Epäonnistuneita myrkytyksiä ja vallan­kaappauksen lietsomista – näin viranomaiset pääsivät Venäjän huippu­salaisen yksikkö 29155:n jäljille

Julkaistu:

Venäjän tiukasti salattu yksikkö 29155 on toiminut vuosikymmenten ajan.
New York Times paljasti tiistaina, miten Venäjän sotilastiedustelupalvelu yrittää systemaattisesti aiheuttaa epävakautta Euroopassa.

Lehden turvallisuuslähteiden mukaan Venäjän tiukasti salattu ”Yksikkö 29155” on toiminut jo ainakin vuosikymmenen ajan, mutta vasta nyt viranomaiset ovat päässeet sen jäljille.

NYT:n mukaan yksikkö on ollut vastuussa lukuisista sellaisista tapahtumista Euroopassa, joita on aiemmin pidetty toisistaan erillisinä.

Huippusalainen ryhmä on yrittänyt aiheuttaa levottomuuksia Moldovassa, myrkyttää hengiltä bulgarialaisen asekauppiaan ja saada aikaan vallankaappauksen Montenegrossa, lehti kertoo. Näyttää siltä, että tapahtumat ovat olleet saman ryhmän tiukasti suunnittelemia ja koordinoimia.

NYT:n mukaan ryhmän toiminta on niin salattua, että edes osa Venäjän sotilastiedustelusta (GRU) ei tiedä sen toiminnasta.

Ryhmän toiminnasta on olemassa vähän todisteita, mutta se vaikuttaa olevan osa Venäjän laajempaa hybridivaikuttamista. Ryhmän jäseniin kuuluu muun muassa entisiä venäläisiä sotilaita, jotka ovat toimineet Afganistanissa, Tshetsheniassa ja Ukrainassa.

Viranomaiset lännessä pääsivät salaisen yksikön jäljille sen jälkeen, kun venäläinen kaksoisagentti Sergei Skripal ja tämän tytär yritettiin myrkyttää Britannian Salisburyssa viime vuonna.

Skripalit altistuivat vaaralliselle Novitshok-hermomyrkylle Salisburyssa 4. maaliskuuta 2018. Molemmat selvisivät hengissä. Läheisessä Amesburyn kaupungissa myrkylle altistuivat myöhemmin mies sekä nainen, joka kuoli vammoihinsa.

Myrkytysyrityksestä uutisoitiin laajasti ympäri maailman ja se kiristi Venäjän ja länsimaiden välejä. Seurauksena Yhdysvallat ja useat EU-maat, mukaan lukien Suomi, karkottivat 150 venäläisdiplomaattia.

Britannia nimesi myrkytyksestä epäillyiksi Ruslan Boshirovin ja Aleksandr Petrovin nimillä matkustaneet miehet. Nimien uskotaan olevan vääriä – Boshirovin on kerrottu olevan todellisuudessa Anatoli Tshepiga ja Petrovin Aleksandr Mishkin. Heidät on yhdistetty Venäjän sotilastiedusteluun.

Myrkytykseen on liitetty kolmaskin mies, joka on Kansalaisjournalistiryhmä Bellingcatin mukaan Venäjän sotilastiedustelun GRU:n upseeri Denis Sergejev, jonka kerrotaan käyttäneen peitenimeä Sergei Fedotov.

Sergejevillä on median selvitysten mukaan Venäjän sotilastiedustelupalvelussa GRU:ssa kenraalimajurin titteli. Muut Salisburyn iskusta epäillyt ovat everstejä.
Bellingcat paljasti aiemmin, että Sergejev oli myös Bulgariassa silloin, kun bulgarialainen yrittäjä Emilian Gebrev ja tämän poika sairastuivat vakavasti saatuaan myrkytyksen tunnistamattomasta aineesta vuonna 2015.

Käytettyä myrkkyä ei koskaan tunnistettu. Gebrev vaipui koomaan, mutta selvisi. Hän on Bulgarian johtavia yrittäjiä aseteollisuudessa ja vientiteollisuudessa.

Turvallisuusviranomaiset arvelevat NYT:lle, että uusia ryhmään liittyviä tapauksia saattaa vielä paljastua. Viranomaiset myös varoittavat, että on mahdotonta tietää, missä ja milloin yksikkö tulee iskemään.

Epäonnistuneet operaatiot ovat keränneet valtavasti kansainvälistä huomiota. Tiedusteluasiantuntijat kuitenkin arvioivat, että viimeaikaisten tapausten herättämä levottomuus saattaa olla niiden nimenomainen tarkoitus.

Viron entinen tiedustelupäällikkö arvioi lehdelle, että 29155-yksikön operaatiot ovat osa Venäjän ”psykologista sodankäyntiä”, jonka tarkoituksena on tulla kuulluksi ja nähdyksi.

NYT nostaa esille, että vaikka Venäjän sotilastiedustelun toiminta on muulle maailmalle suurelta osin mysteeri, on sen rakenteista onnistuttu muodostamaan viime vuosina selkeämpää kuvaa.

Tiedetään, että Venäjän tiedustelu hyökkäsi vuoden 2016 presidentinvaalien aikana Yhdysvaltain jokaisen 50 osavaltion vaalijärjestelmää vastaan. Asia selvisi senaatin tiedustelukomitean raportista, josta uutisoi heinäkuussa muun muassa NYT.