Kommentti: Pitäisikö Suomen päästä lännen ydinpelotteen suojaan – vai olemmeko jo siellä?

Julkaistu:

Ulkopoliittisen instituutin tuore raportti avaa kiinnostavia näkymiä asevarusteluun, kirjoittaa erikoistoimittaja Jouko Juonala.
Kyynisen sotilaallisen matematiikan mukaan supervaltojen ydinasepelote takasi maailmanrauhan vuosikymmeniksi. Näkemys oli, ettei kylmää sota kannattanut muuttaa kuumaksi, sillä siinä sodassa ei olisi ollut voittajia. Pelote toimi.

Maailma on muuttunut, mutta ydinaseet eivät ole kadonneet Euroopasta. Mantereella on yhä Yhdysvaltain ei-strategisia ydinaseita, ja Venäjä on ottanut käyttöön uusia, eurooppalaiset kohteet nopeasti saavuttavia ja vaikeasti torjuttavia ohjuksia. Samalla Venäjä myös modernisoi koko ydinarsenaaliaan, ja Yhdysvallat aikoo vastata haasteeseen.

Laskelmiin on tullut uusia epävarmuuksia, muun muassa ohjustorjuntajärjestelmiä, kybervaikuttamisen keinoja, satelliitit sokaisevia aseita ja epävakaita ydinasevaltioita kuten Pohjois-Korea.

Toimiiko pelote yhä vielä? Mihin ydinaseettomat Suomi ja Ruotsi nyt sijoittuvat Euroopan geostrategisella kartalla? Olemmeko me, sotilaallisesti liittoutumattomana mutta vahvasti läntisten kumppaneiden kanssa verkottuneena maana, ydinasesateenvarjon suojassa? Jos puolustusliitto Naton yhtenäisyys rakoilee, voisiko tai pitäisikö läntisen Euroopan luoda oma itsenäinen ydinasepelotteensa, joka olisi riippumaton Yhdysvalloista?

Vastauksia näihin vaikeisiin kysymyksiin pohtii kiinnostavasti Ulkopoliittisen instituutin Upin tiistaina julkistama raportti Stategic Deterrence Redux – Nuclear Weapons and European Security (Strategisen pelotteen paluu – ydinaseet ja Euroopan turvallisuus). Sen ovat kirjoittaneet Upin vieraileva vanhempi tutkija, yhdysvaltalainen Leo Michel ja talon oma nuoremman polven tutkija Matti Pesu.

Raportti kuvaa hyvin Euroopan muutosta kylmän sodan päättymisen jälkeen. Aluksi länsiliittolaiset halusivat ottaa Venäjän strategiseksi kumppaniksi. Suojasään merkkejä oli vielä vuonna 2010, kun presidentit Barack Obama ja Dmitri Medvedev päättivät jatkaa strategisten aseiden rajoitussopimusta Startia ja puhuivat kumppanuudesta, huolimatta siitä että Venäjä oli pari vuotta aiemmin hyökännyt Georgiaan.

Vuoden 2014 Krimin valtauksen ja Ukrainan sodan alkamisen jälkeen kaikki on taas kääntynyt kohti vanhoja pahoja aikoja. Presidentit Donald Trump ja Vladimir Putin kuoppasivat hiljattain keskimatkan ohjuksia rajoittaneen INF-sopimuksen, eikä sitä enää voi elvyttää. Trump ja Putin eivät ole välttämättä halukkaita jatkamaan myöskään helmikuussa 2021 umpeutuvaa New Start -sopimusta.

Naton yhtenäisyys on Trumpin virkakaudella rakoillut pahasti. Yhdysvaltain uskotaan samaan aikaan jo kääntävän katsettaan Euroopasta kohti Tyyntä valtamerta ja Kiinaa, jonka sotilaallinen mahti on nopeassa kasvussa. Läntisessä Euroopassa nämä muutokset ovat hyvin tiedossa. Siksi keskustelu siitä, miten Venäjän kasvavaan itsevarmuuteen ja sotilaalliseen varusteluun parhaiten vastataan, on erittäin ajankohtaista.

Nato on ilmoittanut vastaavansa Venäjän varusteluun lähinnä kehittämällä tavanomaisia aseitaan ja parantamalla valmiuttaan muun muassa sijoittamalla joukkoja Puolaan. Yhdysvallat sen sijaan teki symbolisen ohjuskokeen elokuussa ampumalla vanhan maalta laukaistavan risteilyohjuksen, jollaiset INF-sopimus aiemmin kielsi. Se oli selkeä viesti Yhdysvaltain valmiudesta kehittämää uusia vastaavia ohjuksia.

Uusien amerikkalaisten ohjusten sijoittaminen Eurooppaan onkin sitten toinen juttu – siihen Nato-kumppanit eivät ole halukkaita. Britannialla ja Ranskalla on sen sijaan on oma ydinasepelotteensa, joka oli kylmän sodan aikana huomattava: kummallakin oli yhteensä yli 1 000 ydinasetta. Pelote on edelleen vahva. Molemmilla on joka hetki merellä vähintään yksi sukellusvene, jossa on strategisia ydinohjuksia.

Euroopan yhteinen ydinasestrategia on kuitenkin hyvin kaukainen asia. Ranskalaistutkija Bruno Tertraisin mukaan Euroopan unioni ei ole lainkaan sopiva areena ryhtyä edes keskustelemaan siitä, vaikka EU-maat ovatkin sitoutuneet auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata ”kaikin käytettävissä olevin keinoin”.

Ranska voisi antaa myös Natoon kuulumattomille kumppanimailleen vakuutuksen niiden turvallisuuden takaamisesta, tarvittaessa ydinasein. Tertraisin mukaan Ranska voisi konkreettiseksi osoitukseksi tuestaan esimerkiksi sijoittaa ydinaseiden laukaisemiseen kykeneviä Rafale-monitoimihävittäjiä kumppanimaihinsa tai sopia, että Ranskan liittolaismaiden ilmavoimat voivat tarvittaessa kuljettaa ranskalaisia ydinaseita.

Tässä visiossa Ranska voisi esimerkiksi sijoittaa Rafale-koneita Saksaan tai Puolaan. Koneet eivät välttämättä toisi mukanaan laukaisuvalmiita ydinaseita, mutta mahdollinen vastustaja tuntisi kyllä hyvin niiden kyvyt.

Suomi tuskin menee näin pitkälle eteneviin yhteisiin hankkeisiin Ranskan kanssa, vaikka presidentit Sauli Niinistö ja Emmanuel Macron ovatkin maiden välisen puolustusyhteistyön vankkoja ystäviä. Ranskalainen vakuutus ydinasesateenvarjon suojasta voisi kuitenkin esimerkiksi estää Venäjää painostamasta Suomea tai Ruotsia ydinasein, jos Ranska sellaisen antaa.

 

Olisi historian ironiaa, jos Lontoo ottaisi entistä suuremman vastuun Suomen tai Ruotsin – tai vaikkapa Irlannin – turvallisuudesta sen jälkeen kun se on jättänyt unionin.

Britannia puolestaan on Euroopan voimakkain sotilasmahti. Vaikka brexit toteutuisikin, Britannia tuskin haluaisi jäädä eurooppalaisten turvallisuusjärjestelyjen ulkopuolelle. Britannia myös halutaan pitää kumppanina, sillä se on vahva ja kyvykäs. Tästä on osoituksena Britannian aloite nopean toiminnan JEF-joukoista, jossa Suomi on mukana. ”Olisi historian ironiaa, jos Lontoo ottaisi entistä suuremman vastuun Suomen tai Ruotsin – tai vaikkapa Irlannin – turvallisuudesta sen jälkeen kun se on jättänyt unionin”, Tertrais kirjoittaa Upin tuoreen raportin mukaan.

Maailmasta on tullut moninapainen kylmän sodan jälkeen. Jos Kiinan ydinasearsenaali oli 1980-luvun varustelukatalogissa vain alaviitteen arvoinen, nyt se on kasvanut jo huomattavaksi. Kiina on kehittänyt muun muassa monikärkiohjuksia, joita Yhdysvallat pitää raportin mukaan erityisen huolestuttavina. Kiina ei myöskään ole mukana aserajoitussopimuksissa eikä edes kiinnostunut neuvottelemaan niistä. Pohjois-Korean ydinaseiden laatu ja määrä ovat pitkälti arvoituksia, mutta ne ovat ilmeisesti todellinen uhka. Iranilla on pitkän matkan ohjuksia, mutta ei toistaiseksi vielä käyttövalmista ydinasetta.

Kokenut yhdysvaltalainen aserajoitusneuvottelija ja asiantuntija Robert Bell esiintyi Upin raportin julkistamistilaisuudessa tiistaina Helsingissä. Bellin mukaan ainoa keino välttää vaarallinen asevarustelukierre olisi päästä uusiin vakaviin aserajoitusneuvotteluihin, mikä on mahdollista mutta ei todennäköistä. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää tällä hetkellä vahinkojen rajoittaminen ja uusien, parempien aikojen odottaminen.