Kenraali päätti sitoa vihollisen joukot ja ”vuodattaa veren kuiviin” – yli 300000 kuoli Verdunin taistelussa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kenraali päätti sitoa vihollisen joukot ja ”vuodattaa veren kuiviin” – yli 300000 kuoli Verdunin taistelussa

Verdunin suurtaistelu ensimmäisessä maailmansodassa pauhasi kymmenen pitkää kuukautta.

Saksalaissotilaat matkalla etulinjaan Verdunissa 1916. Taistelukentälle rakennettiin 1920-luvulla kirkko, jonka kivijalkaan on kerätty kentältä noin 200 000 miehen jäännökset.­

8.9.2019 13:36
 Ihmisiä kuolee aivan varmasti. Entä minä? Ehkä Jumala suojelee minua.

– Francois Barge, Ranska

Sotilaat katselevat tuhoutunutta Verdunia joulukuussa 1916.­

21. helmikuuta vuonna 1916. Varhaisen aamun hetkenä, varttia yli seitsemän, ilma repeää ja maankuori halkeaa. Helvetillinen tykistökeskitys iskee ranskalaisten asemiin. Aseiden jyly kuuluu vielä satojen kilometrien päässä, kotirintamalla asti. Jopa 1 400 Saksan armeijan tykkiä takoo ranskalaisten asemia Verdun-sur-Meusessa 40 kilometriä leveällä kaistalla.

Kranaatteja sataa gallialaisten niskaan yhdeksän tunnin ajan tauotta. Massiivisen keskityksen aikana ammutaan yli miljoona kranaattia.

Tulimyrsky jauhaa puolustusasemia ja pirstoo kaiken tieltään. Ilma on täynnä tulta, kranaattien ja kivenlohkareiden sirpaleita, mutaa, verta ja savua. Paikalla olleet kuvailivat myöhemmin keskitystä paholaisen sinfoniaksi. Se tuhosi kokonaisen metsän, repi ranskalaissotilaita kappaleiksi. Osa hautautui elävältä juoksuhautojen romahtaessa niskaan.

 Yksi tykinammus hautaa kuolleiden ruumiit. Seuraava kaivaa heidät jälleen esiin.

– Karl Fritz, Saksa

Saksan joukkoja johti kenraali Erich von Falkenhayn. Hän oli katsellut karttoja jo tovin. Totuus oli, että kotirintama kärsi ympärysvaltojen laivastosaarrosta ja saksalaisten oli pakko hyökätä. Von Falkenhayn totesi brittien sektorin olevan länsirintaman heikoin kohta mutta oli haluton hyökkäämään heitä vastaan. Kenraali ajatteli, että jos hän ei eliminoisi ensin ranskalaisia, hyökkäys brittejä vastaan ei onnistuisi.

Von Falkenhayn päätti sitoa ranskalaisten joukot paikkaan, jota he eivät halua hävitä, Verduniin. Verdun ei ollut kenraalin ensimmäinen vaihtoehto, koska se oli vahvasti linnoitettu. Von Falkenhayn ajatteli kuitenkin, että jos Verdun murtuu, Saksa saa pakotettua ranskalaiset rauhaan viimeistään kesällä 1916.

 Äiti, olen 20-vuotias, enkä halua kuolla.

– Kirje tunnistamattomaksi jauhautuneen ranskalaissotilaan taskussa

Von Falkenhayn ei uskonut suoraan hyökkäykseen. Ranskalaisten arveltiin pitävän kiinni kynsin ja hampain historiallisesti arvokkaasta kaupungistaan. Rynnäkön sijaan kokenut kettu oli päättänyt vuodattaa ranskalaisten veren kuiviin, kuten hän itse kuvaili strategiaansa.

Toisella puolella hyökkäyksen rajuus yllätti, sillä Ranskan sodanjohto ei pitänyt Verdunia strategisesti tärkeänä. Jopa suurin osa ranskalaistykeistä oli viety pois kaupungista. Vaikka Verdunissa oli tarkoitus sulkea saksalaisten tie Pariisiin, esikuntapäällikkö Joseph Joffre ohitti hyökkäyksen alun olankohautuksella. Vasta pääministeri Aristide Briandin puhelu sai Joffren heräämään. Pelkuriksi haukkumisen ja potkuilla uhkailun jälkeen Joffre päätti puolustaa Verdunia kaikin voimin.

 Kultaseni. En halua järkyttää sinua, rakas Ninette, mutta kuten aina, en voi salata sinulta mitään. Lähdemme huomenna ja etenemme linjaan. Epäilen, että joudumme sektorille, jota eniten pelkäämme: Verduniin.

– Augustin Astruc, Ranska

Saksalaisia joukkoja Verdunin taistelun aikana vuoden 1916 alkupuolella.­

Vuoden 1915 loppuun mennessä Saksan ja Ranskan välinen rintamalinja, länsirintama, oli vakiintunut paikoilleen, eikä sieltä kuulunut mitään uutta. Sotilaat elivät kurjissa oloissa ja joutuivat puolustautumaan merkityksettömiä hyökkäyksiä vastaan.

Silti miestappiot olivat hurjia ja Saksa tiesi tämän. Ranska menetti arviolta 30 000 miestä joka kuukausi. Tästä huolimatta Saksan sodanjohdossa oltiin erimielisiä tulevista liikkeistä. Sotamarsalkka Paul von Hindenburg ja kenraali Erich von Ludendorff – itärintaman suuret sankarit – halusivat keskittää voimat itään.

Von Falkenhayn oli eri mieltä. Hän halusi iskeä brittien ja ranskalaisten joukot erilleen ja aloittaa massiivisen operaation, joka sysäisi Ranskan kokonaan sodan ulkopuolelle.

Von Falkenhaynin kerrotaan keskustelleen asiasta keisari Vilhelm II:n kanssa ja saaneen tältä siunauksen hyökkäykselleen. Alkoi operaatio Gerichtin (Tuomioistuin) valmistelu.

Saksalaiset toivat rintamalle muun muassa 36 kuuluisaa Paksua Berttaa, haupitsia joiden kranaatit painoivat 820 kiloa ja joiden kantama oli 15 kilometriä. Bertat saivat tuekseen yli 300 isokaliiberista tykkiä ja lukemattoman määrän pienempiä kenttätykkejä.

Saksan puolella rintamaa työskenteli kolmen kuukauden ajan 20 000 armeijan työntekijää ja 15 000 venäläistä sotavankia. Työläisten määrää lisättiin, mitä lähemmäs hyökkäys tuli.

Samaan aikaan ranskalaisten puolella nukuttiin ruususen unta. Vakoojat välittivät huolestuneita uutisia esikuntaan, mutta niille ei lotkautettu korvaakaan. Samoin kävi everstiluutnantti Driantille, joka huolestui saksalaisten puolelta kuuluvista rakentamisen äänistä. Kukaan ei piitannut miehen puheista.

 Rakkaat vanhemmat, makaan taistelukentällä luoti vatsassani. Luulen, että kuolen.

– Johannes Haas, Saksa

Tykkituli taukosi kello 16 ensimmäisenä taistelupäivänä. Päivä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi. Saksalaisjoukkojen eteneminen alkoi. 150 000 miehen voima iski 30 000:ta ranskalaista vastaan.

Kahdessa päivässä saksalaiset etenivät viisi kilometriä vallaten Douaumontin linnakkeen, jota pidettiin avaimena muiden alueiden saavuttamiseen. Korkealla kukkulalla sijaitseva, Euroopan vahvin linnoitus romahti lähes täydellisesti tykkitulen alla ja se hylättiin. Lopulta linnakkeen valloitti saksalainen kersantti Kunze – vain pistooli aseenaan. Saksassa juhlittiin, mutta liian aikaisin.

Hyökkäys juuttui mutaan, liejuun ja ranskalaisten vastarintaan. Saksalaisten yllätykseksi pienet ranskalaisryhmät kävivät epätoivoista kamppailua ylivoimaista vihollista vastaan ja pysäyttivät keisarin joukot.

 Olen puolikuollut väsymyksestä. Useimpina hetkinä en ole osannut sanoa, olenko enää elossa vai jo kuollut.

– Tuntemattomaksi jääneen saksalaissotilaan kirje

Kolme päivää hyökkäyksen alettua Ranska päätti siirtää lisää joukkoja Verduniin. Eturintaman joukkoja pyrittiin vaihtamaan tiheään tahtiin. Saksan tykit olivat pommittaneet taistelukentän mutamereksi, eikä Saksa saanut siirrettyä kalustoaan tukemaan oman jalkaväkensä hyökkäystä.

Alkoi lumisade ja saksalaisten hyökkäys hidastui entisestään. Ranska sai tarvitsemansa hengähdystauon, 90 000 miestä lisää ja valtavan määrän ampumatarvikkeita. Ranska puolusti Verdunia kaikin voimin. Huhtikuun loppuun mennessä taistelun laineet löivät enää laimeina.

 Joukkojen vaihtaminen etulinjaan on kaikkein vaikeinta. Joudumme kulkemaan loppumattoman rumputulen alla.

– Karl Fritz, Saksa

Verdunin pikkukaupunki on antiikin aikainen, aluksi gallialaisten perustama.­

Toukokuun alussa Ranskan sodanjohto kyllästyi tilanteeseen. Kenraali Philippe Pétain sai väistyä ja hänen tilalleen nimitettiin kenraali Robert Nivelle. Hän oli ollut mukana jo suurhyökkäyksen torjumisessa, ja nyt hän sai koko rintaman vastuulleen.

Vastuuta riitti. Saksalaisille Verdunin taistelusta oli tulossa farssi, joka piti saada loppumaan. Von Falkenhayn päätti laittaa kaiken peliin.

Saksalaiset aloittivat toukokuussa toisen hyökkäysaallon. Sotaa käytiin pienten yksiköiden välillä – joskus pataljoona, useimmiten joukkue tai komppania – ja se kävi verisemmäksi päivä päivältä.

Sama toistui: saksalaiset hyökkäsivät kapealla kaistalla. He käyttivät tykkitulta murskatakseen puolustuksen ensimmäisen linjan.

Sitten esiin marssi jalkaväki. Taistelu oli kummallinen sekoitus muinaista mies miestä vastaan -kamppailua pistimien lävistäessä lihaa sekä modernia sodankäyntiä, jossa käytettiin myrkkykaasuja, tykistöä ja liekinheittimiä. On sanottu, että sotaa käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla.

Kesäkuussa saksalaiset miltei murtautuivat ranskalaisten linjojen läpi. He etenivät Fleuryn kylään, mutta lopullinen tavoite, Souvillen linnoitus, ei kaatunut.

Kenraali Nivelle oli antanut kuuluisan käskynsä: ils ne passeront pas, tästä he eivät pääse – eivätkä saksalaiset päässeet.

 Jos kuolen, joudun todennäköisesti joukkohautaan. Ole kiltti ja tee parhaasi löytääksesi minut. Tunnistat minut etuhampaissani olevista paikoista. Muista rukoilla usein puolestani.

– Frédéric Branche, Ranska

Verdunin taistelun muistomerkki.­

Kesäkuussa saksalaisten aika oli loppumassa. Idässä Venäjän luoteisrintaman komentaja Aleksei Brusilov päätti hyökätä. Verdunista oli pakko siirtää joukkoja Brusilovin tielle.

Kuka tietää, kuinka Verdunissa olisi käynyt, elleivät myös britit olisi aloittaneet raivokasta suurhyökkäystä Sommessa 1. heinäkuuta 1916.

Ensimmäisen maailmansodan kolme suurinta taistelua raivosivat lopulta samaan aikaan.

Saksa joutui siirtämään Verdunissa olevaa tykistöään Sommeen ja tuliylivoiman tyrehdyttyä Saksan armeijan hyökkäyksetkin tyrehtyivät.

Saksan sodanjohto sai tarpeekseen ja von Falkenhayn potkut. Tilalle astuivat von Ludendorff ja von Hindenburg.

 Näen vain mutaa ja verta. Ruumiit on kasattu hätäisesti yhteen läjään. Minulla on pala kurkussa, haluan vain itkeä.

– Romain Darchy, Ranska

Oliko Verdunin taistelu ohi? Ei, kaikkea muuta. Syksyllä ranskalaiset päättivät vihdoin olla antava osapuoli ja hyökkäsivät päin väsyneitä saksalaisia. Ranska otti Fleuryn kylän takaisin.

Lopulta myös Douaumontin linnake vallattiin takaisin marraskuun alussa – kahdeksan kuukautta siitä, kun saksalaiset olivat ottaneet sen itselleen.

Douaumont oli Verdunin taistelun symboli. Saksalaiset juhlivat saatuaan sen haltuunsa, mutta siitä tuli lopulta heille kallis ja kammottava ansa. Ranskalaisten tarkka tykistökeskitys sammutti linnakkeen valot. Sotilaat pelkäsivät pimeässä. Makasivat omissa jätöksissään ja jakoivat ruokansa rottien kanssa. Kuuntelivat linnakkeen ulkopuolella makaavien haavoittuneiden toveriensa valitusta.

Douaumontin linnake rakennettiin 1800-luvun lopulla. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä se oli jo vanhanaikainen.­

Douaumontin linnakkeen erääseen käytävän oli sijoitettu haavoittuneita sotilaita. Samassa käytävässä oli myös ammusvarasto, joka räjähti tuntemattomasta syystä. 679 sotilasta kuoli.­

Douaumontin linnake on avoinna kesällä.­

Alueet, joista oli taisteltu kuukausien ajan, siirtyivät ranskalaisten haltuun nopeassa tahdissa.

Verinen ja tulokseton rähinä päättyi siirtäen rintamalinjat suunnilleen samoille paikoille kuin ne olivat taistelun alussa olleet.

Verdunista tuli lähes 163 000 ranskalaissotilaan hauta, saksalaisia kaatui 143 000. Haavoittuneita oli molemmin puolin rintamaa yli 400 000.

Verdunin veteraanit muistavat taisteluista erityisesti hajun. Se oli yhdistelmä kaasua ja joukkohautojen lemua. Verkkokalvoille paloi kuukausia maassa maanneiden sotilaiden muumioituneet ruumiit.

Douamountin hautausmaalla makaa 130 000 vainajaa.­

Taistelukentälle rakennettiin 1920-luvulla kirkko, jonka kivijalkaan on kerätty kentältä noin 200 000 miehen jäännökset.­

Taistelukentälle rakennetusta kirkosta käytetään myös nimeä Luuhalli.­

 Verdun on painajainen, joka vainosi isääni koko hänen loppuelämänsä ajan. 30 vuotta myöhemmin hän heräsi edelleen painajaisiin keskellä yötä.

– Rudi P., saksalaisen sotilaan poika

  • Otteet sotilaiden kirjeistä: In Battle: Verdun 1916 (Les Nouvelles éditions JMP, 2017)

Verdunin taistelu

Ensimmäinen maailmansota syttyi 1914 ja taukosi neljä vuotta myöhemmin keskusvaltojen (Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Osmanien valtakunta) häviöön – aselepo solmittiin 11. marraskuuta 1918. Voittajista eli ympärysvalloista tärkeimmät olivat Britannia, Venäjä, Ranska ja Yhdysvallat.

Länsirintamalla Saksa ja Ranska kävivät pitkään asemasotaa, joka muuttui näännytyssodaksi.

Verdunin taistelu Koillis-Ranskassa on yksi sotahistorian suurimmista ja verisimmistä taisteluista Sommen taistelun jälkeen.

Valtava, tulokseton ja suuret tappiot aiheuttanut taistelu kesti kymmenen kuukautta.

Verdunin taistelua sanotaan myös historian suurimmaksi tykistötaisteluksi.

Taistelusta tuli sekä Saksassa, että Ranskassa uhrautumisen ja urhoollisuuden symboli. ”Jos et ole ollut Verdunissa, et ole ollut sodassa”, ranskalaiset sotilaat tapasivat sanoa vuonna 1916.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?