Koputus Balmoralin linnan oveen keskeytti kuningatar Elisabetin kesäloman – brexit-sotkuun mukaan vedetylle monarkille ei jäänyt vaihtoehtoja

Julkaistu:

Brittihallituksen pyyntö asetti kuningatar Elisabetin puun ja kuoren väliin. 93-vuotiaan valtionpään kesään on mahtunut muitakin raskaita käänteitä.
Britannian politiikka on ollut kaoottisessa tilassa siitä lähtien, kun kansalaisten enemmistö päätti puoltaa maan eroa Euroopan unionista kansanäänestyksessä kesällä 2016. Kansaa voimakkaasti polarisoivaan brexit-prosessiin on mahtunut kolmen vuoden aikana monenlaisia käänteitä, ja viimeisin niistä on nostattanut Britanniassa varsinaisen myrskyn.

Britannian valtionpää ja keulakuva kuningatar Elisabet on tähän mennessä onnistunut pysyttelemään kaukana brexit-kuohunnasta. Keskiviikkona tilanne kuitenkin muuttui, kun kesälomaansa Skotlannissa sijaitsevassa Balmoralin linnassa parhaillaan viettävän 93-vuotiaan monarkin ovelle koputettiin.


Financial Timesin mukaan kuningattaren kesäloman keskeytti konservatiivien kansanedustaja ja tunnettu kovan brexitin kannattaja Jacob Rees-Mogg, joka oli lentänyt Skotlantiin pyytämään hallitsijan virallista hyväksyntää hallituksen aikeille. Samoihin aikoihin maailmalle levisi näitä aikeita koskeva uutinen.

Sen mukaan pääministeri Boris Johnsonin hallitus pyrki jäädyttämään parlamentin työn viideksi viikoksi, jolloin kansanedustajille ei jäisi juuri aikaa yrittää estää sopimuksettoman brexitin toteutuminen. Demokratian vastaiseksi tuomittu teko tyrmistytti laajalti, ja muun muassa parlamentin alahuoneen puhemies John Bercow kutsui sitä ”perustuslailliseksi skandaaliksi”.

Kuningattarella ei ollut juuri vaihtoehtoja. Nykyään lähinnä seremoniallista valtaa käyttävä monarkki oli hyväksynyt hallituksen pyynnön lounasaikaan mennessä.

Kuningattaren brexit-kanta on mysteeri

Financial Timesin mukaan hallituksen pyyntö jäädyttää parlamentin työ ei tullut yllätyksenä, sillä sen mahdollisuudesta oli keskustellut jo aiemmin ”kultaiseksi kolmioksi” kutsuttu vanhempien virkamiesten ryhmä, jonka työnä on suojella kuningatarta poliittisilta ristiriidoilta.

”Kultainen kolmio” eli kuningattaren yksityissihteeri Edward Young, valtiosihteeri Mark Sedwill sekä pääministerin ensimmäinen yksityissihteeri Peter Hill osasivat ennakoida sen riskin, että monarkki joutuisi vielä keskelle brexit-pyöritystä. Sitä mukaa kun brexitin käänteet ovat saaneet yhä absurdimpia piirteitä, ovat jotkut alkaneet myös toivoa, että kuningatar puuttuisi asiaan tavalla tai toisella.

Suuri mysteeri on se, mitä Elisabet itse ajattelee brexitistä. Neutraaleina pysytteleviltä kuninkaallisilta on turha odottaa poliittisten mielipiteiden ilmaisua, mutta tämä ei ole spekulaatioita estänyt.


Maaliskuussa 2016 The Sun -lehti väitti kanteaan myöten kuningattaren tukevan brexitiä. Kuningashuone kommentoi harvoin lehtijuttuja, mutta tässä tapauksessa se teki valituksen median toimintaa valvovalle elimelle IPSO:lle, joka antoi langettavan päätöksen ”merkittävästi harhaanjohtavasta otsikosta”.

Päinvastaisen mielipiteen merkiksi on puolestaan tulkittu esimerkiksi kuningattaren asuvalintoja. Vuonna 2017 Elisabet avasi parlamentin istuntokauden siniseen asuun sekä keltaisilla kukilla koristeltuun siniseen hattuun pukeutuneena.

Brexit oli yksi avausistunnon pääpuheenaiheista, ja kuningattaren hattua verrattiin oitis EU:n sinikeltaiseen tähtilippuun. Sen spekuloitiin olleen viittaus hänen brexit-näkemykseensä.

”Hän ilmaisi ärsyyntymistään ja turhautumistaan ”

Olipa kuningattaren brexit-mielipide mikä tahansa, hän vaikuttaa pettyneen parlamentaarikkojen toimiin. Mikäli Sunday Timesin muutama viikko sitten tekemä paljastus pitää paikkansa, pian kansanäänestyksen jälkeen Elisabet syytti yksityisessä keskustelussa poliitikkoja näiden ”kyvyttömyydestä hallita”.

– Hän ilmaisi ärsyyntymistään ja turhautumistaan poliittisen johtomme laatuun. Ja turhautuminen on vain kasvanut entisestään, väitettyä keskustelua todistanut nimetön kuningashuoneen lähde kertoi Sunday Timesille.


Rees-Mogg kertoi torstaina BBC:lle, että kuningattaren ei tarvinnut harkita päätöstään.

– Ei ole ennakkotapauksia, joissa kuningatar olisi kieltäytynyt pääministerinsä esittämästä pyynnöstä tällaisissa olosuhteissa, Rees-Mogg sanoi.

Hän kiisti väitteet, joiden mukaan pyyntö olisi asettanut monarkin kiusalliseen tilanteeseen.

”Kuningattaren pitäisi miettiä, mitä tapahtui hänen serkulleen”

Vaikka myös perustuslaillisten asiantuntijoiden mukaan kuningattarella ei ollut muita vaihtoehtoa kuin hyväksyä Johnsonin hallituksen pyyntö, hänen päätöksensä herätti silti kritiikkiä.

– Kuningatar. Ei. Pelastanut. Meitä, twiittasi työväenpuolueen kansanedustaja Kate Osamor dramaattisesti.

– Kuningattaren pitäisi miettiä, mitä tapahtui hänen serkulleen, Kreikan ex-kuninkaalle Tinolle, kun hyväksyy oikeiston vallankaappauksen. Monarkia lakkaa olemasta! Osamor jatkoi purkaustaan.
Oppositiojohtajat puolestaan kirjoittivat kuningattarelle kirjeen, jossa he ilmaisivat huolensa tilanteesta ja pyysivät päästä tapaamaan häntä. Kirjeessään he Reutersin mukaan uhkasivat vetää kuningattaren keskelle perustuslaillista kriisiä.

Brexitin vuoksi puun ja kuoren väliin joutunut Elisabet vetäytyi lokakuuhun asti kestävälle kesälomalleen Balmoraliin elokuun alkupuolella. Loma saattoi tulla tarpeeseen, sillä kuningattaren kesään on mahtunut brexitin lisäksi muitakin harmaita hiuksia aiheuttavia käänteitä.

Prinssi Andrew jälleen tikun nokassa

Heinäkuun alussa miljonääri Jeffrey Epstein pidätettiin Yhdysvalloissa epäiltynä alaikäisiin tyttöihin liittyvästä seksikaupasta, ja samalla esille nousivat jälleen kuningattaren toiseksi vanhimman pojan, prinssi Andrew’n yhteydet sittemmin sellissään itsemurhan tehneeseen mieheen.

Kuningashuone on vuosien varrella toistuvasti kiistänyt väitteet, joiden mukaan Andrew olisi käyttänyt hyväkseen alaikäisiä tyttöjä Epsteinin edesauttamana. Epsteinin itsemurhan jälkeisenä päivänä, 11. elokuuta, Andrew kuvattiin Balmoralissa leveästi hymyilevän äitinsä seurassa.

Kuningattaren arveltiin suojelevan poikaansa julkiselta paineelta kutsumalla tämän Balmoraliin.


Viikkoa myöhemmin Buckinghamin palatsi julkaisi tiedotteen, jossa kerrottiin prinssin tuntevan mielipahaa kaikenlaisesta ihmisten hyväksikäytöstä. Andrew’n kerrottiin pitävän vastenmielisenä väitteitä, joiden mukaan hän hyväksyisi tai osallistuisi sellaiseen käytökseen tai rohkaisi siihen.

Viime viikonloppuna Andrew kiisti vielä erikseen nähneensä, todistaneensa tai epäilleensä mitään sellaista, mikä johti ystävänsä Epsteinin tuomioon. Hän myönsi tehneensä virheen tapaillessaan Epsteiniä tämän päästyä vankilasta aiemman tuomionsa jälkeen vuonna 2010.

Vaikka kuningatar näyttää tukevan aiemminkin kohuissa ryvettynyttä poikaansa, tapaus Epstein lienee aiheuttanut iäkkäälle hallitsijalle ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Eikä kyseessä ole edes ainoa kuningattaren jälkikasvun viime aikoina aiheuttama kohu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt