Kataloniassa itsenäisyyttä kannattaa vähemmistö – tämän takia alue halutaan irrottaa Espanjasta

rac

Julkaistu:

Kataloniassa itsenäisyyden kannatus ei mielipidemittauksissa ole koskaan noussut yli 50 prosentin.
Barcelonassa, Espanjan Kataloniassa mielenosoitukset kärjistyivät alkuviikolla mellakoinniksi. Kipinänä toimi Espanjan korkeimman oikeuden päätös lätkäistä yhdeksälle Katalonian itsenäistymishankkeen johtajalle 9–13 vuoden vankeustuomiot. Tuomiot tulivat kansankiihotuksesta ja julkisten varojen väärinkäytöstä.

– Tuomiot ovat linjassa rangaistuskäytännön kanssa. Ihmisiä hiertää tässä se, että johtajat ovat olleet rauhanomaisen eroamisen kannalla. Tuomiot ovat kovia, kun otetaan huomioon, että he ovat kuitenkin selkeästi irtisanoutuneet väkivallasta, toteaa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko.


Barcelonan kaduilla poliisien kanssa ottivat yhteen itsenäisyyttä kannattavat ihmiset. Mielipidemittausten mukaan he ovat kuitenkin Kataloniassa vähemmistö.

The Guardianin mukaan tuoreen mielipidekyselyjen mukaan itsenäisyyttä kannattaa 44 prosenttia katalonialaisista, kun taas 48,3 prosenttia vastustaa. Itsenäisyyttä kannattavilla puolueilla on alueen parlamentissa enemmistö, mutta yksittäisistä puolueista itsenäisyyttä vastustavalla Ciudadanos-puolueella on eniten paikkoja.

– Itsenäisyyden vastustus on noussut vuoden 2017 äänestyksen jälkeen. Asia jakaa ja polarisoi Kataloniaa, Tammikko kuvailee.

Kataloniassa pidettiin Espanjan keskushallinnon mukaan laiton kansanäänestys itsenäisyydestä 1. lokakuuta 2017. Tuolloin itsenäisyyttä kannatti mielipidemittausten mukaan ennätysmäisesti 48,7 prosenttia Kataloniassa asuvista. Itse äänestyksessä itsenäisyyttä kannatti yli 90 prosenttia äänestäjistä. Äänestysprosentti oli kuitenkin 43 prosenttia.
Itsenäistymisvaatimuksia on perusteltu sillä, että Katalonialla on jo nyt oma parlamentti, lippu, kansallislaulu ja oma kieli. Lisäksi Katalonialla on omat poliisivoimat ja osa julkisista palveluista on aluehallinnon vastuulla.

Suuri taustatekijä on myös verotus: itsenäisyysmielisten mukaan Kataloniasta lähetetään liikaa rahaa Espanjan köyhempiin osiin ilman, että Katalonia itse saa mitään takaisin.


Tammikon mukaan itsenäisyysmielisten argumentissa on perää, sillä Katalonia kuuluu Espanjan rikkaimpien alueiden joukkoon. BBC uutisoi itsenäistymisäänestyksen aikaan, että Kataloniassa asuu vain 16 prosenttia Espanjan väestöstä, mutta se tuottaa 19 prosenttia koko maan bruttokansantuotteesta ja on vastuussa neljänneksestä Espanjan ulkomaanviennistä.

– Katalonialaiset maksavat veronsa keskushallinnolle, toisin kuin esimerkiksi itsenäisyyttä havitelleet baskit. Kun katsotaan, kuinka paljon keskushallinto käyttää esimerkiksi terveydenhuoltoon per potilas, Katalonia saa vain vähän takaisin.

Tammikko kuitenkin muistuttaa, ettei asia ole yksinkertainen. Esimerkiksi katalonialaisyritykset kärsisivät merkittävästi, jos alue itsenäistyisi ja menettäisi siten ainakin hetkellisesti pääsyn Espanjan ja Euroopan unionin sisämarkkinoille. Alueen olisi haettava uudelleen EU:n jäsenyyttä, mutta hakemuksen kaatamiseen riittäisi vain yhden maan, kuten Espanjan, vastustus.

– Verotulot voisivat romahtaa itsenäistymisen myötä.


Vaikka itsenäistymistä kannatetaan kaikissa väestöryhmissä, eniten kannattajia löytyy hyvin toimeentulevien keskuudesta. Ilmiötä selittää Tammikon mukaan se, että Kataloniaan on paljon muuttanut työväenluokkaa muualta Espanjasta eivätkä he halua katkaista siteitä muuhun maahan. Lisäksi maaseudulla itsenäistymisen kannatus on suurempaa kuin suurissa kaupungeissa.

Katalonian itsenäistymisen kannatus ei ole koskaan ollut yli 50 prosenttia. Tammikko ei usko, että raja rikkoutuisi lähiaikoina.

– En usko, että kannatus nousee nykyisestä. Alueella on kuitenkin myös paljon muualta muuttaneita ja espanjalainen identiteetti on vahva.

Kataloniassa on kuitenkin suunniteltu mielenilmausten jatkamista. Ammattiliitot ovat kannustaneet yleislakkoon perjantaina.

Tammikon mukaan se, mihin suuntaan tilanne kehittyy, riippuu pitkälti poliittisista johtajista – niin itsenäistymisliikkeessä kuin Espanjan keskusjohdossa.

Itsenäisyyshankeen johtohahmot ovat olleet tarkkoja siinä, että liike pysyisi väkivallattomana. Liike on kuitenkin jakautunut eri ryhmiin ja periaatteessa olisi mahdollista, että joku ryhmä kokisi, ettei väkivallattomuus enää edistä asiaa.

– En usko, että tilanne eskaloituu ihmisiin kohdistuvaksi väkivallaksi itsenäisyysmielisten puolella. Kynnys siihen on todella korkea, sillä esimerkiksi baskien tapauksesta on nähty, ettei väkivallasta ole ollut apua.

Toisaalta poliisin liian kovat vastatoimet voivat provosoida väkivallankierrettä, Tammikko arvioi.


Espanjan marraskuisiin vaaleihin mielenosoitukset voivat vaikuttaa.

Espanjan pääministeri Pedro Sanchez on ottanut melko kovan linjan mielenosoituksien suhteen. Sanchez on Politicon mukaan varoittanut, että hänen hallituksensa on valmis vastaamaan mihin tahansa haasteeseen ”demokraattisella tiukkuudella, kohtuudella ja yhtenäisyydellä”.

– Jos tilanne eskaloituu ja ihmiset katsovat, että Sanchez on hoitanut pestinsä huonosti, todennäköisesti keskusjohtoa ja tiukempaa linjaa itsenäistymispyrkimyksiin kannattava oikeisto saa enemmän ääniä, Tammikko arvioi.

Mielipidemittaukset eivät kuitenkaan ennakoi suurta muutosta vaan, että sosialistit voittaisivat vaalit.

– Todennäköistä on, että itsenäisyyttä kannattavat puolueet saattavat päästä asemaan, jossa voivat vaikuttaa siihen, pystytäänkö hallitus muodostamaan vai ei.