Miljoonakaupunki Sao Paulo pimeni keskellä kirkasta päivää – syynä Amazonin ennätykselliset metsäpalot

rac

Julkaistu:

Brasilia
Brasiliassa on havaittu kymmeniätuhansia metsäpaloja.
Brasiliassa Sao Paulo pimeni varhain maanantaina, kun Amazonin ennätyssuurten metsäpalojen aiheuttama savu peitti miljoonakaupungin.

Keskellä kirkasta päivää tapahtui noin tunnin pituinen pimennys, kun voimakas tuuli toi savun mukanaan noin 2 700 kilometrin päästä.

Yllä olevalla ISTV:n videolla näkyy kuvaa savun peittämästä kaupungista.


Brasilian kansallinen avaruustutkimusinstituutti (INPE) on havainnut tänä vuonna peräti 72 843 paloa, ja yhä useammat ovat huolissaan presidentti Jair Bolsonaron ympäristöpolitiikasta.

Bolsonaro vihjasi tällä viikolla, että ympäristöjärjestöt olisivat sytytelleet metsäpaloja.


Metsäpalojen määrä on noussut yli 83 prosenttia, jos verrataan vuoden 2018 samaan ajanjaksoon. Lukema on INPE:n mukaan korkein sen jälkeen, kun tilastointi aloitettiin vuonna 2013.

Elokuun 15. päivän jälkeen satelliittikuvissa havaittiin 9 507 uutta paloa.


Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasan satelliittikuvista käy ilmi, että metsäpaloista aiheutunut savu on näkynyt avaruudessa asti, USA Today kertoo.
Amazonin sademetsällä katsotaan olevan merkittävä vaikutus ilmaston lämpenemisen hillitsemisessä. Sen miljardit puut sitovat valtavan määrän hiilidioksidia vuosittain. Metsää onkin tituleerattu maapallon keuhkoiksi yhteyttämiskykynsä vuoksi.


Viimeaikaisen arvion mukaan sademetsä sitoi yhtä paljon hiilidioksidia kuin Amazonin alueen yhdeksän valtion fossiilisista polttoaineista aiheutuneet päästöt olivat yhteensä, BBC kertoo.


Toisaalta on myös tutkimustuloksia, joiden mukaan Amazonin sademetsän kyky yhteyttää on romahtanut, eikä se pysty enää sitomaan hiilidioksidia yhtä paljon kuin ennen.

Amazonin sademetsä on maailman suurin sademetsä. Sen pinta-ala on yli 5,5 miljoonaa neliökilometriä ja se peittää yli puolet Brasilian valtion pinta-alasta.


Amazon on myös luonnon monimuotoisuudeltaan yksi maailman rikkaimmista alueista. Siellä on arvioitu elävän noin 10 prosenttia kaikista maailman kasvi- ja eläinlajeista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt