Maastopalo ravistelee taas suomalaisten suosimaa saarta Kreikassa

rac

Julkaistu:

Kreikka
Palot ovat työllistäneet lomasaaren lisäksi manner-Kreikassa.
Myös suomalaisten suosimalla Zakynthoksen saarella Kreikassa on syttynyt tuhoisa maastopalo. Uutistoimisto Reutersin mukaan viranomaiset ovat evakuoineet sunnuntaina asukkaita kahdesta saaren kylästä.

– Evakuoimme maastopalon vuoksi yhteensä noin 300 asukasta Kerin ja Agalasin kylistä. Palo on edennyt lähelle asuinrakennuksia, pelastusviranomaisten edustaja kertoi Reutersille.

Zakynthoksen saari sijaitsee noin Peloponnesoksen niemimaan länsipuolella noin 300 kilometrin etäisyydellä Ateenasta.


Uutistoimiston mukaan paloa sammutti yli sata palomiestä. Mittaviin pelastustoimiin osallistui sunnuntain aikana 28 paloautoa, kaksi helikopteria ja neljä lentokonetta.

Zakynthoksen mittavan maastopalon lisäksi myös manner-Kreikan alueella roihusi viikonloppuna. 80 kilometrin päässä Ateenasta sijaitsevalla Loutrakin alueella sammutettiin lauantain ja sunnuntain aikana kaikkiaan yli 70 pienempää maastopaloa.

Palot ovat levinnet laajalle voimakkaan pohjoistuulen takia. Tuuli on myös vaikeuttanut sammutustöitä. Tuulen arvioidaan laantuvan tiistaihin mennessä.