Kaksi belgialaista Isis-taistelijaa päässyt pakenemaan – YK:n turvallisuusneuvosto: Riskinä vangittujen taistelijoiden hajaantuminen

Julkaistu:

YK:n turvallisuusneuvosto varoitti lausunnossaan keskiviikkona, että Syyriassa on riskinä jihadistien ”hajaantuminen”.
Kaksi belgialaista Isis-taistelijaa on paennut Pohjois-Syyriassa vankeudesta Turkin hyökättyä kurdien joukkoja vastaan. Asiasta kertoi keskiviikkona Belgian turvallisuusarviointiviraston päällikkö Paul Van Tigchelt.

Reutersin mukaan kurdien vartioimalta leiriltä pakeni kaksi miestä ja kolme naista, jotka ovat joko belgialaisia tai heillä on linkkejä Belgiaan.

– On epätodennäköistä, että ulkomaalaiset terroristit pääsisivät Eurooppaan ilman että heitä huomattaisiin ja saataisiin kiinni, Van Tigchelt sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

– Vaikka se onkin epätodennäköistä, se ei ole kuitenkaan mahdotonta. Ja se on epätodennäköistä vain, jos – muiden asioiden joukossa – Turkin sopimus EU:n kanssa pitää.

Turkki on vuonna 2016 tehdyn sopimuksen myötä huolehtinut Syyriasta tulleista pakolaisista taloudellista tukea vastaan.

Viime viikolla Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kuitenkin uhkasi päästää 3,6 miljoonaa pakolaista Eurooppaan, mikäli EU kritisoi Turkin hyökkäystä.
Kurdiviranomaiset ovat aiemmin kertoneet, että lähes 800 Isis-taistelijoiden perheenjäsentä olisi päässyt pakenemaan Ain Issan leiriltä. Paenneista moni on naisia ja lapsia.

Kurdien hallinnon edustajan mukaan leirillä ei ole enää vartijoita, sillä vartijoita tarvitaan taisteluissa Turkkia vastaan. BBC:n mukaan pakenijat olivat rynnänneet porttien läpi.
YK:n turvallisuusneuvosto varoitti yksimielisesti antamassaan lausunnossa keskiviikkona, että Syyriassa on riskinä vangittujen Isis-taistelijoiden ”hajaantuminen”, kertoo uutistoimisto Reuters.

Neuvoston 15 jäsentä, mukaan lukien Venäjä, Syyrian presidentin Bashar al-Assadin liittolainen, julisti olevansa "erittäin huolissaan humanitaarisen tilanteen huonontumisesta entisestään" Syyrian koillisosassa.

Neuvoston eurooppalaiset jäsenet – Belgia, Iso-Britannia, Ranska, Saksa ja Puola – korostivat erillisessä yhteisessä lausumassaan, että on välttämätöntä turvata leirit, joissa Isis-taistelijoita pidetään.

Yhdysvaltojen YK-lähettiläs Kelly Craft vaati keskiviikkona Turkkia lopettamaan hyökkäyksensä Pohjois-Syyriassa välittömästi ja julistamaan alueelle tulitauon.
Yhdysvaltojen johtaman koalition tukemat kurdijohtoiset SDF-joukot ovat kertoneet, että heidän hallussaan on noin 12 000 epäiltyä Isisin jäsentä yhteensä seitsemässä vankilassa. Ainakin 4 000 vangituista on ulkomaalaisia. Kaikkien vankiloiden tarkkaa sijaintia ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta monen sanotaan olevan lähellä Turkin vastaista rajaa Pohjois-Syyriassa.

Lisäksi leireille on sijoitettu arviolta 8 000 lasta ja 4 000 naista, jotka ovat tulleet ulkomailta. Monien uskotaan olevan Isis-taistelijoiden perheenjäseniä. Esimerkiksi al-Holin leirillä on myös suomalaisia naisia ja lapsia.