Tutkijat vahvistivat löytäneensä ”kadonneen kaupungin” viidakon keskeltä Kambodzassa

Julkaistu:

Tutkijat vahvistavat, että vanhoissa teksteissä mainittu Mahendraparvata sijaitsee Phnom Kulenin ylätasangolla.
Tutkijat ovat vahvistaneet tunnistaneensa ”kadonneen kaupungin” Kambodzassa, CNN uutisoi. Vuosia kestäneessä projektissa kansainvälinen tutkijaryhmä hyödynsi kenttätutkimuksen tukena kaukokartoituksessa lidar-valotutkaa.

Mahendraparvata oli Khmerien valtakunnan ensimmäisiä pääkaupunkeja. Kaupungista saatiin tietää muualla keskiaikaisen valtakunnan alueelta löydetyistä kirjoituksista. Kaupungin perustamisen uskotaan ajoittuvan 700-800-luvun paikkeille.

Tutkijat olivat arvioineet, että kaupunki sijaitsisi Phnom Kulenin ylätasangolla, noin 48 kilometriä pohjoiseen Siem Reapista. Etäisyyttä alueen tunnetuimpaan nähtävyyteen Angkor Watin temppelikompleksiin on noin 30 kilometriä.

Koska Phnom Kulenin tasanko sijaitsee vuoristoisella alueella eristyksissä ja sinne on vaikea päästä, todisteita kaupungista oli vaikea saada.


Ensimmäiset merkit Mahendraparvatasta saatiin vuonna 2012, kun ensimmäinen lidar-kartoitus tehtiin. Tuolloin kartoitettiin noin 37 neliökilometrin kokoinen alue. Vuonna 2017 kartoitettiin noin 975 neliökilometriä, tutkimusryhmä kertoi Antiquity-julkaisussa.

Vuosien 2012 ja 2017 välillä vierailtiin yhteensä 598 uudessa kartoitusten paljastamassa kohteessa.

Tutkijat ovat tunnistaneet alueelta muun muassa patoja, louhosalueen ja eri rakennelmien kuten temppeleiden, naapurustojen ja jopa kuninkaallisen palatsin seinät sekä kesken jääneen tekojärven.

Tutkijoiden mukaan arkeologiset todisteet tukevat kirjoituksia siitä, kuinka Jayavarman II johti Khmerin valtakuntaa 800-luvulla Mahendraparvatasta. Todisteita on myös siitä, että kaupunki oli nimenomaan pääkaupunki.