Natsi-Saksa oli jo antautunut toukokuussa 1945, mutta kaksi viikkoa sen jälkeen nähtiin syrjäisellä saarella sodan verinen jälkinäytös

rac

Julkaistu:

Toinen maailmansota alkoi syyskuussa 1939, kun Saksa hyökkäsi Puolaan. Sodan loppunäytös nähtiin vasta toukokuussa 1945.
Führer on kuollut! ilmoitti Hitlerin adjutantti Otto Günsche Valtakunnankanslian alla Berliinissä sijaitsevan Führer-bunkkerin käytävällä odottaneille kello neljän jälkeen iltapäivällä 30. huhtikuuta 1945.

Pian tämän jälkeen merivoimien komentaja, suuramiraali Karl Dönitz sai päämajaansa Pohjois-Saksassa radioviestin, että Hitler oli tehnyt itsemurhan. Natsipuolueen johdon perinyt Martin Bormann ilmoitti samalla, että Hitler oli poliittisessa testamentissaan määrännyt Dönitzin Saksan valtakunnanpresidentiksi, eli seuraajakseen Saksan johtoon.

Vasta yli vuorokausi itsemurhan jälkeen, 1. toukokuuta 1945 kello 22.26 Radio Hamburg kertoi kansalle uutisen:

– Führerin päämaja ilmoittaa, että Führerimme Adolf Hitler kaatui tänään iltapäivällä komentopaikallaan valtakunnankansliassa taistellessaan bolsevismia vastaan viimeiseen hengenvetoon saakka.

Dönitz siirsi esikuntansa Saksan ja Tanskan rajalle Flensburgiin, kauas puna-armeijan ulottumattomiin. Siellä Dönitz perusti entisen keisarillisen laivaston tiloihin Saksan väliaikaisen hallituksen, joka ehti olla vallassa 23 päivää Hitlerin kuoleman jälkeen.

Dönitzin olisi ensin varmistettava asemansa. Suurin uhka oli SS-johtaja Heinrich Himmler.

– Minun täytyi tavalla tai toisella mahdollisimman pian selvittää lopullisesti välini hänen kanssaan, Dönitz totesi.

Hitlerin luottamus kätyreihinsä, Himmleriin ja Hermann Göringiin oli mennyt näiden yritettyä haalia valta käsiinsä juuri ennen Hitlerin kuolemaa. Dönitz pyysikin Himmleriä heti 30. päivän iltana käymään esikunnassaan, jonne Himmler saapui puoliltaöin yhdessä kuuden aseistetun SS-vartijansa kanssa.

Dönitz istui työpöytänsä taakse. Pöydällä olevien papereiden alla oli ladattu, varmistamaton pistooli.

– En ollut koskaan toiminut näin, mutta nyt en voinut tietää, mitä on edessä.

Dönitz ojensi Himmlerille sähkeen nimityksestään.

– Hänen kasvoilleen levisi yllätys ja järkytys. Hän meni hyvin kalpeaksi, kaiken toivonsa menettäneenä.

Himmler tarjoutui vielä kakkosmieheksi Dönitzille, joka tiukasti torjui ehdotuksen. Noin kello yksi yöllä Himmler vartijoineen poistui ja Dönitz huokaisi helpotuksesta. Viisi päivää myöhemmin Dönitz erotti Himmlerin virallisesti tehtävistään.

Dönitz oli fanaattinen natsi ja vaatinut propagandapuheissa sodan jatkamista. Heti Hitlerin kuolemaa seuranneena päivänä Dönitz käskikin Wehrmachtin jatkaa taistelua kuten Hitler oli testamentissaan määrännyt. Käytännössä tämä oli mahdotonta, sillä Saksalla ei ollut enää sotilaallista tai materiaalista kykyä jatkaa sotimista. Italiassa olleet saksalaisjoukot olivat omin luvin antautuneet jo 29. huhtikuuta. Natsi-Saksan lopullinen romahdus oli enää päivien kysymys.

Mutta järjetön taistelu Berliinin raunioissa jatkui. Natsi-Saksan kuolintaistelu oli jo vaatinut hirvittävän määrän uhreja. Vuoden 1945 tammikuun ja toukokuun alun välisenä aikana kaatui jopa 1,4 miljoonaa saksalaista sotilasta itä- ja länsirintamilla. Lähes kolmasosa koko toisen maailmansodan aikana kuolleista saksalaissotilaista.

Dönitz ja Saksan ylin sodanjohto halusivat ostaa vielä aikaa, jotta mahdollisimman moni saksalaissotilas pääsisi antautuman länsiliittoutuneille eikä kostoa hautoville neuvostojoukoille.

Lue lisää: Hitlerin bunkkerin sängyissä makasi kuusi kuollutta lasta ja pihalla oli kaksi hiiltynyttä ruumista – näin etenivät Goebbelsin perheen karmeat viimeiset hetket

Samaan aikaan epätoivoisten rintamajoukkojen keskuudessa levisi perättömiä huhuja amerikkalaisten ja brittien liittymisestä saksalaisten rinnalle ”bolsevikkien vastaiseen” sotaan. Toukokuun 1. ja 9. päivien välisenä aikaan arviolta 1,8 miljoonaa saksalaissotilasta ehtii välttää joutumisen venäläisten tai Jugoslavian partisaanien käsiin.

Sotilaiden rinnalla länteen pyrki satoja tuhansia siviileitä muuttokuormineen. Esimerkiksi Tanskaan kuljetettiin Itämeren kautta laivoilla noin puoli miljoonaa siviiliä sekä haavoittuneita sotilaita.



Toukokuun 2. päivä kello 15 Berliini antautui puna-armeijan joukoille. Kolme päivää myöhemmin länsirintaman joukot antautuvat sotamarsalkka Bernard Montgomerylle.

Neuvostoliiton protestoinnin jälkeen Euroopan joukkojen komentaja, kenraali Dwight D. Eisenhower vaati ehdotonta antautumista kaikilla rintamilla. Dönitzin onnistui venyttää vielä kahden päivän ajan antautumisneuvotteluita mahdollistaen satojen tuhansien sotilaiden ja siviilien pakenemisen länsijoukkojen hallussa oleville alueille.

Natsien antautumispeli ehti silti kylvää epäluottamusta lännen ja idän välille, mikä osaltaan vaikutti kylmän sodan syntymiseen.

Idän ja lännen joukot kävivät myös kilpajuoksua Saksan sotilassalaisuuksien nappaamiseksi. Erityisesti heitä kiinnostivat Saksan ydinase- ja rakettiohjelmat. Saksan atomipommihanke ei kuitenkaan ollut edistynyt lähellekään niin pitkälle, kuin liittoutuneet olivat arvelleet ja pelänneet.

Sen sijaan rakettiaseiden kehittelyssä natsit olivat maailman kärjessä. Yhdysvaltain 7. armeijan joukot nappasivat jättipotin 3. toukokuuta, kun he ottivat kiinni lähes kaikki tärkeimmät rakettitieteilijät Wernher von Braunin johdolla. SS-upseerina palvellut von Braun tulisi reilun 20 vuoden kuluttua katsomaan kehittelemiensä Nasan avaruusrakettien lähtöä kohti Kuuta.

Antautumissopimukset allekirjoitettiin 7. ja 8. toukokuuta Reimsissä ja Berliinissä. 8. toukokuuta kello 12.30 Dönitz piti radiopuheen ilmoittaen vihollisuuksien loppuvan minuutti yli puolenyön 9. toukokuuta.

Aseet vaikenivat Euroopassa viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta kestäneen sotimisen jälkeen. Saksalaisilla oli hallussaan olevilla alueilla antautumisen tapahtuessa noin kaksi miljoonaa sotilasta. Iso osa heistä miehitti Norjaa.


Samana päivänä amerikkalaisjoukot vangitsivat Göringin Salzburgin lähellä. Himmler pakeni sotapoliisi ”Heinrich Hitzingeriksi” naamioituneena. Hän jäi kiinni 21. toukokuuta ja teki kaksi päivää myöhemmin itsemurhan syanidikapselin avulla.

Tappaminen silti jatkui. Päivä rauhan tulon jälkeen saksalaiset teloittivat vielä kolme merisotilasta, jotka olivat luulleet sodan loppuneen lännessä tehdyn rauhan jälkeen. Tekoon osalliset tuomittiin myöhemmin vankeuteen, mutta heidät armahdettiin 1953. Vastaavaa tapahtui muuallakin.


Osa saksalaisjoukoista ei suostunut antautumaan. Verisiä taisteluita käytiin ainakin 15. toukokuuta saakka Jugoslaviassa ja Tshekkoslovakiassa perääntyvien saksalaisten sekä paikallisten partisaani- ja vastarintajoukkojen kesken.

Syrjäisellä Texelin saarella Hollannissa saivat kanadalaisjoukot lopetettua tappamisen vasta 20. toukokuuta. Saarelle oli sijoitettu Wehrmacht-vapaaehtoisten pataljoona, joka koostui pääosin georgialaisista, itärintamalla sotavangeiksi jääneistä puna-armeijan sotilaista.

He pelkäsivät nyt kostoa Neuvostoliitossa ja nousivat kapinaan huhtikuun alussa. Saksalaiset tappoivat liki kaikki ja teloitukset jatkuivat kaksi viikkoa rauhan solmimisen jälkeen.

Länsijoukot luovuttivat noin 200 eloon jäänyttä georgialaista Neuvostoliittoon, jossa suurin osa lopulta välttyi rangaistustoimilta.

Kreetalla saksalaisjoukkojen sallittiin pitää aseensa jopa heinäkuuhun saakka avustaen brittijoukkoja taistelussa kommunistien Elas-partisaaneja vastaan.

Lue lisää: Mitä Hitlerin ruumiille todella tapahtui? 94-vuotias panssariveteraani kertoo erikoisesta episodista bunkkerin pihalla

Flensburgissa ”Kolmas valtakunta” oli jatkanut hallintoaan Dönitzin johdolla, vaikka rauha oli jo solmittu. Länsiliittoutuneet tarvitsivat hallussaan oleville aluille jonkinlaista keskushallintoa hoitamaan siviileiden huoltoa ja saksalaisjoukkojen aseistariisuntaa. Dönitz järjesti päivittäin ”hallituksen” kokouksia ja britit sallivat jopa saksalaisten vartijoiden pitää aseensa. Dönitz sentään tajusi poistaa Hitlerin kuvat seiniltä ja kieltää natsitervehdykset.

Viimeisen kerran natsi-Saksan hakaristilippu esiintyi virallisesti 16. toukokuuta. Päivää aiemmin oli saksalaisvartija erehdyksessä ampunut laivastokoulun johtajan, kuuluisan sukellusvenekomentaja Wolfgang Lüthin. Hänelle järjestettiin valtiolliset hautajaiset, jossa Lüthin arkun päälle oli aseteltu hakaristilippu.

Neuvostoliiton ylivaltaa Euroopassa pelännyt Britannian pääministeri Winston Churchill oli tähän saakka tukenut ”Dönitzin hallintoa”, mutta joutui lopulta taipumaan toukokuun puolivälissä Neuvostoliiton protestoinnin ja amerikkalaisten tuen puutteen vuoksi.

Dönitz komentajineen kutsuttiin 23. toukokuuta höyrylaiva Patrialle, jossa toimi liittoutuneiden valvontakomissio. Laivalla hänelle ilmoitettiin Saksan ”väliaikaishallinnon” hajottamisesta.

Dönitz sekä kenraali Alfred Jodl ja puolustusministeri Albert Speer julistettiin sotavangeiksi. Ennen kuin heidät lennätettiin natsijohtajille varatulle erikoisleirille Luxemburgiin, marssitettiin kolmikkoa ohi toimittajien ja kuvaajien. Tämä jäi Kolmannen valtakunnan viimeiseksi näytökseksi.

Voit lukea lisää toisen maailmansodan käännekohdista Ilta-Sanomien erikoislehdestä Toinen maailmansota.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt