Tutkijat löysivät ennen­näkemättömän massiivisen neutroni­tähden – ”Sisuksella on erikoisia ominaisuuksia” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tutkijat löysivät ennen­näkemättömän massiivisen neutroni­tähden – ”Sisuksella on erikoisia ominaisuuksia”

Neutronitähtiä on tutkittu jo kauan, mutta moneen kysymykseen ei vieläkään ole saatu vastausta. Toistaiseksi massaltaan suurin löydetty neutronitähti saattaa valaista sitä, kuinka massiivisia neutronitähdet voivat ylipäätään olla.

Taiteilijan näkemys hetkestä ennen kuin kaksi neutronitähteä törmää.­

17.9.2019 23:45

Tutkijat ovat löytäneet massiivisen neutronitähden, joka on niin suuri, ettei sen melkeinpä pitäisi edes olla olemassa, CNN uutisoi. Neutronitähti on supernovan jäänne, painovoiman vaikutuksesta kokoon luhistunut tähti.

Hiljattain löydetty neutronitähti, jonka nimi on J0740+6620, on massaltaan 2,17 Auringon massaa mutta halkaisijaltaan vain noin 30 kilometriä, tiedotteessa kerrotaan. Auringon halkaisija on 1 392 000 kilometriä.

Tavallisesti neutronitähtien läpimitta on noin kymmenisen kilometriä ja sen massa on reilut 1,4 Auringon massaa, tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan sivuilla kerrotaan.

Massan ylärajasta ei ole varmuutta. Tutkijoiden mukaan tuoreet tutkimukset viittaavat siihen, että 2,17 Auringon massaa voisi olla hyvin lähellä suurinta mahdollista massaa. Tätä suuremmasta tähdestä tulisi romahtaessaan musta aukko.

– Nämä kaupunginkokoiset kohteet ovat pohjimmiltaan valtavia atomiytimiä. Ne ovat niin massiivisia, että niiden sisuksella on erikoisia ominaisuuksia. Fysiikan ja luonnon salliman maksimimassan löytäminen opettaa meitä paljon muuten saavuttamattomasta astrofysiikan alueesta, tutkija Thankful Cromartie sanoi tiedotteessa.

J0740+6620 sijaitsee 4 600 valovuoden päässä Maasta.

Neutronitähtiä on tutkittu vuosikymmeniä, mutta moneen kysymykseen ei vieläkään ole saatu vastausta, Space.com-sivusto kertoo. Tiedossa ei esimerkiksi ole, saako valtava paine neutronit hajoamaan alkeishiukkasiksi, kvarkeiksi. Täyttä varmuutta ei tuoreinkaan tutkimus anna siitä, missä vaiheessa tähdestä tulee musta aukko.

– Nämä tähdet ovat hyvin eksoottisia, tutkimuksessa mukana ollut Maura McLaughlin sanoi tiedotteessa.

– Emme tiedä, mistä ne koostuvat ja yksi todella tärkeä kysymys on: ”Kuinka massiivinen tällainen tähti voi olla?” Sillä on vaikutusta eksoottisiin aineisiin, jollaisia emme voi luoda laboratoriossa täällä Maassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?