Queen valitti Donald Trumpin vaalimainoksesta – Twitter esti taas videon

Julkaistu:

Trump käytti luvatta rockyhtyeen klassikkokappaletta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julkaisi viime keskiviikkona Twitterissä vaalikampanjavideon, jonka taustalla soi Queenin klassikkokappale We Will Rock You.

Presidentin leiri oli kuitenkin käyttänyt kappaletta luvatta, ja Queenin edustajat käynnistivät prosessin tekijänoikeuksien suojelemiseksi.

Lopulta video hävisi sunnuntaina Twitteristä. Sitä oli kuitenkin ehditty katsoa 1,7 miljoonaa kertaa.



Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Trumpin kampanja joutuu hankaluuksiin musiikin tekijänoikeuksien kanssa. BuzzFeedNewsin mukaan aiemmin tässä kuussa Twitter esti vastaavalla tavalla Trumpin kampanjavideon, jonka taustalla soi luvatta Nickelbackin kappale.

Viime viikolla Trumpin leiri oli puolestaan soittanut luvatta Princen kappaletta tilaisuudessaan.

Yhdysvalloissa järjestetään presidentinvaalit ensi vuonna.