Sandarmoh-kaivausten kohu: Järjestö vaatii Venäjän ja Suomen sota-arkistoja auki – kansallis­arkisto: Suomen arkistot on avattu jo aikaa sitten

Julkaistu:

Kansallisarkiston mukaan venäläisille etsijöille on tarjottu sekä arkistoapua että mahdollisuutta saada oikeushammaslääkäri Helena Ranta mukaan Sandarmohin vainajien tutkimuksiin, mutta tarjouksiin ei ole reagoitu.
Neuvostojohtaja Josif Stalinin toimeenpanemien poliittisten vainojen uhrien kohtaloa selvittelevä kansainvälinen Memorial-järjestö on julkaissut vastikään vetoomuksen, jossa se tuomitsee Venäjän toimeenpanemat ”Suomen teloittamien sotavankien” tuoreet etsinnät Sandarmohin joukkohaudoilla.

Presidentti Vladimir Putinin käskystä perustettu Venäjän sotahistoriallinen seura yrittää kaivauksillaan todistaa, että Stalinin 1930-luvun vainouhrien joukkohautoihin olisi haudattu myös jopa 500 suomalaisten jatkosodassa teloittamaa neuvostoliittolaista sotavankia.
Memorial moittii venäläisten historiantutkijoiden uutta Suomi-hypoteesia ”mihinkään perustumattomaksi” ja suoritettuja kaivauksia ”propagandapoliittiseksi tilaustyöksi” sekä ”vandalismiksi”.

Samalla Memorial vaatii myös, että kaikki asiaa mahdollisesti koskevat arkistot pitäisi avata nopeasti sekä Venäjällä että Suomessa.

– Jotta tutkimuksia voitaisiin suorittaa, on välttämätöntä taata tutkijoille pikaisesti vapaa pääsy kaikkiin arkistomateriaaleihin, joita on Venäjän ja Suomen valtiollisissa ja hallinnollisissa arkistoissa ja jotka voivat sisältää tietoja niin vuosien 1937-38 joukkoampumisista kuin myös Suomen ylläpitämillä sotavankileireillä olleiden puna-armeijalaisten kohtalosta Karjalan miehitetyllä alueella 1941-44, Memorialin vaatimuksessa lukee.

Käytännössä Memorialin vaatimus arkistojen avaamisesta kohdistuu nimenomaan Venäjään, jonka arkistot ovat Putinin aikana pikku hiljaa sulkeutuneet uudelleen oltuaan hetken aikaa melko avoimia Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.

Kansallisarkiston pääjohtajan Jussi Nuortevan mukaan kaikki Suomen ottamia sotavankeja koskeva aineisto on jo nyt tällä hetkellä myös ulkomaalaisten tutkijoiden vapaassa käytössä.

– Suomessa kaikki sota-aikaa koskevat arkistot ovat olleet jo pitkään avoimia. Asiaa koskeva tutkimus Karjalan tasavallassa ei ole ollut avointa, mikä on suurin ongelma, Nuorteva kommentoi IS:lle.

Suomessa ei ole nykyisin erillistä sota-arkistoa, vaan sen aineistot liitettiin vuoden 2008 alusta lukien Kansallisarkistoon.

Tietosuojavaltuutetun luvalla Kansallisarkisto on myös luovuttanut Venäjälle tiedon kaikista Suomen sotavankileireillä olleista sotavangeista. Linkki sotavankeja ja siviilileirivankeja koskevaan venäjänkieliseen tietokantaan löytyy tästä linkistä.

Nuortevan mukaan Kansallisarkisto on myös tarjonnut venäläistutkijoille yhteistyötä, mutta tarjouksiin ei ole reagoitu.

– Olemme tarjoutuneet osallistumaan kaivauksiin ja antamaan aineistoja tutkijoiden käyttöön. Meihin ei kuitenkaan ole otettu yhteyttä, hän sanoi.

Nuorteva kertoo keskustelleensa Sandarmohista myös oikeushammaslääkäri Helena Rannan kanssa, joka on antanut jo alustavan suostumuksensa jäänteiden tutkintaan. Venäläisillä ei ole kuitenkaan ollut ainakaan tähän mennessä kiinnostusta pyytää Rantaa mukaan tutkimuksiin.

– Helena Ranta olisi valmis osallistumaan, ja hänhän on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista tämän alan asiantuntijoista. Näihin tarjouksiin ei ole reagoitu, Nuorteva kertoi.

Useat venäläiset ihmisoikeusjärjestöt ja arkeologian asiantuntijat ovat tuominneet nyt suoritetut kaivaukset ammattitaidottomiksi ja laittomiksi. Heidän mukaansa kaivausten valmistelutyö on suoritettu hätäisesti ja itse kaivaukset sekä niiden dokumentointi on tehty tavalla, joka on omiaan herättämään epäilyn esimerkiksi todistusaineiston turmeltumisesta.

Myös Nuorteva esittää epäilynsä siitä, että venäläisen ryhmän mahdolliset tutkimustulokset eivät täytä kaikkia kansainvälisiä kriteereitä.

Vielä on epäselvää, milloin tuoreiden kaivausten tulokset julkistetaan, mutta Venäjän valtiollisen median välittämän mielikuvan mukaan etsijäryhmä uskoo nyt pystyvänsä todistamaan vaihtoehtoisen Suomi-teoriansa paikkansapitävyyden.

– Tulemme kyseenalaistamaan tutkimustulokset, ellei niitä ole tehty tavalla, joka vastaa kansainvälistä tieteellistä tutkimusta, Nuorteva sanoi.
Nuortevan mukaan Suomi rekisteröi sotien aikana varsin huolellisesti sotavangit ja myös Itä-Karjalan siviilivangit jatkosodassa. Kuolleista on julkaistu luettelot ja vankeusajan tiedot internetissä sekä suomeksi että venäjäksi.

Kaikkineen venäläisten väite suomalaisten Sandarmohissa suorittamista teloituksista kuulostaa Nuortevan mukaan mahdottomalta.

– Kun Suomi on julkistanut verkossa yli 19 000:n Suomen sotavankileireissä ja Itä-Karjalan siviilileireissä kuolleiden neuvostosotavangin ja siviilivangin nimet, niin miksi ihmeessä olisimme jättäneet julkistamatta henkilöitä, jotka olisivat kuolleet tai surmattu Sandarmohissa? Nuorteva kysyy.

– Suomalaiset eivät ylipäätään suorittaneet massasurmaamisia. Sellaisista ei kerrota edes punasuomalaisten ja maan alla toimineiden kommunistien asiakirjoissa, joissa tällaiset olisi sodan jälkeen epäilemättä tuotu esille kirjoituksissa liittoutuneiden valvontakomissiolle.
Suomi-hypoteesiaan ylläpitänyt petroskoilainen historiantutkija Sergei Verigin on esittänyt Venäjällä jopa väitteen, että Suomi tiesi jo jatkosodassa Stalinin joukkohaudoista Sandarmohissa.
Veriginin mukaan Suomi olisi kuitenkin salannut tietonsa siksi, että Suomen armeija halusi itse käyttää samaa kätevää hautapaikkaa omiin sotavankiteloituksiinsa.

Nuorteva ei väitettä niele.

– Jos suomalaiset olisivat löytäneet tuhansien Stalinin vainoissa kuolleiden ruumiit, olisi sitä aivan varmasti käytetty propagandassa vakuuttamaan paikallista väestöä neuvostohallinnon julmuuksista.