Mykistävä näky meren syvyyksissä: HMS Terror säilynyt 174 vuotta uponneena hämmentävän hyvin – tutkimusmatka oli ”kaikkien aikojen katastrofi”, miehet kuolivat yksitellen

rac

Julkaistu:

tutkimusmatkailu
CNN kertoo, että Kanadan pohjoisosista löytyneen aluksen miehistö yritti aikoinaan pelastautua kävelemällä yksitellen asumattoman arktisen alueen läpi. Kaikki kuolivat.
Tutkijat Kanadassa ovat julkaisseet uutta kuvamateriaalia erinomaisen hyvin säilyneestä laivanhylystä, HMS Terror -aluksesta, joka haaksirikkoutui traagisesti vuonna 1845.

Kyseessä oli aikanaan paljon huomiota saanut arktisen alueen tutkimusmatka, jonka yhteydessä kuuluisa brittiläinen tutkimusmatkailija John Franklin kuoli.

HMS Terror löydettiin vuonna 2016 ja HMS Erebus vuonna 2014.

Franklinin kohtalokasta tutkimusmatkaa on kuvailtu Britannian arktisen alueen tutkimusmatkailun kaikkien aikojen pahimmaksi katastrofiksi.


Hylky sijaitsee Kanadan pohjoisosassa Kuningas Williamin saaren vieressä, Terror Bay -lahdella. CNN kertoo, että hylky on säilynyt erityisen hyvin lahden jääkylmän ja syvän veden sekä karttoja, lokeja ja tieteellisiä instrumentteja suojaavan paksun lietekerroksen ansiosta.

HMS Terror ja HMS Erebus lähtivät matkalle Englannista vuonna 1845 tarkoituksenaan löytää sopiva reitti Luoteisväylän läpi. Luoteisväylä on Pohjois-Amerikan pohjoispuolelta kulkeva Euroopan ja Aasian välinen meritie.

Alukset eivät päässeet puusta pitkään, vaan jäivät jumiin jäiseen mereen. 129-henkisen miehistön oli pakko hylätä alukset. Miehet kuolivat yksitellen yrittäessään päästä turvaan asumatonta, arktista aluetta jalkaisin taittamalla.

Nyt toteutettua vedenalaista tutkimusta kuvaillaan poikkeuksellisen laajaksi ja monipuoliseksi arkeologiseksi hankkeeksi Kanadan historiassa. Video- ja kuvamateriaali saatiin kerättyä kauko-ohjattavalla vedenalaisella robotilla.

Tutkimuksista kävi ilmi, että HMS Terrorin hylky on säilynyt todella hyvin. Laitteiston avulla saatiin kuvattua peräti 90 prosenttia hylystä. Isoin ”aarrekätkö” on kapteenin kajuutta, joka saatiin tutkittua nyt hyvin. Kapteenin makuutiloja ei saatu tutkittua, mutta kajuutasta löytyi silti paljon materiaalia.

Tiimi uskoo, että käsin kirjoitetut materiaalit ovat säilyneet niin hyvin, koska vesi on 0-asteista tai kylmempää, happea on vain vähän ja koska hylky on kokonaan suojassa auringonvalolta.


Tutkimuksesta vastannut Marc-André Bernier sanoi CNN:lle, että kapteenin kajuutan mainio kunto yllätti tutkijat erittäin positiivisesti.

– Paitsi että huonekalut ja kaapit ovat kaikki paikoillaan, laatikot kiinni ja suuri osa niistä on hautautunut lietteeseen, niin dokumentit ja muut tärkeät objektit ovat säilyneet tiiviisti parhaissa mahdollisissa oloissa säilyäkseen, Bernier hehkutti.

– Jokainen laatikko ja suljettu tila on todellinen aarrekätkö täynnä ennennäkemätöntä tietoa Franklinin tutkimusmatkan kohtalosta.



Lisätty klo 12.01 maininta, että kapteenin makuutiloja ei saatu tutkittua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt