Valkoinen talo myönsi Trumpin yrittäneen saada Ukrainalta poliittista hyötyä sotilasapua vastaan – ”Asiat muuttuivat juuri hyvin, hyvin huonosta vielä paljon pahemmiksi”

Julkaistu: , Päivitetty:

Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö kertoi toimittajille, että presidentti yritti saada Ukrainalta poliittista hyötyä sotilasapua vastaan.
Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö Mick Mulvaney kohahdutti lehdistötilaisuudessa torstaina.

Hän vahvisti, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yritti saada Ukrainalta poliittista hyötyä sotilasapua vastaan.

Mulvaneyn mukaan Trump oli heinäkuussa pidättänyt 400 miljoonan dollarin arvosta sotilasapua ja yrittänyt täten saada Ukrainaa tutkimaan väitteitä, joiden mukaan demokraattipuolueen kansallinen komitea olisi piilottanut tietokoneserverin Ukrainaan.

Väitettä siitä, että DNC olisi piilottanut serverin Ukrainaan, on pidetty laajalti perusteettomana.

Väitteiden mukaan serveri linkittyisi syytöksiin siitä, että Venäjän vaalivaikuttaminen olisi auttanut Trumpia voittamaan vuoden 2016 presidentinvaalit.

Kansliapäällikön puheet tukevat Trumpin vastaiseen virkarikostutkintaan liittyviä väitteitä, joiden mukaan Trump olisi hyväksikäyttänyt asemaansa poliittisen hyödyn saamiseksi.

Mulvaneyn puheesta kertoivat muun muassa Washington Post, The New York Times ja AFP.

Tunnustus on hätkähdyttävä siksi, että presidentti itse on toistuvasti kiistänyt vaihtokaupat.

Mulvaney puolusti Trumpia sanomalla, että kyseinen teko oli ”ehdottoman sovelias.”

Vain tunteja myöhemmin Mulvaney kuitenkin pyörsi sanomisiaan. Hän syytti mediaa sanojensa vääristelystä ja sanoi, että media tekee niin "puolueellisen ja poliittisen noitametsästyksen edistämiseksi presidentti Trumpia vastaan".

– Haluan tehdä selväksi, ettei Ukrainalle menevän sotilasavun ja minkään 2016 vuoden presidentinvaaleihin liittyvän tutkinnan välillä ollut minkäänlaista vaihtokauppaa, hän kertoi tiedotteessa.

– Presidentti ei ikinä pyytänyt minua pidättämään rahoja siihen saakka, että ukrainalaiset tekisivät mitään serveriin liittyvää, hän jatkoi.

Siitä huolimatta hänen alkuperäinen tunnustuksensa näytti tukevan Trumpin vastaiseen virkarikostutkintaan liittyviä väitteitä siitä, että Trump väärinkäytti valtaansa ja loukkasi vaalilakia, Reuters kirjoittaa.

– Mulvaney kertoi juuri, että Yhdysvaltain sotilasapu Ukrainalle jäi odottamaan Ukrainan tutkintaa demokraatteihin, twiittasi edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunnan puheenjohtaja Adam Schiff.

– Asiat muuttuivat juuri hyvin, hyvin huonoista vielä paljon pahemmiksi.



Demokraattien Schiff on yksi virkarikostutkinnan johtohahmoista.

Mulvaneyn mukaan Trump ei ollut kuitenkaan tehnyt mitään väärää. Kansliapäällikön mielestä Trumpin toimet tukivat oikeusministeriön tutkintaa Venäjän vaalivaikuttamissyytöksien lähteisiin.

Kansliapäällikkö myös kiisti Trumpin liittäneen sotilastukia entiseen varapresidenttiin Joe Bideniin liittyvään tutkintaan, joka on yksi demokraattien pääasiallisista syytöksistä Trumpia vastaan.

Trump lausui myöhemmin, että hän hänellä on yhä suuri luotto henkilöstöpäällikköönsä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Mulvaneyn möläytykset olivat jatkoa dramaattiselle torstaille. Aiemmin päivällä Yhdysvaltain EU-suurlähettiläs Gordon Sondland heitti bensaa virkarikostutkinnan liekkeihin.

Sondlandin mukaan Trump yritti puskea Ukrainaa tutkimaan paikallista yhtiötä, johon ex-varapresidentti Biden ja tämän poika kytkeytyvät. Lisäksi Trump otti neuvotteluihin mukaan oman lakimiehensä, jotta pystyisi edistämään asiaa.

Sondlandin mukaan hän oli "pettynyt" siihen, että Trump otti yksityisen asianajajansa Rudy Giulianin mukaan Ukrainaan liittyviin neuvotteluihin, kertoo sanomalehti New York Times. Hänen mukaansa Yhdysvaltain ulkosuhteet tulisi hoitaa vain ulkoministeriön ja sen diplomaattien kautta.

New York Times kirjoittaa Sondlandin ymmärtäneen omien sanojensa mukaan vasta myöhemmin, että tällä Trump pyrki mahdollisesti vaikuttamaan Yhdysvaltain ensi vuoden presidentinvaaleihin.

– Herra Giuliani painotti, että Trump haluaisi julkisen lausunnon Ukrainan presidentiltä Volodymyr Zelenskyiltä siitä, että Ukraina on sitoutunut tutkimaan korruption vastaisia toimia, Sondland sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Sondland kertoi asiasta Trumpin virkarikostutkintaa koskevassa kuulemisessa. Valkoinen talo yritti ensin estää Sondlandia todistamasta Trumpia vastaan.

Trumpin vastainen virkarikostutkinta on saanut alkunsa epäilystä, että Trump painosti Ukrainan presidenttiä puhelinkeskustelussa tutkimaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Bidenin ja tämän pojan toimia Ukrainassa.

Sondlandin lisäksi esimerkiksi Trumpin asianajajan luottomiehet on haastettu todistajiksi virkarikostutkinnassa, jonka demokraatit ovat käynnistäneet.

Giulianiin kytköksissä olevat liikemiehet pidätettiin viikko sitten lentokentällä Virginiassa, kun nämä olivat poistumassa maasta. Asiasta kertoi syyttäjä Geoffrey Berman.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt