SS-Sturmbannführer sai koodiviestin ”Grossmutter gestorben” ja se käynnisti huippusalaisen operaation – näin lavastettiin Hitlerille syy aloittaa maailmansota

rac

Julkaistu:

Gestapon agentit hakivat Franz Honiokin kyläkapakasta. Hänet ammuttiin vain tunteja ennen Saksan suurhyökkäystä Puolaan. Toinen maailmansota alkoi tasan 80 vuotta sitten lavastetulla rajaväli­kohtauksella.
Sodan ensimmäinen uhri on vanhan sanonnan mukaan totuus: valheet ja vihamielinen propaganda alkavat jo ennen ensimmäisiä laukauksia. Elokuun lopussa 1939 totuus kuoli, kun Saksa lavasti sarjan välikohtauksia Puolan-vastaisella rajallaan. Ne olivat kuin Mainilan laukaukset, jotka suurvalta ampui itse voidakseen käyttää niitä syynä sotaan.

Totuuden lisäksi rajaprovokaatioissa kuoli myös joukko ihmisiä. Nämä toisen maailmansodan tiettävästi ensimmäiset inhimilliset uhrit Euroopassa olivat vankeja, joista SS käytti halventavaa ja epäinhimillistä peitenimeä Konserven, ”säilykkeet”.

Heistä vain yhden nimi on tiedossa. Hän oli 40-vuotias Franciszek Honiok, natsihallinnon vastustaja, jonka Saksan salainen valtionpoliisi Gestapo valitsi murhattavaksi sodan aattopäivänä.


Historiankirjoihin Franciszek Honiok on jäänyt saksankielisellä etunimellään Franz. Hän syntyi vuonna 1899 Lubien kylässä lähellä yläsleesialaista Gleiwitzin pikkukaupunkia. Elokuussa 1939 tämä seutu oli vielä tukevasti osa Saksan valtakuntaa.

Honiok oli ammatiltaan pienviljelijä ja maatalouskoneiden myyntiedustaja. Hän oli naimaton ja lapseton mies, joka ontui toista jalkaansa.

Gleiwitz on nykyisin nimeltään Gliwice, ja se kuuluu Puolaan. Paikkakunnan maamerkki on yhä edelleen se sama kuin natsiaikana: puurakenteinen, 110 metriä korkea radiomasto Rundfunksender Gleiwitz, joka aikoinaan lähetti Suur-Saksan yleisradioyhtiön ohjelmaa.


Kelistä riippuen Gleiwitzin asema kuului joko lähelle tai kauas. Asemalla on yhä tallessa kortti, jonka lähettäjä kertoi kuulleensa Gleiwitzin äänen vastaanottimestaan Uudessa-Seelannissa.

Sleesian levottomalla rajaseudulla taisteltiin 1900-luvulla identiteetistä ja kiisteltiin siitä, kenelle alue kuuluu.

Franz Honiok otti nuoruudessaan osaa Ylä-Sleesian puolalaisten aseelliseen kapinaan saksalaishallintoa vastaan. Vuosien 1919–1921 kapinalliset tavoittelivat alueen liittämistä vasta perustettuun Puolan tasavaltaan.

– Kansainliitto lähetti tänne ranskalaisia sotilaita rauhoittamaan tilannetta, kertoo paikallinen historianopettaja Krzysztof Kruszynski IS:lle Lubiessa.

Kiistaa yritettiin ratkoa kansanäänestyksessä maaliskuussa 1921. Sen tuloksena Kansainliitto päätti, että valtaosa Sleesiasta kuuluu Saksalle. Väestö oli sekoittunutta, ja jako herätti tyytymättömyyttä.

– Kansanäänestys ei ollut kovin hyvä puolalaisväestön kannalta, Kruszynski sanoo.

– Lubien kylä oli hyvin saksalainen. Honiokin perheessä puhuttiin sekä saksaa että puolaa.

Puolalaismielinen Franz, kapinan veteraani, piti kiinni identiteetistään ja muun muassa vietti aina kansallisia puolalaisia juhlapäiviä. Ilmapiiri saattoi käydä hänelle raskaaksi, sillä vuosina 1921–1926 hän asui Puolassa mutta palasi sitten taas kotiseudulleen Lubieen.

Sieltä saksalaisviranomaiset yrittivät karkottaa Honiokin takaisin rajan taakse, mutta hän vetosi kirjeitse Kansainliittoon ja sai jäädä.

– Tällä tavalla hän voitti paikallisen kuvernöörin, Kruszynski kertoo.


Tapaus sai julkisuutta. Tunnettu puolalaismielisyys koitui Honiokin kohtaloksi toisen maailmansodan aattona. Sen vuoksi Gestapo valitsi juuri hänet Ylä-Sleesian häikäilemättömimmän rajaprovokaation uhriksi.

Lubien entinen kyläravintola Jarzabek oli talossa, joka on nykyisin purkukunnossa. Täältä Gestapon agentit hakivat Honiokin 30. elokuuta 1939, kertoman mukaan oluttuopposen ääreltä. Suunnitteilla oli lavastus, jonka tarkoituksena oli muuttaa musta valkoiseksi: saada naapurimaa Puola näyttämään hyökkääjältä.


Lavastuksen toteutti Gleiwitzin kaupunkiin varta vasten saapunut turvallisuuspalvelu SD:n siviilipukuinen iskuosasto, jota johti SS-Sturmbannführer (majuri) Alfred Naujocks. Ryhmä asui suuressa Haus Oberschlesien -hotellissa Wilhelmstrassella, aivan Gleiwitzin ydinkeskustassa. Tässä talossa on nykyisin Gliwicen kaupunginhallinto.

Naujocksin provokaation kohteena oli radioasema Rundfunksender Gleiwitz. Lavastettuja välikohtauksia oli useita muitakin, ja niiden uhreiksi oli valittu herra Honiok ja pieni joukko ”säilykkeitä”.

Viimeksi mainitut oli tuotu varta vasten Gleiwitziin joltakin Saksan keskitysleireistä, mahdollisesti Buchenwaldista tai Dachausta. Nämä miehet olivat kuin lihaa, jolla ei enää ollut mitään ihmisarvoa. Heistä tehtiin vain pieniä välineitä suurpoliittisessa pelissä.

Iskusta on jäänyt jälkipolville Naujocksin sotarikostutkijoille antama kuulustelulausunto. Sitä ei voi pitää luotettavana, sillä Naujocks oli SD:n kokenut ja häikäilemätön operaattori: ammattimainen väärentäjä, murhaaja ja terroristi.

Kuulustelusta tehty pöytäkirja on lyhyt. Sen mukaan Naujocks sai Gleiwitziin puhelun Berliinistä. Langan päässä oli SD:n päällikkö, SS-Gruppenführer (kenraaliluutnantti) Reinhard Heydrich.

– Iltapäivällä 31. elokuuta sain Heydrichilta puhelimitse käskyn, joka merkitsi iskun toteuttamista kello 8 samana iltana, Naujocks kertoi kuulustelijalleen.

Grossmutter gestorben”, Heydrich sanoi. Se oli ennalta sovittu koodiviesti. Isoäiti on kuollut.

Naujocks tapasi Gestapon päällikön Heinrich Müllerin, joka oli silloin Ylä-Sleesiassa järjestelemässä rajaprovokaatioita.

Müller ja Naujocks keskustelivat iskuun tarvitusta ”säilykkeestä”, Franz Honiokista.

– Toimin niin kuin piti ja annoin Müllerille ohjeet miehen toimittamisesta radioasemalle, Naujocks kertoi.

Iltakahdeksalta Naujocks tunkeutui miehineen radiotalon portista sisään. Honiok oli huumattu tiedottomaksi. Tajuton vanki jätettiin makaamaan lähelle aseman sisäänkäyntiä.


Honiok ei ilmeisesti tajunnut lähestyvästä lopustaan mitään.

– Yritin avata hänen silmänsä. Niistä ei voinut todeta, oliko hän elossa vai kuollut, sen huomasi hengityksestä. Hänessä ei ollut ampumahaavoja, mutta kasvot olivat veren peitossa. Hän oli siviilivaatteissa.

Naujocksin pistoolein aseistettu ryhmä vangitsi radioasemalla töissä olleet kolme yövuorolaista. Kaikki oli tähän saakka sujunut suunnitelmien mukaan.

Sitten paljastui virhe, jonka Naujocks oli tehnyt tiedustellessaan kohdetta. Se oli suorastaan emämunaus.

Radiotalossa ei ollut studiota, siellä oli vain sähkögeneraattori, lähetintekniikka ja valvomo. Studio sijaitsi Rundfunkhausissa, muutaman kilometrin päässä radiomastosta. Valvomossa oli ainoastaan hätämikrofoni, jota käytettiin kuuntelijoille annettaviin säävaroituksiin ukkosmyrskyn lähestyessä. Ukonilmalla masto piti maadoittaa ja lähetys katkaista.

Möhläys valkeni SD-miehille. Hätämikrofoni kytkettiin lähettimeen. Naujocksin ryhmään kuulunut mies luki ennalta valmistellun puolankielisen propagandatekstin, jossa kerrottiin aseman olevan puolalaisten hallussa ja kehotettiin Ylä-Sleesian puolalaisia asukkaita ryhtymään kapinaan Saksaa vastaan.

Hätämikrofonin kautta provokaatiolähetys ei kuulunut kauas, puhumattakaan siitä että se olisi ohjautunut Suur-Saksan valtakunnanverkkoon.

– Voi olla, että aseman lähetystehoa oli alennettu tai masto oli maadoitettu, arvioi radioasemamuseon historioitsija Kamil Kartasinski IS:lle.

SD-miehet ampuivat huumatun Honiokin kuoliaaksi, jättivät ruumiin asemalle todisteeksi ”puolalaiskapinallisten” tekemästä väkivaltaisesta iskusta ja poistuivat paikalta.

Provokaatio oli ajoitettu alkuillaksi, jotta uutinen siitä ehtisi seuraavan aamun sanomalehtiin. Natsipuolueen päälehti Völkischer Beobachter kertoi Gleiwitzin tapauksesta seuraavan aamun numerossaan.

SD ei tuonut keskitysleiriltä Gleiwitziin kuljetettuja muita ”säilykkeitä” radioasemalle. Heidän kohtalostaan on eri lähteissä ristiriitaisia tietoja. Erään lähteen mukaan vankeja olisi ollut kuusi. Nämä onnettomat miehet olisi tarinan mukaan puettu puolalaisiin univormuihin, viety saksalaiselle raja-asemalle, ammuttu ja jätetty sitten valheellisiksi todisteiksi Puolan armeijan tunkeutumisesta rajan yli Saksaan.

Provokaatioilla oli kaksi tarkoitusta. Ensimmäinen oli hankkia diktaattori Adolf Hitlerille casus belli, syy sotaan. Hitler sanoi kenraaleilleen jo 22. elokuuta:

– Aion antaa propagandistisen syyn sodan aloittamiseen, ja on yhdentekevää onko se uskottava vai ei. Voittajalta ei jälkeenpäin kysytä, puhuiko hän totta.


Rajaprovokaatioiden tarkoituksena oli myös hämmentää suurta yleisöä. Kun uutinen Saksan hyökkäyksestä Puolaan leviäisi, olisi kansainväliselle yhteisölle ainakin hetken verran epäselvää, kumpi sodan oikeastaan aloitti.

Helvetin portit avautuivat syyskuun 1. päivänä kello 4.45, noin yhdeksän tunnin kuluttua Franz Honiokin murhasta: Danzigiin laivastovierailulle tullut vanha linjalaiva Schleswig-Holstein avasi tykkitulen puolalaista linnoitusta vastaan. Pian sen jälkeen rajan yli Puolaan vyöryi 57 saksalaista divisioonaa, tukenaan 1 100 Luftwaffen lentokonetta. Toinen maailmansota oli alkanut Euroopassa.

Invaasio alkoi viikon kuluttua siitä, kun Saksan ja Neuvostoliiton ulkoministerit Joachim von Ribbentrop ja Vjatšeslav Molotov olivat allekirjoittaneet maiden välisen hyökkäämättömyyssopimuksen. Natsi-Saksan media oli kuitenkin lietsonut vihaa Puolaa kohtaan jo kuukausia, kertoen tarinoita väitetyistä rajaloukkauksista ja keksityistä julmuuksista, jotka olivat kohdistuneet Puolan saksalaisvähemmistöön.


Hyökkäyspäivänä Hitler piti puheen valtio­päivillä Berliinissä. Diktaattori ei maininnut Gleiwitzin tapausta nimeltä, mutta hän kertoi ”luopuneensa yrityksistä” löytää rauhanomaista ratkaisua Puolan-kriisiin:

”Sen vuoksi päätin eilen illalla, ja ilmoitin tästä myös Britannian hallitukselle, etten näissä oloissa voi suhtautua myötämielisesti vakavan keskusteluyhteyden avaamiseen Puolan hallituksen kanssa. Välitys­ehdotukset ovat kaatuneet. Ensimmäinen vastaus niihin oli Puolan yleinen liikekannallepano ja toinen vastaus olivat uudet hirmuteot. Rajavälikohtauksia on ollut toistuvasti näinä öinä – viime yönä 14, joista kolme oli vakavia. Olen siksi päättänyt puhua Puolalle samalla kielellä kuin Puola on puhunut meille jo kuukausien ajan!”

Puolalaisten vastarinta alkoi murtua jo viikon kuluttua invaasiosta. Lännessä hätään joutunut Puolan armeija sai pian puukoniskun selkäänsä idässä, kun Neuvostoliiton joukot tunkeutuivat maahan 17. syyskuuta. Varsova antautui saksalaisille ilman ehtoja 27. syyskuuta, ja miehittäjät jakoivat Puolan.

Gleiwitzin radioasemalta alkanut mielettömyys kesti viisi ja puoli vuotta. Se vaati arviolta 60 miljoonaa kuolonuhria.

Voit lukea lisää toisen maailmansodan käännekohdista Ilta-Sanomien erikoislehdestä Toinen maailmansota.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt