Norjassa tuli ilmi mystisiä koirien sairastumisia – jo yli 20 kuollut tuntemattomaan tautiin

Julkaistu:

Norja
Norjassa asuvilla koirilla ei toistaiseksi ole asiaa Suomen koiratapahtumiin.
Norjassa on jälleen ilmoitettu joitakin uusia koirien sairastumisia. Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoo, että maan elintarvikeviranomaisen mukaan maassa on todettu 5–6 koiran sairastuneen tuntemattomaan tautiin viime yönä ja niistä kaksi on jo kuollut.

Elintarvikeviranomainen sanoo oireiden olevan samanlaisia kuin aiemmissa tapauksissa eli oksentelua ja veristä ripulia. Viranomaisen mukaan vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, liittyvätkö tapaukset toisiinsa.

Perjantaina tiedossa oli 30–40 sairastunutta koiraa, ja kuolleita on yli 20. Suurin osa tapauksista on tullut esille Oslon alueella, mutta sairastuneita on ympäri maata.

Sairastumisten syitä on selvitetty esimerkiksi tautiin kuolleiden koirien ruumiinavauksilla. Niissä koirista on löydetty kahta eri bakteeria, joiden mahdollinen yhteys kuolemiin ei kuitenkaan ole varmaa. NRK:n haastattelema elintarvikeviranomainen uskoo, että vastauksia kysymyksiin voidaan saada noin viikon kuluessa.

Viikonlopun koiratapahtumia peruttu

Suomessa viitteitä vastaavasta epidemiasta ei Ruokaviraston mukaan ole havaittu. Virasto kannusti jo aiemmin tällä viikolla välttämään koirien kuljettamista Norjasta Suomeen ja päinvastoin.

Suomen Kennelliiton hallitus on kieltänyt Norjassa asuvien koirien osallistumisen Kennelliiton alaisiin koiratapahtumiin Suomessa. Vastaavia linjauksia ovat tehneet Ruotsin ja Tanskan kennelliitot. Norjan kennelliitto puolestaan kertoi, että suuri osa viikonlopun koiratapahtumista peruttiin tautitapausten vuoksi.