Brasilia julkisti taas järkyttäviä lukuja: Amazonin metsäpalot lisääntyivät vuodessa 83%

rac

Julkaistu:

Metsäkadon kiihtymisestä syytetään äärioikeistolaisen presidentin ympäristöpolitiikkaa.
Amazonin sademetsiä tuhoavat metsäpalot ovat lisääntyneet tänä vuonna 83 prosentilla verrattuna samaan ajanjaksoon vuonna 2018, kertoo Brasilian avaruustutkimuskeskus INPE.

Tämän vuoden aikana Amazonin alueella on havaittu tammikuun ja elokuun välisenä aikana lähes 73 000 metsäpaloa. Uutistoimisto AFP:n mukaan koko viime vuonna metsäpaloja laskettiin olleen vajaat 40 000.

Pelkästään viime torstain jälkeen satelliittikuvissa on havaittu yli 9500 uutta metsäpaloa Brasilian alueella.

Maan pohjoisosassa sijaitsevan Roraiman osavaltion on nähty kuvissa peittyneen kokonaan mustaan savuun. Uutistoimisto Reutersin mukaan osavaltiossa julistettiin aiemmin elokuussa hätätila palojen vuoksi.

Brasiliassa asuva toimittaja Shannon Sims taas julkaisi Twitter-tilillään kuvia savun peittämästä taivaasta suurkaupunki Sao Paulossa. Hänen mukaansa savun uskotaan olevan lähtöisin tuhansien kilometrin päässä rajan takana palavista metsäpaloista.
Metsäpalot ovat lisääntyneet erityisesti Mato Grosson ja Paran osavaltioissa, joissa viljelymaata on laajennettu Amazonin puustoa hakkaamalla. Palot ovat tavallisia kuivan kauden aikana, mutta maanviljelijät sytyttävät niitä myös tarkoituksella saadakseen tilaa viljelyyn tai karjanhoitoon.

Amazonin metsien häviäminen on kiihtynyt ja metsäpalot lisääntyneet dramaattisesti äärioikeistolaisen Jair Bolsonaron aloitettua Brasilian presidenttinä viime vuonna. Bolsonaro on pyrkinyt höllentämään korvaamattomien sademetsien suojelua ja laittanut politiikassaan metsien taloudellisen hyötykäytön etusijalle.


Heinäkuussa INPE kertoi Amazonin metsien hakkuiden lisääntyneen kesäkuussa 88 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Osa Amazonin suojelua rahoittavista maista on kertonut leikkaavansa Brasilian hallitukselle suunnattua rahoitusta tilanteen vuoksi.

Bolsonaro on vastannut sanomalla epäilevänsä tutkimustuloksia metsän katoamisesta. Metsäpalojen lisääntymisestä kysyttäessä presidentti vastasi sanomalla, että meneillään on queimada eli maanviljelijöiden vuotuinen kulotuskausi.

Amazonin sademetsä on maailman suurin trooppinen metsä, jonka säilymistä pidetään keskeisen tärkeänä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.