”Trump menetti minut Helsingissä” – kaksi republikaania yrittää estää presidentin pääsyn ehdokkaaksi

Donald Trumpin republikaanihaastajia yhdistää tavoite aiheuttaa presidentille mahdollisimman paljon vahinkoa ennen vaaleja.

31.8.2019 21:24

Jo kaksi haastajaa aikoo yrittää mahdotonta, eli presidentti Donald Trumpin kaatamista Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, ja kolmas harkitsee samaa. Nyt ei ole kyse opposition demokraateista vaan Trumpin oman republikaanipuolueen ehdokkaista.

Bill Weld ja Joe Walsh aikovat asettua Trumpia vastaan ensi vuoden alussa alkavissa esivaaleissa ja estää presidentiltä pääsyn puolueen ehdokkaaksi, tai ainakin hidastaa sitä.

Miesten perustelut ovat samantyyliset.

– Olen ehdokkaana, koska hän (Trump) on kelvoton, Walsh sanoi viime viikonloppuna kisaan ilmoittauduttuaan.

– Hän on kiusaaja ja pelkuri ja jonkun pitää haastaa hänet. Uskon ... että on paljon republikaaneja, jotka ajattelevat samoin, mutta eivät uskalla sanoa sitä.

Republikaanihaastajat kertovat olevansa väsyneitä presidentti Donald Trumpin kielenkäyttöön ja politiikkaan ja siihen, että kukaan omasta puolueesta ei uskalla haastaa tätä.

Bill Weld puolestaan luennoi tukijoidensa tapaamisessa Washingtonissa kesäkuussa näin:

– Ei ole liioittelua sanoa, että jollain tasolla Trump on sairas mies. Enkä tarkoita fyysisesti, vaan päästään. Hän raivoaa. En haluaisi hänen demonejaan. Kuten kaikki kiusaajat, ja sellainen hän selvästi on, hän on epävarma ... Aina kun joku uhkaa häntä vähänkään, hän leimaa heidät häviäjiksi, Weld perusteli tuolloin Washington Postin mukaan.

Koska Trumpilla on takanaan vankka suosio republikaaniäänestäjien keskuudessa, valtava kasa kampanjarahaa ja koko puoluekoneisto, vastustajien kampanjoille ei povata pitkää ikää tai menestystä. Republikaanipuolueen edustajan mukaan heillä ei ole mitään mahdollisuuksia presidenttiä vastaan.

Myös Trump twiittasi asiasta tiistaina ja niputti haastajiensa joukkoon myös Mark Sanfordin, joka on kertonut harkitsevansa kisaan lähtöä.

– Voitteko kuvitella? Minulla on 94 prosentin kannatus republikaanipuolueessa ja Kolme Käsikassaraa asettuu vastaehdokkaakseni, Trump kirjoitti.

Walshin ja Weldin puheista kuultaa läpi, että heidän varsinainen tavoitteensa ei välttämättä ole Trumpin kaataminen vaan presidentin vahingoittaminen riittävästi, jotta joku muu ehdokas voi korjata potin varsinaisissa vaaleissa. Tuo joku muu saattaa olla esimerkiksi joku demokraattiehdokkaista.

Varsinkin epävirallisen niin sanotun Never Trump -liikkeen republikaanihahmot ovat asettuneet näyttävästi Walshin ja Weldin taakse. Heihin kuuluvat esimerkiksi presidentin avustajan Kellyanne Conwayn aviomies George Conway ja konservatiivikommentaattori Bill Kristol.

Helsinki viimeinen pisara

Joe Walsh, 57, on entinen yhden kaksivuotiskauden kongressiedustaja, joka nousi edustajainhuoneeseen vuonna 2010 niin sanotun teekutsuliikkeen edustajana Illinoisista. Hän profiloitui erityisesti presidentti Barack Obaman vastustajana ja vapaan aseenkanto-oikeuden puolustajana.

Joe Walsh kertoi ehdokkuudestaan kampanjavideolla.

Walsh jatkoi uraansa konservatiivien suosimana karkeakielisena radiojuontajana ja on profiloitunut aktiivisena Twitter-kommentaattorina. Hän on saanut taajaan selitellä, miksi oli alun perin Donald Trumpin kannattaja.

– Olin pikemminkin Hillary Clintonia vastaan, Walsh totesi.

Walshin kuuluisiin lausuntoihin kuuluu 2016 vaalien alla kirjoitettu twiitti: ”Jos Trump häviää, tartun muskettiini.”

– Olen pahoillani, että autoin epäpätevää huijaria pääsemään Valkoiseen taloon, Walsh katui New York Timesissa vastikään.

Hän on myös pahoitellut aiempia kommenttejaan Obamasta. Walsh on muun muassa väittänyt Obamaa muslimiksi ja kyseenalaistanut Trumpin tavoin tämän amerikkalaisen syntyperän.

Walsh sanoo alkaneensa Trumpin presidenttikauden kuluessa suhtautua yhä kriittisemmin tämän tölväilyihin, rasismia lietsoviin kommentteihin, Venäjä-myönteisyyteen sekä valtion velan hallitsemattomaan kasvattamiseen. Kun Trump viime kesänä Helsingissä kertoi uskovansa mieluummin Vladimir Putinin kuin omien tiedustelupalvelujensa näkemystä Venäjän sekaantumisesta vuoden 2016 presidentinvaaleihin, Walsh sanoo kääntyneensa presidenttiä vastaan.

– Hän menetti minut Helsingissä.

Joe Walsh kongressiedustajakaudellaan vuonna 2012. Hän on tullut tunnetuksi kärkkäänä demokraattipoliitikoiden arvostelijana, mutta nyt myös presidentti Trumpin arvostelijana.

Walsh väitti ABC:n haastattelussa sunnuntaina, että hänellä on monien republikaanipoliitikoiden hiljainen tuki, koska ”kaikki ovat väsyneitä Trumpiin”. Hänen kampanjalauseensa toistaa samaa:

– Olemme väsyneitä valheisiin. Olemme väsyneitä draamaan. Emme kestä enää neljää lisävuotta.

Äärikonservatiivina Walsh on kauhistus monille demokraateille, mutta hän on saanut myös kiitosta vastapuolelta. Walsh on antanut myös itse ymmärtää, että nyt tarvitaan epätyypillistä puolueidenvälistä yhteistyötä.

– Meidän kaikkien pitää tukea ketä tahansa ... joka tekee töitä Trumpin voittamiseksi, hän kirjoitti Twitterissä.

Kaikki satsaus New Hampshireen

Ensimmäisenä Trumpin republikaanihaastajaksi ilmoittautui jo huhtikuussa Massachusettsin entinen kuvernööri Bill Weld, 74. Hän kommentoi Joe Walshin ehdokkuutta viikonloppuna ”tervetulleeksi keskustelun nostattajaksi” ja toivoi, että lisää ehdokkaita ilmaantuisi.

Ex-kuvernööri Bill Weld on toivonut lisää haastajia mukaan kisaamaan republikaanien presidenttiehdokkuudesta.

Etelä-Carolinan ex-kuvernööri Mark Sanford olisi kovan luokan haastaja Trumpille, ja myös Ohion ex-kuvernöörin John Kasichin puolesta on spekuloitu.

Weldiä on pidetty talouspolitiikaltaan konservatiivina mutta sosiaalisesti liberaalina poliitikkona. Hän oli pienen libertaaripuolueen varapresidenttiehdokas vuonna 2016. Libertaarit korostavat yksilönvapauksia ja valtion pientä roolia taloudessa.

Weldin suosiota Trumpia vastaan on ehditty mitata republikaanien keskuudessa, ja hän on parhaimmillaankin jäänyt kakkoseksi murskaluvuin 85–15. Tämä ei kuitenkaan ole Weldiä lannistanut, sillä hänellä on suunnitelma.

Washingtonin tilaisuudessaan Weld kertoi päätavoitteekseen menestyä hyvin New Hamsphiren esivaaleissa. Taktiikalla on historialliset perusteet, sillä istuvan presidentin vaikeudet puolueensa esivaalissa New Hamshiressa ovat usein merkinneet vaalitappiota varsinaisissa vaaleissa vastapuolen ehdokkaalle. Näin kävi esimerkiksi Jimmy Carterille 1980 ja George H.W. Bushille 1992.

– Noin kymmenen miljoonaa dollaria (kampanjarahaa) riittää siihen, että pystyn aiheuttamaan pysyvää vahinkoa Trumpille New Hampshiressa, Weld valotti taktiikkaansa kesäkuussa.

Bill Weld tapasi kannattajia Iowassa elokuun alussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?