Expressen julkaisi uusia yksityiskohtia vauvaa kantaneen äidin epäillystä murhasta Malmössä – ampuminen tapahtui teloitustyyliin

Julkaistu:

Ruotsi
Iskun tosiasiallisen kohteen on arvioitu olleen vauvan isä.
Vauvaa sylissään kantanut noin kolmekymppinen nainen ammuttiin maanantaina aamupäivällä kadulle Malmössä Etelä-Ruotsissa. Vauva selvisi tilanteesta vahingoittumattomana. Laukausten todellisen kohteen on arvioitu olleen paikalla ollut vauvan isä, jolla on rikollista menneisyyttä.
Ruotsin viranomaiset ovat pidättäytyneet tapauksen kommentoinnista, mutta keskiviikkona ruotsalaislehti Expressen julkaisi uusia, silminnäkijäkertomuksiin perustuvia yksityiskohtia murhaepäilyyn liittyen.

Tapausta lähietäisyydeltä todistaneet ovat kertoneet, että epäiltyjä on ainakin kolme, joista vasta yksi, 19-vuotias mies, on otettu kiinni. Häntä epäillään avunannosta murhaan sekä ampuma-aserikoksesta. Kiinniotettu ajoi autoa, jolla epäillyt pakenivat rikospaikalta.
Kahden muun osallisen kerrotaan odottaneen murhayrityksen kohteena pidettyä vauvan isää uhrin asuinpaikan lähellä sijaitsevassa porraskäytävässä.

Silminnäkijän mukaan isä otti jalat alleen välittömästi nähtyään häntä ulkona odottaneet miehet. Perään lähteneet epäillyt alkoivat ampua isää lennosta, jolloin tämä kompuroi ja pudotti lapsen, mutta pystyi jatkamaan pakoaan.

Tilanteen nähnyt lapsen äiti juoksi paikalle, nosti lapsen syliinsä ja pakeni porraskäytävään, jossa epäillyt ampuivat häntä useita kertoja. Silminnäkijät ovat kuvailleet tilannetta teloitustyyliseksi.

Silminäkijät kertovat, että ammuskelun päätyttyä epäillyt pyrkivät pakoon heitä odottaneen 19-vuotiaan kyydillä, mutta pakoautoa oli siirretty, mikä aiheutti sekaannusta. Toinen epäillyistä ampujista pääsi pakoon vasta, kun hänet noudettiin ylimääräiseltä vaikuttaneen ajolenkin jälkeen tapahtumapaikalta.

Expressenin mukaan pakoauto löytyi myöhemmin ilmiliekeissä Lorensborgista. Teknisten tutkimusten yhteydessä poliisin kerrotaan löytäneen tapahtumapaikalta muun muassa luodinreikiä pysäköidyistä autoista. Tutkinnan yhteydessä ainakin yksi ase ja useita autoja on takavarikoitu.

Tutkinnanjohtaja on kertonut SVT Nyheter Skånelle epäilevänsä, että kohteena pidettyä isää on tarkkailtu jo jonkin aikaa. Tämän vuoksi poliisi on kiinnostunut kaikista yleisöhavainnoista, joita vauvan isän lähistöllä liikkuneista henkilöistä on saatavilla.