Ex-ministeri sai tiedon potkuista tekstiviestillä – tässä ovat 21 ”kapinallista”, jotka kääntyivät Boris Johnsonia vastaan

Julkaistu:

Haukkuja ja kiitoksia satoi Britannian konservatiiviedustajille, jotka uhrasivat mieluummin työpaikkansa kuin hyväksyivät sopimuksettoman brexitin.
Heitä on kutsuttu antautujiksi, kapinallisiksi ja jopa maanpettureiksi, toisten mielestä heitä voisi kutsua pikemminkin Britannian ja Euroopan pelastajiksi.

Brittiparlamentin historiallisessa äänestyksessä tiistaina 21 hallitsevan konservatiivipuolueen kansanedustajaa äänesti omiaan vastaan käynnistääkseen prosessin, jonka toivotaan estävän no-deal-brexitin, sopimuksettoman brexitin. Myöhään keskiviikkona parlamentin alahuone antoikin tukensa lakiehdotukselle, joka estäisi äkkieron.

Pääministeri Boris Johnsonin aiempi uhkaus pantiin välittömästi toteen ja joukkio erotettiin parlamenttiryhmästä ja saman tien käytännössä koko puolueesta. He toki säilyttävät työnsä ja voivat jatkaa kansanedustajina, mutta he eivät enää voi asettua ehdokkaaksi vaaleissa konservatiivipuolueen riveistä. Vaalit puolestaan voivat olla edessä piankin.

Tämä tarkoittaa sitä, että osasta heistä tuli saman tien poliittisia ruumiita. Henkilöt, jotka vain jokin aika sitten olivat vielä ministereitä, ovat nyt ainakin sivussa.
Hurjan muutoksen voi sanoa kuvastavan hyvin Britannian politiikan kaaosmaista tilaa.

– Nyt kapinallisiksi ryhtyneet ovat hahmoja, jotka aiemmin olivat vallanpitäjien kärkeä. (Ex-valtiovarainministeri) Philip Hammondin kaltaisia ei olisi voinut kuvitella sooloilijaksi. Luulen, että tämä saa ihmiset mietteliäiksi, sillä nämä henkilöt eivät todellakaan ole tehneet uraa ollakseen riidanhaastajia, analysoi Lontoon King’s Collegen politiikan asiantuntija Nigel Fletcher New York Timesille.

Kaikkia 21 kansanedustajaa yhdistää se, että he vastustivat alun perin brexitiä. Pääosa mukautui kansanäänestyksen tulokseen ja työskenteli hallitun brexitin eteen. Pää kääntyi, kun Boris Johnsonin johtaman puolueen änkyräsiipi näytti ajavan brexitiä läpi hinnalla ja keinolla millä hyvänsä.

Osa kapinallisista ilmoitti saman tien luopuvansa kokonaan politiikasta. Osa aikoo tavoitella jatkopaikkaa riippumattomana ehdokkaana tai mahdollisesti vaihtaa puoluetta. Joidenkin kohdalla on kuitenkin selvää, että ilman konservatiivipuolueen tukea heillä ei enää ole toivoa uudelleenvalinnasta. Britannian vaalijärjestelmä perustuu vaalipiireihin, joista pääsee läpi vain eniten ääniä saanut ehdokas, joten ilman puoluetta ei ole mahdollisuuksia.

Nämä konservatiivipoliitikot varmistivat historiallisen tappion brittipääministerille:


Philip Hammond

Kansanedustaja vuodesta 1997. Theresa Mayn hallituksessa kolme vuotta valtiovarainministerinä toiminut Hammond nousi pääministeri Johnsonin tory-vastustajien kärkinimeksi, joka ennusti edessä olevan ”kaikkien aikojen taistelu”.

Hammondin mukaan hänen oli yksinkertaisesti laitettava maan etu oman etunsa edelle. Brexitin kannattajat puolestaan syyttävät Hammondin jatkuvasti liioittelevan kauhukuvia sopimuksettomasta erosta.

Hammond uhkaa haastaa puolueen tarvittaessa oikeuteen, jos se yrittää estää hänen ehdokkuutensa vaaleissa. Hammond puki sanoiksi myös konservatiivien maltillisen siiven huolen, että yksi Euroopan menestyneimmistä konservatiivipuolueista uhkaa muuttua ääriliikkeeksi.

– Tämä on puolueeni – olen ollut sen jäsen 45 vuotta, Hammond kommentoi radiohaastattelussa.

– Puolustan puoluettani tulokkaita, valtaajia vastaan, sillä he yrittävät muuttaa sen laajasta kirkkokunnasta ahdasmieliseksi lahkoksi.


Dominic Grieve

Kansanedustaja vuodesta 1997. Entinen ministeri ja maltillisena konservatiivina yksi brexitin vastustajien kärkinimistä. Grieven turhautumista tilanteeseen kuvasti ehkä parhaiten se, että hän näytti hyväksyvän jopa ajatuksen konservatiivien äärivasemmistolaiseksi leimaaman työväenpuolueen johtajan noususta pääministeriksi.

– En halua nähdä Jeremy Corbynia Downing Streetilla, mutta me elämme demokratiassa, Grieve napautti.

Kenneth Clarke

Kansanedustaja vuodesta 1970. Parlamentin nestorin arvonimeä kantava Clarke on moninkertainen ex-ministeri, joka on toiminut sekä Margaret Thatcherin että John Majorin hallituksissa. 79-vuotias oli jo ehtinyt vihjata, että ei enää olisi muutenkaan ehdolla seuraavissa vaaleissa.

Clarke on Britannian euromyönteisimpiä hahmoja. Hän kommentoi keskiviikkona, ettei tunnista enää konservatiivipuoluettaan.

– Siitä on tullut brexit-puolue, Clarke sanoi

– Sen ovat vallanneet farssihahmot, joilla on irvokas raamit kaulassa ulos -filosofia ... hallitus on oikeistolaisin konservatiivipuolueen ikinä muodostamista.


David Gauke

Parlamentin jäsen vuodesta 2005. Boris Johnsonin pääministeriksi valinnan jälkeen eronnut entinen oikeusministeri kommentoi hallituksen uhkavaatimuksen oman puolueen kansanedustajille vain lisänneen näiden taistelumieltä. Jo aiemmin hän oli pöyristynyt hallituksen uhkauksesta, että se ei tottele parlamentin mahdollisesti säätämää lakia sopimuksettoman brexitin torjumisesta.

– Tänään äänestän ensimmäistä kertaa 14 vuoden parlamenttiutani aikana puoluettani vastaan, Gauke kirjoitti The Times -lehdessä.


Rory Stewart

Kansanedustajana vuodesta 2010. Puolueen nouseviin tähtiin luettu Stewart paljasti saaneensa tiedon puolueesta erottamisesta tekstiviestillä.

– Se oli aika uskomaton hetki. Vain muutama viikko sitten olin Boris Johnsonin vastaehdokas puoluejohtajaksi ja olin hallituksen ministeri. Kaikki katosi kuudessa viikossa.

– Tuntuu siltä kuin olisimme jossain toisessa maassa – vastustaa johtajaa, häviää johtajuuskisan, ei ole enää hallituksessa ja nyt ilmeisesti ei enää edes puolueessa.

Stewartkaan ei aio luovuttaa helpolla kansanedustajaehdokkuutta, jos vaaleihin mennään. Hänen mukaansa päätös ehdokkaista pitää tehdä paikallisella tasolla, ei puoluejohdon mahtikäskyllä.

Guto Bebb

Kansanedustaja vuodesta 2010. Bebb on ainoa walesiläinen konservatiiviedustaja, joka äänesti hallitusta vastaan.

Bebbin mukaan ”ideologinen pakkomielle on vallannut konservatiivit, ja kaikki muu heitetään ikkunasta pihalle”. Bebb myös kommentoi, ettei häntä haittaa tulla kutsutuksi ”petturiksi”.

– Iso osa konservatiivipuolueesta, mukaan lukien Boris Johnson, on vakaasti päättänyt kaapata brexitin ja tavoitella sellaista eroa, joka on erittäin vahingollista Walesille. Lojaalisuuteni vaalipiirilleni ja maalleni ajoi omien uranäkymieni ja puoluelojaalisuuteni ohi.

Alistair Burt

Vuodesta 2001 kansanedustajana toiminut Burt ei aio asettua enää ehdolle seuraavissa vaaleissa. Britannian politiikka menettää arvostetun entisen Lähi-idän asioista vastanneen ministerin. Burt erosi tuosta tehtävästä protestina jo viime maaliskuussa.

– Olen täysin eri mieltä puoluejohdomme kanssa brexitin läpiviemisestä ... Mielipiteeni ja puolueeni linjan ristiriidan vuoksi en halua olla ehdolla.

– He välittävät vain EU-erosta, eivät maastamme, Burt sivalsi brexiteerejä.


Sam Gyimah

Kansanedustaja vuodesta 2010. Erosi viime vuonna hallituksen tiedeasioista vastaavaan ministerin paikalta protestina Theresa Mayn brexit-politiikalle. Gyimah on yksi harvoista johtavista konservatiivipoliitikoista , joka haluaa uuden brexit-kansanäänestyksen.

– Siksi äänestän sopimuksetonta eroa vastaan – koska se on kansallinen etumme, ja koska minulla ei ole äänestäjiltäni muuta mandaattia, Gyimah kirjoitti Guardianissa.

Nicholas Soames

Kansanedustaja vuodesta 1997. Boris Johnsonin ihaileman sotapääministeri Winston Churchillin lapsenlapsi, joka nyt aikoo luopua politiikasta.

Soamesilta kysyttiin tiistain äänestyksen jälkeen, merkitsikö tämä konservatiivipuolueen loppua.

– Ei, mutta tämä oli huono ilta.


Justine Greening

Kansanedustaja vuodesta 2005. Entinen oikeusministeri, joka äänesti kolme kertaa Theresa Mayn neuvottelemaa brexit-sopimusta vastaan, koska piti sitä huonona.

Greening syytti puolueensa muuttuneen brexit-puolueeksi eikä hän aio olla enää ehdolla vaaleissa.


Oliver Letwin

Kansanedustaja vuodesta 1997. Entinen ministeri syyttää Boris Johnsonin olevan heittäytymässä syvänteeseen. Letwin on aiemminkin ajanut hallituksen ohittamista brexit-kysymyksessä ja tukenut kompromissiehdotuksia ja brexitin lykkäämistä.

BBC:n mukaan hän ei olisi asettumassa enää ehdolle seuraavissa vaaleissa.


Richard Harrington

Kansanedustaja vuodesta 2010. Brexitin vastustaja alusta asti. Harrington ilmoitti myös jo aiemmin, ettei asetu enää ehdolle vaaleissa.

Anne Milton

Kansanedustaja vuodesta 2010. Erosi ministerin tehtävistä heinäkuussa vastalauseena Johnsonin brexit-politiikalle. Ei ole vielä kertonut jatkosuunnitelmistaan.

Richard Benyon

Kansanedustaja vuodesta 2005. Benyon tunnusti olleensa kahden vaiheilla, mutta äänestäneensä lopulta sen mukaan mitä piti oikeana ja välittämättä seurauksista itselleen.

Greg Clark

Kansanedustaja vuodesta 2005. Myös entinen ministeri. Ei ole kertonut jatkosuunnitelmistaan, mutta kertoi saaneensa runsaasti kiitosviestejä rohkeudestaan.

Margot James

Kansanedustaja vuodesta 2010. Ei ole kommentoinut jatkoa.

Caroline Nokes

Kansanedustaja vuodesta 2010. Entinen ministeri, joka kertoi jo etukäteen, että äänestäjät merkitsevät hänelle enemmän kuin puolueen tuki.

Steve Brine

Kansanedustaja vuodesta 2010. Brine kertoi saaneensa tuenosoituksia ja hän selitti päätöstään Twitterissä ja Facebookissa.

– En kanna huolta itsestäni tai urastani. Tein pääministerille selväksi tapaamisessamme, että konservatiiviedustajien uhkailu ei auttanut hänen asiaansa, Johnsonin tavannut Brine kirjoitti.

Stephen Hammond

Kansanedustaja vuodesta 2005. Ei ole kommentoinut jatkoa vielä.

Antoinette Sandbach

Kansanedustaja vuodesta 2015. Sandbach kertoi saaneensa raivostuneen viestivyöryn, kun pääministeri Johnson ilmoitti parlamentin työn jäädyttämisestä, eikä hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin toteuttaa äänestäjiensä tahtoa.

Edward Vaizey

Kansanedustaja vuodesta 2005. Vaizey sanoi äänestäneensä hallitusta vastaan, jotta se tajuaisi, että vain hallittu brexit on mahdollinen. Hän sanoi olevansa ”syvästi surullinen”, että hänet erotettiin puolueesta.