”Kurdit eivät auttaneet meitä Normandiassa” – Trumpin selitys Syyrian kurdien hylkäämiselle aiheutti tyrmistystä

rac

Julkaistu:

Kritiikki presidenttiä vastaan kasvaa Turkin sotaoperaation edetessä.
Presidentti Donald Trumpin päätös vetää amerikkalaisjoukot pois ja olla estämättä Turkin hyökkäystä Syyrian kurdeja vastaan on nostattanut poikkeuksellisen paljon vastalauseita myös Trumpin omassa republikaanipuolueessa.

Trumpin on syytetty pettäneen liittolaisensa Isisin vastaisessa taistelussa ja vahingoittaneen maan mainetta selkäänpuukotuksella.

Trumpin keskeinen perustelu päätökselle on ollut lupaus, että hän irrottaa Yhdysvallat loppumattomista konflikteista. Trump on myös perustellut, että Isisin vastainen taistelu on ohi.

Kummatkin väitteet on tyrmätty varoittamalla, että Isis voi päätöksen seurauksena nousta nopeasti jaloilleen, ja Yhdysvallat on pian taas liemessä terrorismin vastaisessa sodassa.


Vastalausemyrsky näyttää nyt saaneen presidentin tukijoineen etsimään lisäperusteluja päätökselle.

Valkoisen talon tilaisuudessa keskiviikkona Trump esitti näkemyksen, joka päätyi välittömästi ihmettelyn ja jopa kauhistelun aiheeksi.

Trumpin lausunto kuului näin:

– Kurdit taistelevat omasta maastaan, kuten ymmärrätte. He taistelevat maastaan. Ja kuten joku kirjoitti voimakkaassa artikkelissa tänään: he eivät auttaneet meitä toisessa maailmansodassa, he eivät auttaneet meitä Normandiassa, esimerkiksi – muitakin taisteluja mainittiin … mutta he ovat siellä taistelemassa omasta maastaan. Ja se on eri asia, Trump sanoi.

Reaktio Trumpin lausahdukseen oli välitön.

– Tyhmin presidentti. Ikinä, kirjoitti amerikkalainen konservatiivikolumnisti Jennifer Rubin Twitterissä.

– Menossa on etninen puhdistus ja imbesilli Trump sanoo, että se on ok, koska kurdit eivät ole ”oikeastaan” liittolaisia siksi että tämä iranilainen etninen ryhmä Länsi-Aasiasta ei ollut Normandian rannoilla. Perheitä teurastetaan Trumpin tyhmyyden takia, latasi toimittaja-kirjailija Kurt Eichenwald.


Artikkeli, johon Trump perustelussaan viittasi, selvisi nopeasti. Kyseessä näyttää olleen konservatiivikommentaattori Kurt Schlichterin TownHall-julkaisuun kirjoittama kolumni, jossa tämä totesi muun muassa näin:

– Ollaanpa rehellisiä, kurdit eivät tulleet avuksemme Normandiassa, Inchonissa, Khe Sahnissa ja Kandaharissa, Schlichter luetteli viitaten toisen maailmansodan lisäksi Korean, Vietnamin ja Afganistanin sotien taistelupaikkoihin

– Syyrian kurdit liittoutuivat kanssamme kotimaassaan, koska meillä oli yhteinen intressi pyyhkiä Isis olemattomiin, Schlichter jatkoi.

Trumpin ja hänen tukijoidensa logiikka näyttää siis menevän niin, että kurdit eivät taistelleet Yhdysvaltain rinnalla Syyriassa pyyteettömästi vaan ainoastaan tilanteen pakosta. Tilanne olisi ollut toinen, jos kurdit olisivat Yhdysvaltain historiallinen liittolainen maan omissa aiemmissa kamppailuissa.

Twitter-kommenteissa Trumpia muistettiin välittömästi esimerkiksi siitä, että Normandiassa ei ollut myöskään israelilaisia tai saudiarabialaisia taistelijoita, eikä Yhdysvaltain silti kuvitella hylkäävän näitä liittolaisiaan Lähi-idässä.

Trumpin on syytetty unohtaneen sen, että kurdien SDF-joukot toimivat Isisin vastaisessa sodassa käytännössä Yhdysvaltain maavoimina, ja tämän ansiosta amerikkalaissotilaiden ei tarvinnut kuolla Syyrian kaupunkeissa ja aavikoilla.

Jo aiemmin muun muassa vaikutusvaltaiset republikaanisenaattorit Mitch McConnell, Lindsay Graham ja Marco Rubio ovat tuominneet Trumpin päätöksen hylätä kurdit. Keskiviikkona heidän joukkoonsa liittyi edustajainhuoneen kolmanneksi korkeimmassa asemassa oleva republikaaniedustaja Liz Cheney.

– Tiedot Syyriasta ovat kuvottavia. Turkin joukot valmistautuvat tunkeutumaan Syyriaan pohjoisesta, Venäjän tukemat joukot etelästä, Isisin taistelijat hyökkäävät Raqqaan. Mahdotonta ymmärtää, miksi Donald Trump jättää Yhdysvaltain liittolaiset teurastettavaksi ja mahdollistaa Isisin paluun, Cheney twiittasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt