Venäläiset äänestävät aluevaaleissa – moskovalainen lakimies Vladislav, 25: ”Ei ole enää mitään menetettävää” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Venäläiset äänestävät aluevaaleissa – moskovalainen lakimies Vladislav, 25: ”Ei ole enää mitään menetettävää”

Julkaistu: 8.9.2019 17:51

Sekä presidentti Vladimir Putin että oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi kävivät antamassa omat äänensä Moskovassa.

Venäläiset ovat sunnuntaina äänestäneet eri puolilla maata järjestettävissä paikallis- ja aluevaaleissa. Paikallisuudestaan huolimatta vaalit ovat herättäneet poikkeuksellista kiinnostusta myös maan rajojen ulkopuolella, sillä niiden arvioidaan kertovan jotakin paitsi presidentti Vladimir Putinin ympärillä olevan valtaeliitin kyvystä pitää otetta vallastaan että opposition kyvystä mobilisoitua yhtenäiseksi rintamaksi.

Putinin ja erityisesti valtapuolue Yhtenäisen Venäjän kannatus on ollut laskussa. Puolue on niin epäsuosittu, että se ei ole asettanut virallisesti ehdokkaita vaaleihin, vaan sen ehdokkaat pyrkivät nyt luottamusasemiin ”itsenäisinä” ehdokkaina tai jonkun muun liikkeen listoilta.

Äänestäjä tutki ehdokasluetteloa moskovalaisella äänestysasemalla. Vaaleissa mielenkiinto on keskittynyt erityisesti Moskovaan.

Äänestäjä tutki ehdokasluetteloa moskovalaisella äänestysasemalla. Vaaleissa mielenkiinto on keskittynyt erityisesti Moskovaan.

Erityisesti mielenkiinto kohdistuu Moskovan duuman vaaleihin, sillä pääkaupungissa puhkesi kesällä laajoja mielenosoituksia vaaliviranomaisten estettyä näkyvimpiä opposition ehdokkaita pääsemästä ehdolle. Niin ikään vaaleihin osallistumasta estetty oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi kehotti etukäteen äänestäjiä valitsemaan ehdokkaansa strategisesti sen mukaan, kenellä olisi parhaimmat mahdollisuudet peitota hallinnon ehdokkaat.

Putin: Ehdokkaiden määrä ei ratkaise, vaan laatu

Reutersin mukaan äänestys käynnistyi Moskovassa verkkaisesti, sillä puolilta päivin äänestämässä oli käynyt vain noin viisi prosenttia moskovalaisista. Radio Free Europe/RadioLiberty kertoo, että poliisi oli pidättänyt vaaleja tarkkailevia aktivisteja Moskovassa vain muutamia tunteja ennen äänestyspaikkojen avautumista.

Heidän joukossaan kerrotaan olleen myös itsenäisen vaalitarkkailuorganisaation Golosin viestintäasiantuntijan Vladimir Jegorovin. Kollegansa Grigori Melkonjantsin mukaan Jegorovia syytetään ”huliganismista”.

Presidentti Putin istuutui vaalivirkailijoita vastapäätä käydessään äänestämässä Moskovassa.

Presidentti Putin istuutui vaalivirkailijoita vastapäätä käydessään äänestämässä Moskovassa.

Sekä Putin että Navalnyi kävivät antamassa omat äänensä Moskovassa. Putinilta kysyttiin äänestyspaikalla, olisiko hänen mielestään parempi, jos ehdokkaita olisi ollut enemmän ja heidän joukkonsa olisi monipuolisempi.

– Joissakin maissa ehdokkaita on 30, 50 tai 100. Heidän työnsä laatu ei riipu siitä. Se ei ole tärkeää, kuinka monta heitä on, vaan se, minkä laatuisia he ovat, presidentti sanoi.

Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi tapasi tyttärensä Darian kanssa toimittajia äänestyspaikan ulkopuolella.

Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi tapasi tyttärensä Darian kanssa toimittajia äänestyspaikan ulkopuolella.

Vladislaviksi esittäytynyt 25-vuotias moskovalainen asianajaja kertoi taktikoineensa ja äänestäneensä oppositiossa olevan Jabloko-puolueen Sergei Mitrokinia. Hän toivoi, että Navalnyin neuvoma strateginen äänestystapa toimisi.

– Koska olen väsynyt Yhtenäiseen Venäjään, varastamiseen ja kaikkeen, mitä siitä seuraa. Meidän on alettava muuttaa jotakin... eikä ole enää mitään menetettävää, Vladislav perusteli Reutersille.

Guardianille puhunut moskovalainen Aljona Prokorova puolestaan kertoi järkyttyneensä viranomaisten kovista otteista kesän mielenosoituksissa. Tästä johtuen hän ilmoittautui itse ensimmäistä kertaa itsenäiseksi tarkkailijaksi vaaleihin.

– Moskova vastustaa tätä kammottavuutta. En ole päässyt yli siitä vieläkään, Prokorova sanoi.

Vaalitarkkailija kertoi hymyttömistä äänestäjistä

Venäjän median mukaan eri alueiden äänestysaktiivisuus on edennyt toistaiseksi vastaavanlaisena edellisvaaleihin verrattuna.

Leningradin alueen äänestysaktiivisuus oli aamupäivällä vielä matala edellisvaaleihin verrattuna, mutta lounasajan jälkeen tilanne on sielläkin vilkastunut, uutisoi 47news. Leningradin alueella on 1,25 miljoonaa äänioikeutettua Venäjän kansalaista.

Moskovan poliisin kerrottiin pidättäneen vaalitarkkailijoita vain muutamaa tuntia ennen äänestyspaikkojen avautumista.

Moskovan poliisin kerrottiin pidättäneen vaalitarkkailijoita vain muutamaa tuntia ennen äänestyspaikkojen avautumista.

Siperiassa Hanty-Mansijskin piirissä vaalitarkkailijana toimiva Janna Samoilova kertoi uutistoimisto Rialle, että tilanne äänestysasemilla eteni rauhallisesti. Hän kiinnitti kuitenkin huomiota äänestäjien yleiseen olemukseen.

– Tunnelma on hyvin rauhallinen, muttei voi sanoa, että kovin ystävällinen. Jostain syystä äänestäjät eivät hymyile, hän toteaa.