EU päättää perjantaina, saako brexit jälleen lisäaikaa

Julkaistu:

Brexit
Pääministeri Boris Johnson vaati torstaina uusia vaaleja, jos lisäaika myönnetään.
Euroopan unionin jäsenmaat päättävät perjantaina, antavatko ne lisäaikaa Britannian EU-erolle.

Britannian eron on määrä toteutua lokakuun lopussa, jos lisäaikaa ei myönnetä. Britannian yleisradio yhtiön BBC:n mukaan on todennäköistä, että EU myöntää lisäaikaa tammikuun loppuun asti sopimuksettoman eron välttämiseksi. Muun muassa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk on suosittanut EU-maita hyväksymään lisäajan.

Britannian EU-eroa on lykätty aiemmin jo kahdesti.

Johnson haluaa vaalit

Britannian pääministeri Boris Johnson ilmoitti torstaina, että jos EU myöntää kolmen kuukauden lisäajan, Johnson haluaa järjestää Britanniassa parlamenttivaalit joulukuussa. Johnson myös toivoo, että ennen parlamentin hajottamista brexit-sopimus saataisiin hyväksyttyä parlamentissa.
Johnsonin suunnitelman mukaan vaalit pidettäisiin joulukuussa. Uudet vaalit vaativat kuitenkin brittiparlamentin hyväksynnän, mikä ei ole lainkaan varmaa. Tähän asti esimerkiksi työväenpuolue on vastustanut uusia vaaleja.

Britannian parlamentti hylkäsi lauantaina Johnsonin EU:n kanssa neuvotteleman brexit-sopimuksen, minkä vuoksi Johnsonin piti jälleen anoa lisäaikaa sopimuksettoman eron välttämiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt