Justin Trudeau sai kanadalaiset sekaisin neljä vuotta sitten – nyt hurmuripääministerin jatkuvat skandaalit uhkaavat viedä vaalivoiton

Julkaistu:

”Trudeaumaniasta” ei Kanadassa ole tällä hetkellä tietoakaan.
Kanadassa käydään maanantaina poikkeuksellisen tiukat parlamenttivaalit, joissa mielipidemittaukset povaavat nykyisen pääministerin, liberaalipuolueen johtaja Justin Trudeaun, 47, menettävän kannatusta. Liberaalien ennakoidaan jopa menettävän enemmistönsä, joskin mielipidemittausten tulokset ovat tiukkoja eikä mitään varmaa voida vielä sanoa vaalien tuloksesta.

– Tosiasia on, että kyse on kolikon heitosta, arvioi tilannetta mielipidemittauksia tekevän Ipsosin Darrel Bricker Reutersille.

Trudeau nousi pääministeriksi vuonna 2015 äänivyöryllä. Tuolloin entisen pääministerin poika oli kovassa nosteessa ja esimerkiksi CNN:n kuvailee Trudeaun aiheuttaneen ”Trudeaumanian”.

Trudeau on kuitenkin rämpinyt useissa skandaaleissa, jotka ovat heikentäneet hänen kannatustaan. Trudeaun kannalta synkimmissä ennusteissa jopa arvellaan, että mies menettäisi pääministerin pestinsä. Kyse olisi ensimmäisestä kerrasta yli 80 vuoteen, kun ensimmäisen kauden pääministeri ei saisi jatkokautta.


Ex-ministeri syytti Trudeauta painostuksesta

Trudeau joutui poliittisen kriisin keskiöön helmikuussa, kun entinen oikeusministeri ja yleinen syyttäjä Jody Wilson-Roybould syytti Trudeauta, yhtä tämän ministereistä ja läheistä neuvonantajaa epäsopivasta painostuksesta ja peiteltyjen uhkausten esittämisestä liittyen rakennusyhtiö SNC-Lavalinia koskeneeseen oikeudenkäyntiin.

Kanadan syyttäjänvirasto nosti vuonna 2015 syytteet yhtiötä vastaan korruptiosta. Yhtiötä syytettiin Libyan viranomaisten lahjomisesta, jotta yritys hyötyisi maahan suunnitelluista rakennusprojekteista vuosina 2001–2011. Yhtiö olisi halunnut sovitella ja siten välttää oikeudenkäynnin.

Wilson-Roybould oli siirretty tammikuussa veteraanien asioista vastaavaksi ministeriksi. Nainen epäili, että siirron taustalla oli hänen taipumattomuutensa SNC-Lavalinin suhteen.
Riippumaton eettisiä sääntöjä valvova komissaari totesi elokuussa, että Trudeau ja tämän edustajat olivat pyrkineet vaikuttamaan liittovaltion syyttäjiin, jotta SNC-Lavalin ei joutuisi oikeusjutun kohteeksi.

Kuva pääministeristä rasistisessa meikissä julki

Syyskuussa amerikkalaislehti Time julkaisi kuvan, jossa Trudeau oli maalannut kasvonsa ruskeiksi ja pukeutunut turbaaniin ja kaapuun Arabian Nights -teemaisissa koulujuhlissa vuonna 2001. 29-vuotias Trudeau toimi tuolloin koulussa opettajana.
Trudeau pahoitteli lehdessä kuvaa.

– Minun ei olisi pitänyt tehdä niin. Minun olisi pitänyt tietää paremmin. Olen todella pahoillani, pääministeri sanoi.

Hän sanoi pitävänsä kuvaa rasistisena.

– Kyllä se oli. En pitänyt sitä silloin rasistisena, mutta nyt tiedämme paremmin.

Ulkomaanreissut kuohuttivat

Trudeaun todettiin vuonna 2017 rikkoneen liittovaltion työntekijöiden eettisiä sääntöjä, kun hän oli edellisvuotena hyväksynyt luksusmatkan Aga Khanin trooppiselle saarelle Karibialla. Aga Khan on ismailiittišiiamuslimien nizari-lahkon hengellinen johtaja. Hänen oikea nimensä on Shah Karim al-Hussaini.

Viime huhtikuussa matka nousi jälleen uutisotsikoihin, kun liittovaltion tuomari määräsi lobbausasioista vastaavan komissaarin harkitsemaan edeltäjänsä päätöstä olla aloittamatta tutkinta reissusta, CBC uutisoi tuolloin. Samaan aikaan, kun Trudeau oli Aga Khanin vieraana, hänen isäntänsä neuvotteli Trudeaun hallituksen projektin rahoittamisesta.

Aga Khanin toimintaa ei tutkittu, koska hänelle ei maksettu hallituksen lobbaamisesta.

Trudeau sai myös runsaasti kritiikkiä matkastaan Intiaan viime vuoden helmikuussa. Kanadalaiset joutuivat muun muassa vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin siitä, miksi Kanadassa vierailulla olleen intialaispoliitikon murhanyrityksestä vuonna 1986 tuomittu Jaspal Atwal oli kutsuttu Trudeaun vierailun kunniaksi pidetylle vastaanotolle, Reuters kertoo.


Kutsu lopulta peruttiin, mutta sitä ennen Atwal oli jo ehtinyt poseerata Trudeaun vaimon kanssa Mumbaissa ja myös muiden pääministerin seurueeseen kuuluneiden kanssa, CBC uutisoi viime vuonna.

Lisäksi Trudeaun perheen asuvalinnat herättivät ihmetystä sosiaalisessa mediassa. Perhe pukeutui värikkäisiin, intialaistyylisiin asuihin, kun heidän isäntänsä pukeutuivat pääasiassa pukuihin.