Ulkoministeri Haavisto: Iran on vapauttanut latvialaisen merimiehen, jolle Suomi tarjosi konsuliapua

Julkaistu:

Iran on vapauttanut seitsemän Stena Impero -aluksen merimiestä, joiden joukossa on Suomelta konsuliapua saanut latvialainen merimies.
Asian vahvistaa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) Twitterissä.

– Tämä on tärkeä askel kohti lopullista tavoitetta päästää alus jälleen jatkamaan matkaa, Haavisto kirjoittaa.

Iran otti haltuunsa ruotsalaisvarustamon omistaman, Britannian lipun alla purjehtivan tankkerin ja sen miehistön Hormuzinsalmessa Persianlahdella heinäkuun puolivälin jälkeen. Aluksella on 23 hengen miehistö.

Suomen Teheranin-suurlähetystö tarjosi konsuliapua Stena Imperon miehistön latvialaiselle merimiehellä, koska Latvialla ei ole omaa edustustoa Iranissa. Aluksen muista merimiehistä suurin osa oli intialaisia, mutta mukana oli myös kolme venäläistä ja yksi filippiiniläinen.

Latvialaisen ohella vapautettiin viisi intialaista ja yksi venäläinen miehistön jäsen, kertoo BBC.