Seuraamme henkeä pidätellen ruotsalaisen Greta Thunbergin purjehdusta yli Atlantin. Totinen keskenkasvuinen lähti viime viikolla Brittein saarilta matkalle YK:n ilmastokokoukseen New Yorkiin. Greta purjehtii lainaksi saadulla kilpapurjeveneellä isänsä Svanten, kahden oikean purjehtijan ja elokuvaajan kanssa.
Tyttö vastustaa lentämistä eikä halua tuottaa päästöjä matkustamalla lentokoneella tai risteilyaluksella, siksi matkaan lähdettiin veneellä. Sen hiilijalanjälki jää toki pieneksi, alus saa virtansa aurinkopaneeleista ja vesiturbiineista.
Sen sijaan kaikki muu matkaan liittyvä tuottaa päästöjä monen mannertenvälisen lennon verran. Kymmenet kiinnostuneet hakeutuivat Plymouthiin seuraamaan nuoren sissin lähtöä, eivätkä kaikki tulleet paikalle veneellä tai polkupyörällä. Sadat toimittajat hälinän ympärillä lentävät mannerten väliä.
Päästöjä syntyy myös, kun purjehduksen ammattilaiset lentävät New Yorkiin vastaanottamaan venettä. He myös purjehtivat veneen takaisin Eurooppaan. Päästöistä viis, veneporukalle kelpaa mainiosti Gretan tuoma julkisuus.
Jotenkin tämäkin on perin ruotsalainen projekti. Naapurimaalla on pitkät ja toimivat perinteet julistaa yhtä ja tehdä toista. Ilmiötä kutsutaan nimellä Den kungliga svenska falskheten. Ruotsi on luokkayhteiskunta, jossa kaikki sinuttelevat demokraattisesti toisiaan, mutta eivät silti siedä toisiaan.
Kuningas Kustaa V kirjoitti syksyllä 1941 Hitlerille kirjeen, jossa onnitteli menestyksestä itärintamalla. ”Suurin osa kansastani on samaa mieltä.” Ruotsin valtionpankki osti kultaa, jonka Saksa oli ryövännyt miehittämistään maista ja pankkiirit haalivat juutalaisilta varastettuja arvopapereita. Puolueeton maa myi malmia Saksalle ja salli joukkojen kauttakulun pohjoiseen.
Olof Palme saarnasi rauhaa ja rakkautta ja marssi Vietnamin sotaa vastaan samaan aikaan kun Bofors möi tykkejä halukkaille. Ruotsalainen on sosialidemokraatti, jonka sisällä asuu pieni rojalisti ja imperialisti.
”Ilmastopelolla säikyteltyjä lapsia hyödynnetään myös ihmiskilpinä.
Vuoden 1980 kansanäänestys suositti ydinvoiman alasajoa. Maan ydinvoimakapasiteetti on sen jälkeen kolminkertaistunut. Puolet sähköstä tehdään edelleen ydinvoimalla, mutta voimayhtiön nimi on häveliäästi Vattenfall. EU:llekin Ruotsin onnistui uskotella ajavansa ydinvoiman alas ja sai niin helpotusta päästökauppatavoitteista.
Nyt on naapurissa keksitty iskusana flygskam, jolla syyllistetään kaukomatkailijat. Lentäminen tuskin vähenee, mutta paha mieli taatusti lisääntyy.
Paheksumme lapsisotilaiden käyttöä sodissa ja kriiseissä. Ilmastopelolla säikyteltyjä lapsia ja muita haavoittuvia ihmisryhmiä käytetään nyt yhteiskuntaa vastaan ja hyödynnetään myös ihmiskilpinä. Jos joku loukkaantuisi tai menettäisi peräti henkensä, liike saisi marttyyrin ja lisää toivottua näkyvyyttä.
Tyttönen Greta ei voi olla kovin hyvin perillä ilmastotieteen monista ristiriitaisistakin väittämistä, mutta lopun uskossa hän epäilemättä on. Maailman sivu lahkojen johtajat ovat käyttäneet keskenkasvuisia tarkoituksiinsa.
Gretasta on jo tullut yhdenlainen Shirley Temple, jolla vanhemmat rahastivat Hollywoodin kultaisina vuosina. Onko hän vaarassa kasvaa myös tämän ajan Petra Kellyksi, jolle tarkoitus pyhitti mitkä tahansa keinot?
Kirjoittaja on kirjailija ja entinen EU-parlamentin jäsen.