Sähkö­tupakkaa käyttäneen Anthonyn, 19, röntgen­kuvat ovat karua katseltavaa: ”Kuusi­kymppisen kaksi askia päivässä polttavan keuhkot”

Julkaistu:

sähkötupakka
Nuorukaisen isä varoittaa ihmisiä sähkötupakoinnin vaaroista.
Amerikkalainen Anthony Mayo, 19, alkoi syyskuun alussa saada pahoja hengitysvaikeuksia. Lääkärissä hänellä todettiin keuhkoputkentulehdus, johon annettiin antibiootteja. Nuoren miehen tila kuitenkin paheni lääkkeistä huolimatta, Metro kertoo.

Röntgenkuvista paljastui karu todellisuus: sähkötupakkaa käyttäneen nuorukaisen keuhkoissa oli runsaasti sähkötupakassa käytettävää kovettunutta öljyä. Pojan isän mukaan nuori mies käytti kahden vuoden ajan useita makuöljyjä. Lisäksi hän satunnaisesti käytti tetrahydrokannabolia eli THC:ta sisältävää ainetta. THC on huumava aine kannabiksessa.

– Tällä hetkellä Anthonyllä on 19-vuotiaana kuusikymppisen kaksi askia päivässä polttavan keuhkot, nuorukaisen isä Keith Mayo sanoo.


Anthony Mayon happisaturaatio oli isän mukaan vain 37 prosenttia. Terveellä ihmisellä happisaturaatio on vähintään 90 prosenttia.

WPXI:n haastattelema keuhkolääkäri Anand Popuri kertoi, että Anthonyn tilan takana saattavat olla jotkut sähkötupakassa käytettävät komponentit, mutta sairauden tarkka aiheuttaja ei ole tiedossa.

– On hieman pelottavaa, että meillä on edessämme jotain, josta emme vain tiedä tarpeeksi, Popuri kuvaili tilannetta.

Keith Mayo sanoi julkaisulle, että hänen poikansa keuhkoihin voi jäädä arpeutumaa sen jälkeen, kun öljy on saatu poistettua. Poika on tällä hetkellä vielä tehohoidossa.

– Hän ei välttämättä pysty liittymään armeijaan nyt. Emme tiedä, mitä hänelle tapahtuu.


Isän mukaan hänen poikansa käytti sähkötupakkaa kaksi tai kolme kertaa päivässä, kun hän ei ollut kotona.

Maailman terveysjärjestö WHO varoitti heinäkuussa sähkötupakan vaaroista. WHO:n mukaan sähkötupakointia tulisi säännellä, sillä se on ”kiistatta haitallista”.

– Vaikka sähköisen nikotiininannostelijan käyttöön liittyvää tarkkaa riskitasoa ei vielä ole pitävästi arvioitu, se on kiistatta haitallista ja siksi sitä pitäisi säädellä, raportissa sanotaan.

Yhdysvalloissa sähkötupakan epäillään liittyvän vakaviin keuhkosairauksiin. Jo viiden ihmisen uskotaan kuolleen sähkötupakan käyttöön liittyvään sairauteen.

– Meillä on selvästi epidemia, joka vaatii pikaisia vastatoimia, lääkäri David Chistiani kirjoitti syyskuun alussa tieteellisessä The New England Journal of Medicine -lehdessä.

Yhdysvaltojen terveysviranomaiset selvittävät keuhkotaudin yhteyksiä sähkötupakan käyttöön.

– Sillä aikaa kun tutkimukset ovat kesken, ihmisten tulisi harkita sähkötupakkatuotteiden hylkäämistä, selvitystä johtava lääkäri Dana Meaney-Delman totesi aiemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt