukaan muutos asetti Puolan oikeusistuimien itsehallinnon kyseenalaiseksi. Lakimuutos todettiin myös eriarvoistavaksi.

Puolan toissa vuonna tekemässä lakimuutoksessa naisille ja miehille säädettiin eri eläköitymisiät. Aiemmin eläköitymisikä oli kaikille 67 vuotta, mutta muutoksen jälkeen se oli naisille 60 ja miehille 65 vuotta.

Oikeusministerille kuitenkin annettiin valta lykätä halutessaan tuomareiden eläköitymistä.

Puolan ulkoministeriö kommentoi tuomion jälkeen Twitterissä, että lakiuudistusta on jo muutettu. Ministeriön mukaan sukupuolten eläköitymisiät on yhtenäistetty ja valta eläköitymisen lykkäämisestä siirretty oikeusministeriltä tuomareiden lautakunnalle.