Silminnäkijä Reutersille: Yhdysvaltalaisjoukkoja siirtynyt Pohjois-Syyriasta Irakiin

Julkaistu:

Yhdysvaltojen puolustusministeri kertoi sunnuntaina suunnitelmasta, jonka mukaan Pohjois-Syyriassa olleet joukot siirretään Irakiin.
Uutistoimisto Reutersin silminnäkijän mukaan yhdysvaltalaisjoukot ovat siirtyneet Irakista Syyriaan Sahelan rajanylityspaikan kautta Dahukin maakuntaan Pohjois-Irakissa.

Reutersin videokuvasta näkyy, kuinka joukkoja kuljettavia panssariajoneuvoja liikkuu Irakiin. Reutersin kuvaajan mukaan yli 100 ajoneuvoa ylitti rajan.



Irakin kurdien turvallisuuslähde kertoi Reutersille, että yhdysvaltalaisjoukot olivat siirtyneet Kurdistanin autonomiselle alueelle.

Yhdysvaltojen puolustusministeriö Mark Esper sanoi sunnuntaina toimittajille, että suunnitelmissa oli siirtää noin 1 000 Syyriassa palvellutta sotilasta Irakiin auttamaan terrorijärjestö Isisin nujertamisessa, BBC kertoi eilen.

– Yhdysvaltojen vetäytyminen jatkuu hyvää tahtia Pohjois-Syyriasta... puhumme viikoista, emme päivistä, Esper sanoi.

– Nykyinen suunnitelma on, että ne joukot sijoitetaan läntiseen Irakiin.