Yksinään patikoinut Neil, 54, liukastui vesiputouksessa ja katkaisi jalkansa – raahautui metsässä kaksi päivää ennen pelastumista

rac

Julkaistu:

Sairaalassa kokemuksestaan kertoneen australialaismiehen etenemistä metsässä hidasti pelkän ihon varassa roikkunut vasen jalka.
Australian Brisbanessa asuva Neil Parker, 54, on kokenut patikoitsija ja vaellusopas. Viime sunnuntaina hän suuntasi yksinään retkeilemään kaupungin luoteispuolella sijaitsevalle Mount Nebo-vuorelle, mutta siinä vaiheessa hän ei vielä tiennyt, että retkestä tulisi eloonjäämistaistelu.

Parker selvisi reissustaan hengissä, ja nyt sairaalahoidossa oleva mies on avautunut karusta kokemuksestaan tiedotusvälineille. Tapauksesta kertoivat muun muassa Australian yleisradio ABC, The Age, Guardian sekä AFP.

40 minuutin ajan vaellettuaan Parker saapui vesiputoukselle, jota pitkin hän oli laskeutunut alas useita kertoja aiemminkin. Tällä kertaa kivet olivat kuitenkin yllättävän liukkaita, ja mies putosi rytinällä alas kuuden metrin korkeudesta.

– Vasen jalkani napsahti siististi kahtia, juuri nilkan alapuolelta. Koko jalan alaosa irtosi, Parker kertoi.

Jalkaan ei kuitenkaan tullut täyttä avomurtumaa, sillä iho säilyi ehjänä pitkiä nirhaumia lukuun ottamatta. Parker lastoitti jalkansa käyttäen mukanaan olleita vaellussauvoja ja ensiaputarvikkeita.

Hommaa ei helpottanut se, että myös hänen ranteensa oli murtunut.


40 minuutin matka vei kaksi päivää

Mies tiesi välittömästi olevansa ongelmissa, sillä kukaan muu ei tiennyt, missä hän oli, eikä mukana ollut edes paikannuslaitetta. Puhelimestakaan ei ollut apua, sillä se kastui käyttökelvottomaksi Parkerin pudotessa vesiputouksen alapuolella olevaan puroon.

– Tiesin, missä olin, eikä ollut mitään mahdollisuutta, että kukaan olisi voinut löytää minua, itsekin pelastuspalvelun mukana vapaaehtoisena etsintäoperaatioihin osallistunut mies kertoi.

Parker päätti lähteä raahautumaan kohti tietämäänsä metsäaukiota, josta hän toivoi helikopterin huomaavan hänet. Matka, jonka hän oli tullessaan taittanut ylämäkeen 40 minuutissa, vei toiseen suuntaan raahautumalla kaksi päivää.

– Jalat ovat erittäin painavia, kun ne eivät kiinnittyneenä mihinkään. Yritin nostella jalkaani kivien yli ja pääsin etenemään aina metrin tai puolitoista ennen kuin minun oli pysähdyttävä ja pidettävä tauko.

Kaksi yötä kului pusikoissa nukkumalla, joskin jatkuva kipu ja jalassa tuntuneet kouristukset tekivät lepäämisestä vaikeaa. Eväänään Parkerilla oli kourallinen pähkinöitä, proteiinipatukka sekä hieman lakritsia.

”Hän pärjäsi äärimmäisen hyvin”

Tiistaina iltapäivällä koitti lopulta se hetki, kun pelastushelikopteri bongasi Parkerin metsästä. Hänen etsintänsä olivat käynnistyneet edellisenä päivänä.

– Olin jo ehtinyt saada tarpeekseni kivillä makaamisesta ja alkanut unelmoida ihanista, pöyheistä tyynyistä.

Sairaalaan helikopterilla kiidätettyä Parkeria hoitava ortopedi Nicola Ward piti ”uskomattomana” sitä, että mies oli onnistunut liikuttamaan itseään tuskallisista vammoistaan huolimatta.

– En ole koskaan kuullut vastaavasta selviytymistaistelusta kahden murtuneen raajan kanssa. Hän pärjäsi äärimmäisen hyvin, Ward sanoi.

Parker itse kertoi jaksaneensa eteenpäin sen ajatuksen voimalla, että hän voisi vielä nähdä perheenjäsenensä. Miehen mukaan myös adrenaliini, mukana olleet särkylääkkeet sekä korkea kipukynnys auttoivat koettelemuksen sietämisessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt