Lääkäri antoi eutanasian toimenpidettä vastustaneelle muistisairaalle naiselle Hollannissa – ei rikkonut lakia

Julkaistu:

Oikeusjuttu lääkäriä vastaan oli ensimmäinen laatuaan maassa, joka laillisti eutanasian vuonna 2002.
Lääkäri, joka antoi eutanasian Alzheimerin tautia sairastaneelle 74-vuotiaalle naiselle, ei rikkonut lakia, hollantilainen tuomioistuin katsoo.

Hollanti laillisti eutanasian ensimmäisenä maana maailmassa vuonna 2002. Nyt oli kyseessä ensimmäinen kerta, kun lääkäri oli syytteessä eutanasialain rikkomisesta.

Syyttäjien mukaan lääkäri ei varmistanut tarpeeksi, halusiko nainen yhä eutanasiaa. Nainen oli tehnyt eutanasiaa koskevan hoitotahdon, mutta sen tekemisestä oli kulunut neljä vuotta ja naisen tila oli sen jälkeen merkittävästi heikentynyt.

Lääkäri toimi hoitotahdon pohjalta, ja kaksi muuta lääkäriä tarkasti hänen päätöksensä. Syyttäjien mukaan lääkärin olisi kuitenkin myös pitänyt selvittää naiselta itseltään, halusiko tämä yhä eutanasiaa.

Oikeuden mukaan lain vaatimukset täyttyivät

Tuomioistuin katsoi, että lääkäri oli täyttänyt kaikki eutanasiaa koskevan lainsäädännön vaatimukset. Laki edellyttää muun muassa, että potilaan elämä on sietämätöntä kärsimystä ilman toivoa parantumisesta. Ehdoton edellytys on se, että potilaan tulee olla oikeustoimikelpoinen eutanasiasta päättäessään. Lisäksi pyynnön tulee olla toistuva ja selkeä.

Naisella oli diagnosoitu Alzheimerin tauti neljä vuotta ennen hänen kuolemaansa. Tuolloin hän laati hoitotahdon, jossa kertoi haluavansa eutanasian ennen kuin joutuisi hoitokotiin.

– Haluan kyetä päättämään (siitä milloin kuolen), kun olen yhä järjissäni ja kun hetki on mielestäni oikea, nainen oli kirjoittanut.

Syyttäjien mukaan naisen mielipide eutanasiasta oli vaihdellut hoitotahdon laatimisen jälkeen. Ennen kuolemaa naisen mielenterveys oli myös heikentynyt, syyttäjät sanoivat.

”Lääkäri vapautti äitini henkisestä vankilasta”

Eutanasian tekotapa herätti paljon arvostelua julkisuudessa. Ensin lääkäri laittoi potilaan kahviin rauhoittavaa lääkettä tämän tietämättä. Nainen nukahti, mutta havahtui myöhemmin kesken kaiken, kun lääkäri oli antamassa hänelle tappavia lääkkeitä.

Naisen aviomiehen ja tyttären piti pitää häntä aloillaan, jotta lääkkeiden antaminen onnistui. Syyttäjän mukaan tämä kieli siitä, ettei nainen halunnut kuolla.

Potilaan perhe tuki jutussa lääkäriä.

– Lääkäri vapautti äitini henkisestä vankilasta, johon hän oli joutunut, tytär sanoi lausunnossaan.

Syyttäjät eivät hakeneet jutussa rangaistusta lääkärille, joka heidän mukaansa toimi tilanteessa hyvin tarkoituksin.

– Ratkaiseva kysymys tässä jutussa on se, kuinka pitkään lääkärin pitäisi jatkaa dementiasta kärsivän potilaan kanssa keskustelua, jos potilas on jo aiemmassa vaiheessa pyytänyt eutanasiaa. Laki ei anna tähän selvää vastausta, ja siksi pyydämme sitä nyt oikeudelta, syyttäjänviraston edustaja Sanna van der Harg sanoi ennen tuomionantoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt