Italia vähentää kansanedustajien määrää reilusti – ensi vaaleissa yli kolmannes pois

Julkaistu:

Viiden tähden liike vei alahuoneessa läpi säästöihin tähdänneen vaalilupauksensa. Kriitikot ovat huolissaan uudistuksen merkityksestä maan demokratiaan.
Italian parlamentin alahuone eli edustajanhuone hyväksyi tiistaina lain, joka laskee kansanedustajien määrää 630:sta 400:aan ja senaattorien määrää 315:sta 200:aan. Edustajien määrän leikkaaminen oli yksi Viiden tähden liikkeen keskeisistä vaalilupauksista.

– Se on tehty! Lupaus pidetty! puolueen blogin otsikko julistaa.

Puolueen omien laskelmien mukaan edustajien määrän lasku säästää maalta miljardi euroa kymmenessä vuodessa. Uutistoimisto AGIn laskelmien mukaan kansanedustaja maksaa vuodessa 230 600 euroa ja senaattori 249 000 euroa, jolloin vuosittaiset säästöt olisivat 81,6 miljoonaa euroa.

Kriitikot ovat huolissaan siitä, että uudistus heikentää maan demokratiaa ja lisää lobbaajien vaikutusta. Kansanedustajien lukumäärä laskee reilulla kolmanneksella. Uudistuksen on määrä tulla voimaan seuraavien parlamenttivaalien yhteydessä vuonna 2023.

On mahdollista, että asiasta järjestetään vielä vahvistava kansanäänestys, sillä se muuttaa maan perustuslakia.

Italian parlamentti koostuu ala- ja ylähuoneesta; edustajanhuoneesta ja senaatista. Edustajanhuoneen kansanedustajien vaaleissa vaalipiirinä on koko maa, kun taas senaattorit edustavat eri alueita. Äänestysikäraja ala- ja ylähuoneen vaaleissa on eri. Ylähuoneeseen kuuluu myös pieni joukko elinikäisiä senaattoreita: edeltävät presidentit ja korkeintaan viisi presidentin asettamaa poikkeuksillisiin suorituksiin yltänyttä kansalaista.

Kyseessä on harvinainen täydellinen kaksikamarinen järjestelmä, missä molemmilla kamareilla on täysin samat tehtävät ja voimat. Kaikki lakialoitteet menevät molempien kamarien läpi. Järjestelmää on yritetty uudistaa jo pitkään, sillä sitä on moitittu lainsäädännön kannalta hitaaksi.