Minne Kim Jong-unin vaimo katosi neljäksi kuukaudeksi? Salaperäinen ensimmäinen nainen palasi julkisuuteen

Julkaistu:

Ulkomaille salaperäinen Ri Sol-ju vieraili miehensä mukana Kumgangin vuorella, jonka eteläkorealainen arkkitehtuuri suututti Pohjois-Korean mahtimiehen.
Pohjois-Korean hallitsija Kim Jong-unin vaimo Ri Sol-ju esiintyi keskiviikkona maan valtionmediassa ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen, kertoo The Japan Times. Ulkomaailman salaperäisenä pitämä Ri matkasi miehensä mukana Kumgangin vuorelle, jonka eteläkorealaiset rakennukset Kim määräsi purettaviksi.

Edellisen kerran Ri esiintyi julkisuudessa tämän vuoden kesäkuussa, jolloin Kiinan presidentti Xi Jinping vieraili maan pääkaupungissa Pjongjangissa.


Syitä valokeilan pitkäaikaiseen pakoiluun ei tiedetä. Pohjois-Korean valtionmedia on viitannut naiseen neljän kuukauden aikana noin kerran kuussa.

Ri’n status Pohjois-Koreassa vaikuttaisi nousseen huhtikuussa 2018, sillä tuolloin valtionmedia KMCA alkoi viitata häneen ”kunnioitettuna ensimmäisenä naisena”. Kommunistisen maan johtajien puolisoihin on aiemmin viitattu perinteille uskollisesti tovereina.
Sulkeutuneen diktatuurin vaikutusvaltaisimpiin naisiin kuuluvasta Ri’stä tiedetään Pjongjangin puolueliitin ulkopuolella vähän. Etelä-Korean tiedustelupalvelut arvelevat Ri’n syntyneen keskiluokkaiseen opettajaisän ja lääkäriäidin perheeseen.

Ensimmäisen kerran Ri esiintyi julkisuudessa Kim Jong-unin seuralaisena vuonna 2012 Pjongjangissa pidetyssä konsertissa. Eräiden tietojen mukaan häät olisi pidetty vuonna 2009, mutta pariskunnan avioitumisen ajankohtaa ei varmuudella tiedetä.

28–33-vuotiaaksi arvioitu Ri oli ennen avioitumistaan Kimin kanssa Pohjois-Koreassa tunnettu laulajatar, joka opiskeli musiikkia Kiinassa ja edusti vuonna 2005 Pohjois-Korean yleisurheilujoukkuetta cheerleaderina Etelä-Korean kansainvälisissä yleisurheilukisoissa. Etelä-Korean tiedustelupalvelut ovat epäilleet Pohjois-Korean puolue-eliitin karsastavan Ri’n julkisia esiintymisiä tämän länsimaalaisten vaikutteiden takia.

Ri’llä ja Kimillä arvioidaan olevan kolme lasta, joista ainakin yksi on tytär. Lehtitietojen mukaan pariskunnan esikoinen olisi vuonna 2010 syntynyt poika, mutta hänen nimensä ei ole tiedossa.

Ri on ennenkin ollut poissa julkisuudesta useita kuukausia. Tiedustelupalvelut ovat epäilleet syyksi raskautta, jonka Pjongjang haluaa peittää.

Toisin kuin isänsä ja isoisänsä, Kim ei ole karsastanut julkisia esiintymisiä elämänsä tärkeimpien naisten kanssa. Jyrkän miesvaltaisen maan kovimpiin vallankäyttäjiin lukeutuu myös Kimin sisko Kim Yo-jong.