Venäjän media: Ilmainen e-viisumi ei kelpaisikaan Allegro-junassa – moni suomalainen voi joutua pettymään

Julkaistu:

Venäläisten mediatietojen mukaan helpotettu sähköinen viisumi aiotaan ottaa käyttöön kolmella Suomen vastaisella autoliikenteen raja-asemalla eli Torfjanovkassa, Brusnitshnojessa ja Svetogorskissa.
Talousuutisiin erikoistunut ABN-uutistoimisto kertoo nettisivuillaan, että Venäjän liikenneministeriö ei suunnittele ulottavansa ilmaista sähköistä viisumia Allegro-junan matkustajien käyttöön.

Liikenneministeriö on julkaissut vastikään päätösluonnoksen rajanylityspaikoista, joiden kautta ulkomaalaiset voisivat päästä Pietariin tai Leningradin alueelle netistä hankittavalla e-viisumilla.

ABN-uutistoimiston mukaan sähköinen viisumi tulisi Venäjän liikenneministeriön ehdotuksen mukaan kelpaamaan kolmella Suomen vastaisella autoliikenteen raja-asemalla eli Torfjanovkassa (Vaalimaan vastainen asema), Brusnitshnojessa (Nuijamaan vastainen asema) ja Svetogorskissa (Imatran vastainen asema).

Meriliikenteessä e-viisumi tulisi koskemaan Vysotskin eli Uuraan satamaa sekä Pietarissa kahta satamaa: vanhaa Morskoi vokzal -matkustajasatamaa ja uutta Vasilinsaaren kärjessä sijaitsevaa Passazhirski port -satamaa.

Lentoliikenteessä sähköinen viisumi kelpaisi Pietarissa Pulkovon kentällä.

Viron maarajalla sähköinen viisumi tulisi voimaan Ivangorodissa eli Narvan vastaisella raja-asemalla. Ivangorodiin voisi tulla e-viisumia käyttäen Narvasta joko autolla tai kävellen sillan yli.


Sähköisen viisumin ehdotetulta kelpoisuuslistalta puuttuvat ABN-uutistoimiston mukaan sen sijaan Allegro-junan matkustajien käyttämät maahantulopisteet eli Viipurin rautatieasema ja Pietarissa sijaitseva Finljandski vokzal eli Suomen asema. Myöskään Narvan vastainen Ivangorodin rautatieasema ei ole listalla.

Kelpoisuuslistalta puuttuvat lisäksi kolme vesiliikenteen maahantuloasemaa eli Viipurin satama, Ust-Lugan eli Laukaansuun satama sekä Saimaan kanavalla sijaitseva Brusnitshnojen sulku.

Mikäli Venäjän liikenneministeriön ehdottama lista astuu voimaan tässä muodossa, moni suomalainen e-viisumia odottanut turisti joutuu pettymään Allegro-vaihtoehdon jäädessä pois.

Liikkumista Leningradin alueen sisällä ja Pietarissa ei tiettävästi aiota kuitenkaan mitenkään rajoittaa, joten suomalaismatkailijoille jää yhä vaihtoehdoksi mennä esimerkiksi bussilla Viipuriin ja jatkaa siitä paikallisella Lastotshka-pikajunalla Pietariin.
Lastotshka-junat ovat Siemensin teknologialle pohjautuvia moderneja sähköjunia, jotka liikennöivät Viipurista Pietariin useita kertoja päivässä ja matka kestää vain reilun tunnin.

Helpotettu sähköinen viisumi on määrä ottaa käyttöön lokakuun alusta alkaen Pietarissa ja Leningradin alueella, joka ulottuu Suomen rajalta Viipuriin ja aina Viron rajalle asti Ivangorodiin.

Vastikään Helsingissä vieraillut Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi, että Venäjä odottaa helpotetun e-viisumin lisäävän merkittävästi maahan tulevien suomalaisturistien määrää.
Sähköisen viisumin lomake täytetään internetissä Venäjän ulkoministeriön sivuilla, jolloin mitään muita välikäsiä ei viisumin hankintaan tarvita. Myöskään mitään puolto- tai kutsukirjeitä ei tarvita.

Viisumi myönnetään ilmaiseksi ja sen luvattu käsittelyaika on maksimissaan neljä vuorokautta.

E-viisumi oikeuttaa yhteen maahantuloon maksimissaan kahdeksan vuorokauden mittaiseksi ajaksi viisumin 30 päivän voimassaoloajan sisällä.

Sähköinen viisumi on tällä hetkellä käytössä jo Kaliningradin alueella, missä sitä ovat päässeet testaamaan kuluneen kesän aikana myös suomalaiset.
Tässä vaiheessa sähköinen viisumi ei koske Karjalan tasavaltaa eli osa Suomelle kuuluneista luovutetun Karjalan alueista jää siten helpotetun viisumin ulkopuolelle.

Uutistoimisto Tassin mukaan Karjalan päämies Artur Parfjontshikov haluaisi kuitenkin sähköisen viisumin myös omalle alueelleen ja hän on jo tehnyt asiasta aloitteen Venäjän hallitukselle.

– Turistivirta Suomesta Karjalaan voisi lisääntyä huomattavasti, jos tasavaltaamme ulotettaisiin sähköinen viisumi. Asiaa koskeva ehdotus on lähetetty pääministeri Dmitri Medvedeville, Tass siteeraa Parfjontshikovin lehdistötiedotetta.


Venäjällä on yhä edelleen voimassa käytäntö, jonka mukaan risteilyaluksilla saapuvat turistit saavat oleskella maassa maksimissaan 72 tuntia ilman viisumia.

Viisumittomuus edellyttää kuitenkin, että maasta poistumisen on tapahduttava niin ikään laivalla. Suomesta pääsee viisumivapailla risteilyillä Pietariin ja Viipuriin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt